Nato-hankkeen aiheuttamat vahingot mittaamattomia

Nato-hankkeen aiheuttamat vahingot mittaamattomia

Suomi on Nato-hakemuksen jättämisellä aiheuttanut mahdollisesti peruuttamatonta vahinkoa maallemme, sen turvallisuudelle ja suhteille naapuriimme Venäjään. Päävastuussa tästä katastrofista on presidentti Sauli Niinistö ja maan hallitus, ennen kaikkea pääministeri Sanna Marin. Eduskunta toimi asiassa kumileimasimena, lukuunottamatta kaachdeksaa rohkeata ja itsenäiseen ajatteluun kykenevää kansanedustajaa, jotka äänestivät Nato-hakemuksen jättämistä vastaan.

Suomen ylin johto pelaa vaarallista uhkapeliä, josta on monia vahingollisia seurauksia. Mahdollinen Nato-jäsenyys muuttaisi yli 1300 kilometriä itärajaa Naton ja Venäjän väliseksi vihollisrajaksi. Venäjä on ilmoittanut reagoivansa asianmukaisesti, mikäli Naton sotilaallista infrastruktuuria tuodaan itärajamme läheisyyteen.

Talousasiantuntijat myöntävät, että pakotteiden aiheuttama Venäjän kaupan äkillinen ja täydellinen katkeaminen on aiheuttanut merkittävän loven maamme taloudelle. Suomea uhkaa pahimmassa tapauksessa jopa erittäin ankara taantuma. Venäjä-pakotteet ovat jo nyt nostaneet energian ja polttoaineen hintaa kiihdyttäen inflaatiota huimaa vauhtia.


Ruoan hinnan on ennustettu nousevan merkittävästi lähikuukausina. Etenkin pienituloisilla kansalaisilla on vaikeuksia selviytyä talou­dellisen kurimuksen keskellä, leipäjonot pitenevät entisestään. Pääministeri Marin on tästä huolimatta armoton; hän on toivonut jopa nykyistä tiukempia pakotteita.

Hallitus on kuitenkin tämän kurimuksen keskellä lähettänyt miljardeja euroja Ukrainaan aseapuna ja muina avustuksina. Suomeen saapuneet Ukrainan pakolaiset saavat matkustaa ilmaiseksi joukkoliikenteessä ja lapsille on tarjolla maksuttomia harrastusmahdollisuuksia mm. urheiluseuroissa. Omille kansalaisille sen sijaan hallitus on lähinnä näyttänyt keskisormea ja todennut, että nyt pitää kaikkien kiristää vyötä ”hyvän asian puolesta” eli Venäjän nitistämiseksi sodassa.


Hallitus on jo tähän mennessä kasvattanut sotilasmenoja parilla miljardilla eurolla, tähtitieteellisen kalliiden hävittäjäkauppojen lisäksi. Kaikki tämä on tietenkin tehty Nato-jäsenyyttä silmällä pitäen. Kansan hyvinvointi on hallitukselle ja presidentille täysin toissijainen asia verrattuna siihen, että pääsemme mukaan lännen sotiin, ennen muuta Venäjää vastaan.

Pääministeri Marin julisti tapaamisessaan Zelenskyin kanssa, että Ukrainan on voitettava tämä sota. Marin totesi, että Ukraina tulee voittamaan Venäjän sodassa, ”aivan kuten Suomi on voittanut Venäjän”. Epäselväksi jäi, mihin Suomen ja Venäjän väliseen sotaan pääministeri viittasi tällä kommentilla.


Nato-hanke näyttää kaiken lisäksi olevan vastatuulessa. Turkki ei hyväksy Suomen ja Ruotsin hakemusten käsittelyä Natossa. Neuvotteluista voi tulla pitkä prosessi, eikä lopputuloksesta ole mitään varmuutta. Suomen poliittinen eliitti on laskenut kaiken yhden kortin varaan. Se on katkaissut suhteet Venäjään ja polttanut kaikki sillat takanaan. Valtavasti hehkutetusta Nato-hankkeesta saattaa tulla täydellinen pannukakku ja katastrofi.


Nato-hankkeen päätekijät tulisi asettaa vastuuseen teoistaan. Heidän maallemme aiheuttamat vahingot ovat niin suuria, että niiden korjaaminen on hyvin työlästä, ellei mahdotonta. Tarvitaan täyskäännös politiikkaan ja on toivottava, että vahingot eivät ole peruuttamattomia.