USA on aina mielellään ollut hybridivaikuttamassa muidenkin maiden johtajien valintoihin, omien intressiensä ja mieltymystensä mukaisesti.
Kategoria: USA
”Suoraan sanottuna, olen nähnyt enemmän ihmisyyttä kissoissa kuin Netanjahussa ja Bidenissa”, sanotaan tämän mielenosoitukseen osallistuneen
Tällaista USA:n hybridivaikuttamista on kansalaisten täytynyt sietää jokaikinen päivä jo useamman vuoden ajan. Suomessa meuhkataan
Suomi on tuhonnut lyhyessä ajassa koko 2. maailmansodan jälkeisen ulkopoliittisen perintönsä. USA:n ja Naton varaan
Syyskuussa 2022 Melbournessa Australiassa vaadittiin Julian Assangen vapauttamista, sanan- ja lehdistön vapautta sekä loppua militarismille
Valtiotieteen tohtori Pekka Tiainen on selvittänyt DCA-sopimusta ja sen mittavia vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomessa valtiovalta
Mielenosoitukset Israelin harjoittamaa kansanmurhaa ja USA:n Israelin myötäilyä vastaan ovat levinneet laajalle USA:n yliopistojen kampuksilla.
Matti Laitinen Vallankumous horjutuksen ja taloudellisen sabotaasin kohteena Tammikuussa 2014 USA:n tukema oikeisto-oppositio alkoi lietsoa
USA kaatoi perjantaina (8.12.) YK:n turvallisuusneuvostossa humanitaarista tulitaukoa Gazaan vaatineen päätöslauselmaesityksen. Turvallisuusneuvoston 15 jäsenmaasta 13