Banderalaisten natsien nousu Länsi-Ukrainassa

Banderalaisten juuret johtavat länsiukrainalaiseen äärinationalistiin ja fasistiin Stepan Banderaan. Banderalaisten tunnukset olivat näkyvästi esillä vuonna 2014 Kiovan Maidan-aukiolla, samoin kuin natsi-Saksan aikaiset hakaristit, rautaristit ja SS:n salamat. Banderasta on muotoutunut nyttemmin Ukrainassa eräänlainen kulttihahmo. Hänelle on nimetty kaupungeissa katuja ja aukioita. Hänen mainettaan on puhdistettu historiankirjoituksessa ja hän on ollut symbolina Donbassin kansantasavaltoja vastaan käytävässä sodassa. Azov ja muut ukrainalaiset natsipataljoonat kantavat Banderan kuvia hakaristitunnustensa rinnalla. Banderalaisuus on henkinen kattorakennelma äärinationalistisille puolueille (Vapaus-puolue, Oikea sektori jne.), muille järjestöille sekä armeijan vapaaehtoisille yksiköille. Virallisetkin tahot ovat olleet aktiivisesti mukana Banderan kunnianpalautuksessa.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Kansan äänen numerossa 1/2016. Toimituksessa katsottin, että olisi tarkoituksenmukaista julkaista se uudelleen nykyisin Ukrainassa vallitsevan tilanteen valossa. Se toimii myös osaltaan kommenttina siihen, että lännessä pyritään jatkuvasti kiistämään järjestäytyneen natsismin olemassaolo Ukrainassa.

Taustaa
Stepan Bandera syntyi 1.1.1909 Staryi Uhrynivissä Ivano-Frankovskin alueella. Se on nykyistä läntisintä Ukrainaa, mikä kuului aiemmin yhdessä itäisen Puolan osan kanssa Galitsian vanhaan maakuntaan. Banderan syntymän aikaan Galitsia oli vielä osa Itävalta-Unkaria. Stepan Bandera syntyi kreikkalais-katoliseen pappisperheeseen ja oli oikeutettu harjoittamaan opintoja. Hän oli kirjoilla Lvovin polyteknisessä yliopistossa vuosina 1928-1933. Lvovin alue kuului siihen aikaan Puolan hallitsemaan Galit­siaan. Tämä perustui Neuvosto-Venäjän ja Puolan vuonna 1921 solmimaan Riian rauhansopimukseen.

Alue oli tullut Puolan ja Neuvosto-Venäjän sodan 1919-1920 loppuvaiheessa jälkimmäisen hallintaan. Neuvosto-Venäjä luopui siitä kuitenkin Riian­ sopimuksessa. Puolan tasavalta oli perustettu vuonna 1918. Puola oli saanut Galitsian muodollisesti vuonna 1919 Itävalta-Unkarin hajottua ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Ukrainassa taas oli julistettu neuvostotasavalta vuoden 1917 lopulla. Tämä johti myöhemmin siihen, että Ukrainasta tuli vuonna 1922 yksi Neuvostoliiton perustajajäsenistä.

Juri Kozlov ja banderalaiset
Komsomolskaja Pravdan Pietarin painos 22.-29.10.2014 julkaisi Juri Kozlovin laajan haastattelun otsikolla ”Bandera ei ollut ukrainalainen”. Kozlov on vuonna 1929 Brjanskin alueella Djatkovossa (Lounais-Venäjällä) syntynyt entinen Valtion turvallisuuskomitean (KGB) eversti. Hän valmistui vuonna 1952 Lvovin valtionyliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta ja työskenteli tämän jälkeen Valtion turvallisuusministeriön (MGB) tehtävissä. Nämä tutkinta- ja operatiiviset tehtävät kohdistuivat siihen aikaan mm. Lvovin ja Ivano-Frankovskin alueille. Kozlov asui Lvovissa vuoteen 2003 asti. Varsinaisen uransa jälkeen hän työskenteli vielä Upseeriliiton lehden toimituksessa.

