USA:n ja Trumpin vastainen protesti Grönlannin toiseksi suurimmassa kaupungissa Sisimiutissa. Osallistujien mukaan tämä oli suurin
Kategoria: Geopolitiikka
Kansainvälisen Naistenpäivän marssilla 8.3.2026 selkeästi osoitettiin, että ydinaseita ei tarvita Suomeen eikä koko maailmaan. Emma-Gaalaan
Le Dialogue Franco Russe kanava järjestää korkeatasoisia tapahtumia talouden kulttuurin ja politiikan alueilta. Ranskassa kuitenkin
Maailmankirjat ovat sekaisin. Kanadako nyt USA:n vastaisen rintaman johdossa? No mikä ettei. Kuullaan nyt uutista
Korean Työväenpuolueen perustamisen 80-vuotisjuhlapäivänä 10.10.2025 järjestettiin erilaisten tapahtumien ohella maan asevoimien katselmus. Kuvassa paraatijoukkojen mukana
Kuvassa ”vastustetaan” Ukrainan sotaa 25.2.2023 Keskuskirjasto Oodin edustalla, josta lähdetään marssimaan Venäjän suurlähetystön edustalle. Muuta
Sarjassamme “Stubbin golfkaveri takoo” vuorossa on tänään Grönlanti. Samoin kuin Trump panee puukkoa Tanskan ja
Vuosi alkaa niin sanotusti “hyvin”. Venezuelasta tuli jenkkien protektoraatti. Argentiina on toinen. Brasilia niiden puristuksissa.
Sahra Wagenknecht on suosittu puhuja Saksassa. Kuvassa Sahra puhuu Leipzigissä 26.6.2019 vasemmistopuolueen tilaisuudessa (kuva: Wikimedia
Pääseekö järki voitolle tässä Ukrainan ja Venäjän välisessä konfliktissa? Näin ainakin sellaisia valtamedian pilareita kuin