Se, miten Kozlovin ura on liittynyt läheisesti banderalaisuuteen ja sen tutkimiseen, johtuu ennen kaikkea hänen tehtävistään ja toimialueestaan heti valmistumisensa jälkeen. Vielä siihen aikaan sodan jälkeen Ukrainan läntisimmissä osissa oli hyvin levotonta. Kun neuvostoarmeija oli ajannut vuonna 1944 saksalaiset miehittäjät pois näiltä alueilta, niin sota ei loppunutkaan siihen. Stepan Banderan galitsialaiset natsijoukot jatkoivat maanalaista taisteluaan Ukrainan neuvostovaltaa vastaan mm. Karpaattien vuoristosta käsin. Nämä ”metsäveljet” hävisivät taistelunsa pääosin noin vuoteen 1952 mennessä. Kozlov oli vuosikausia näiden tapahtumien jälkiselvittelyissä mukana.

Kozlovin kirja ja ennustukset tulevaisuudesta
Juri Kozlov julkaisi vuonna 2008 kirjan ”Ukrainan banderisaatio – pahin uhka Venäjälle”. Hän kirjoitti myös artikkelin ”Galitsia ei ole Ukrainaa, eivätkä galitsialaiset nationalistit ukrainalaisia”. Näissä kirjoituksissaan Kozlov ennusti monia tulevia tapahtumia, jotka valitettavasti alkoivatkin sitten toteutua vuoden 2013 lopulla Kiovassa ja läntisessä Ukrainassa. Väestön banderisaatio kiihtyi kohti sisällissodan alkamista. Banderalaisten revanssi oli alkanut. Fasismi ei ollut koskaan ehtinyt kunnolla hautautua. Neuvostoliiton hajoaminen oli osaltaan vapauttanut nämä pimeyden voimat. Tässäkin toteutui vanha määritelmä, että fasismi on kapitalismin äärimmäinen ilmenemismuoto.

Kozlov Banderasta
Kozlovin mukaan Bandera ei koskaan suorittanut opintojaan loppuun, vaan ”viehättyi terrorismista”. Vuonna 1930, jolloin Bandera oli täyttänyt 20 vuotta, hän joutui todistajaksi tapahtumiin, joihin puolalaiset syyllistyivät Itäisessä ”Vähäpuolassa”. Puolalaiset tappoivat ja vammauttivat yli 5000 galitsialaista epäiltyinä sabotaaseista, tuhopoltoista ja puolalaisten laitosten ryöstöistä. Bandera liittyi uuteen liikkeeseen – Ukrainalaisten nationalistien organisaatioon (OUN). Tämän mukana Bandera ryhtyi vainoamaan ja tappamaan puolalaisia vallanpitäjiä. Eräiden lähteiden mukaan hänet tuomittiin kuolemaan vuonna 1934 Puolan sisäministerin murhasta. Tuomio muutettiin kuitenkin elinkautiseksi vankeudeksi. Puolaan tunkeutuneet saksalaiset päästivät Banderan vapaaksi puolalaisesta vankilasta syyskuussa 1939.

Saksalaisten miehitys
Kun Neuvostoliitto oli vuonna 1939 vapauttanut Länsi-Ukrainan Puolan hallinnasta, päättyi alueella toiseen kertaan ja nytkin vain hetkeksi vuosisatoja kestänyt alistussuhde Itävalta-Unkariin ja Puolaan. Alistajaksi vaihtui sitten natsi-Saksa, joka vuonna 1941 valtasi kokonaan Puolan ja Ukrainan, aloittaen miehityksen, jota kesti aina vuoteen 1944 asti. Banderalaiset toimivat miehityksen aikana aktiivisesti SS:n ja Gestapon palveluksessa. Seurauksista saivat kärsiä lukemattomat juutalaiset, puolalaiset, neuvostovenäläiset ja -ukrainalaiset. Banderan OUN:n partisaaniarmeija alkoi toimia vuonna 1942 saksalaisten tukena.

Natseilla ristiriitoja
Banderalle itselleen koitui vaikeuksia, kun hän yritti pettää saksalaisia tavoittelemalla näiltä varoja oman erillisen valtionsa luomiseksi. Tämä tapahtui vuonna 1941 saksalaisten miehitettyä Lvovin kaupungin. Bandera julisti silloin itsenäisen Ukrainan valtion syntyneeksi. Kun Hitler kuuli tästä, niin Bandera ja joukko hänen kannattajiaan vangittiin.

Saksalaiset eivät hyväksyneet kansallista hallitusta Ukrainaan. Bandera oli vankileirillä lähes sodan loppuun asti. OUN:n partisaanit tiettävästi vapauttivat hänet.

Sodan jälkeen
Kuten aiemmin mainittiin, niin banderalaiset jatkoivat sodan päätyttyä Länsi-Ukrainassa taisteluaan neuvostovaltaa vastaan. Maanalainen sota kesti vuosikausia. Ilman ulkopuolista apua se olisi voinut loppua lyhyeen. Saksan antauduttua vuonna 1945 tuhannet itäeurooppalaiset saksalaisten kanssa yhteistoimintaa harjoittaneet henkilöt saivat turvapaikan USA:sta, Kanadasta, Britan­niasta tai Etelä-Amerikasta. Monet jäivät myös esimerkiksi Länsi-Saksaan antikommunististen organisaatioiden palvelukseen. Useimmat näistä olivat olleet aktiivisia natseja sodan aikana, kuten myös Länsi-Saksaan siirtynyt Stepan Banderakin. Länsi-Ukrainaan ja Karpaateille jäi kuitenkin suuri joukko OUN:n aseistettuja partisaaneja.

Kylmän sodan aikaan
Banderan siirryttyä sodan jälkeen Länsi-Saksaan hänen johtamansa nationalistijärjestö sijoitettiin sinne ja organisoitiin uudestaan. Neuvostoliitto vaati Banderan ja monen muun hänen kaltaisensa natsin luovuttamista sotarikollisina. Yhdysvaltalaiset kuitenkin suojelivat Banderaa ja muita vastaavia, koska näistä katsottiin olevan apua syntymässä olevassa kylmässä sodassa.

Banderan loppu
Kozlovin mukaan nuori banderalainen Bogdan Stashynski (Lvovista) suihkutti täytekynästä myrkyllistä ainetta Banderan kasvoille. Tamä tapahtui Lansi-Saksassa vuonna 1959. Bandera kuoli myrkytykseen. Hänet haudattiin 20. lokakuuta 1959. Haudasta on nyttemmin tullut ukrainalaisten fasistien pyhiinvaelluskohde. Stashynskin motiiveista ei ole tietoa, mutta hänet tuomittiin kuitenkin vuonna 1962 kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Länsi-Saksan korkein oikeus oli päättänyt, että Stashynski oli syyllistynyt Banderan murhaan ja että Neuvostoliiton hallitus oli siihen osasyyllinen. Kozlovin kertomasta voisi päätellä, ettei NKP:n silloisella pääsihteerillä Hrushtshovilla, eikä Ukrainan KP:n ensimmäisellä sihteerillä Kiritshenkolla, olisi ollut suuremmin huomauttamista tällaista mahdollista KGB:n operaatiota kohtaan.

Banderalaisuuden nousun syistä
Juri Kozlov kertoi haastattelussaan, että banderalaiset menettivät sodan aikana ja sen jälkeisessä maanalaisessa taistelussa noin 80 000 partisaaniaan. Häneltä kysyttiin, kuinka oli mahdollista esimerkiksi tämän tiedon perusteella banderalaisten uusi nousu viime vuosina?

Kozlov pyrki erittelemään monipuolisesti, miksi juuri nykypäivän galitsialaiset ja monet muutkin, erityisesti läntisimmässä Ukrainassa, ovat olleet alttiita natsismin vaikutukselle. Kozlov lähtee niinkin kaukaa kuin 16. vuosisadalta, jolloin nämä alueet kuuluivat ”Brestin Unioniin”. Ukrainalainen, aiemmin ortodoksinen väestö, pakkokäännytettiin ja liitettiin silloin ns. Uniaattikirkkoon. Tämä edusti katolista siipeä kirkkokuntien sen aikaisessa valtataistelussa. Keskeisiä tunnuksia siinä olivat Venäjän ja ortodoksisuuden vastaisuus.Tämä prosessi jatkui yli 300 vuoden ajan, joten ei ole ihme, että vastaavat asenteet ovat edelleenkin vahvasti esillä läntisen Ukrainan alueella.

Ukrainassa uniaatit tarkoittaa periaatteessa samaa kuin kreikkalais-katoliset, jota sanaa esimerkiksi Venäjällä ei käytetä enää ortodokseista. Bandera oli kreikkalais-katolisesta pappisperheestä, joten hän oli taatusti myös aito uniaatti. Käytännössä Uniaattikirkko edusti paavinvaltaa, vaikkei nimellisesti ollutkaan roomalais-katolinen.

Uniaatit ja natsit
Uniaatit toimivat vuosina 1941-1944 yhteistyössä saksalaisten miehittäjien kanssa. Se oli toimintaa, joissa kirkon kirjoja käytettiin mustina listoina ja annettiin miehittäj­ien käyttöön. Ukrainalaisia kommunisteja, demokraatteja ja patriootteja vainottiin. Uniaattikirkko kiellettiin vuonna 1946. Myöhemmin pe­restroikan aikaan vuodesta 1989 kirkkoa on taas elvytetty. Arvioidaan, että 10 % ukrainalaisista on nykyisin sen vaikutuspiirissä. Mm. Lvovin kaupunki on sen vankkaa tukialuetta.

Muita lähtökohtia
Brestin Unionista asti galitsialaiset olivat myös taloudellisesti ja sivistyksellisesti satoja vuosia alistetussa asemassa. Köyhyys, kurjuus ja lukutaidottomuus oli yleistä. Eurooppalaiset isännät pitivät heitä orjina. Voi sanoa, että vasta vuonna 1944, jolloin neuvostoarmeija vapautti Länsi-Ukrainan saksalaisista, pitkään alistetuille tuli ensimmäisen kerran todellisuudessa mahdollisuus ryhtyä olojensa kohentamiseen. Eikä sekään ollut helppoa Ukrainan neuvostotasavallan maantieteellisen sijainnin ja kylmän sodan olosuhteiden johdosta.

Kozlov, joka ei pidä läntisiä ukrainalaisia ”oikeina” ukrainalaisina, tulkitsee nykytilannetta myös niin, että parin viimeisen vuoden aikana ”galitsialaiset” ovat halunneet vain päästä hyötymään Itä-Ukrainan, erityisesti Donbassin, kehittyneemmästä teollisuudesta ja luonnonvaroista kaasua myöten. Joka tapauksessa sosialistisen Ukrainan aikaa lukuunottamatta, pitkään jatkunut länsiukrainalaisten taloudellinen ja henkinen sorto yhdistettynä uskonnon vaikutukseen, ovat luoneet otollisen pohjan fasismin vaikutukselle ja sen laajenemiselle. Huolimatta ”uuden Ukrainan” oligarkeista, korruptiosta ja muista markkinatalouden ilmiöistä, kansanjoukot eivät näytä vieläkään olevan selvillä, missä ollaan menossa ja kenen johdolla. USA, EU, paikalliset oligarkit ja uusnatsit tekevät toistaiseksi lähes mitä haluavat. Mutta eivät koko Ukrainassa.

Neuvostoliitto ja Venäjä
Kozlov kritisoi myös entistä Neuvostoliittoa ja nyky-Venäjää osasyyllisinä nykyiseen banderalaisilmiöön. Hän katsoo, että 1960-luvun liberalisointisuuntaus NL:ssa johti esimerkiksi siihen, että suuri joukko vielä vankiloissa olleista maanalaisen kauden aikana vangituista banderalaisista vapautettiin ja rehabilitoitiin. Ja usein ilman perusteita. Näillä ja näiden jälkeläisillä on nyt osoittautunut olleen ja olevan päämäärätietoista tarkoitushakuisuutta menneisyyden palauttamiseksi. Tieto ja kokemus ovat periytyneet.

Venäjää Kozlov arvostelee siitä, ettei vuoden 1991 jälkeen pidetty tarpeeksi yhteyksiä Ukrainan kansaan, vaan keskityttiin lähinnä ylätason ystävyyteen. Maat ja kansat pääsivät erkaantumaan toisistaan ja varsinkin Ukrainan puolella jäi näin tilaa Venäjän, venäläisten sekä venäjänkielisten vastaiselle ilmapiirille ja toiminnalle. Fasismi käytti virheitä hyväkseen ja aktivoitui.

Jaakko Ahvola
Helsinki

Lähteitä:

-Komsomolskaja Pravda, Pietarin painos 22.-29.10.2014
-Kansan ääni 2/2014
-Tiedonantaja 5.8.1983