NKP:n uudestisyntyminen: 30 vuotta eheyttävästä edustajakokouksesta
Kesällä 1992 puolueemme yli 50-vuotisessa historiassa alkoi uusi vaihe. 4. heinäkuuta Moskovan läänin pienessä Pushkinon maalaiskaupungissa pidettiin NKP:n ylimääräinen XXIX edustajakokous, joka julisti puolueen uudestisyntymistä järjestäytyneenä poliittisena voimana, hyväksyi NKP:n Säännöt uudessa sanamuodossa sekä uudet ohjelmalliset asiakirjat, sekä valitsi puolueelle uuden johdon. Edustajakokous antoi myös muutamia julistuksia muodostuneesta tilanteesta ja mm. M.S.Gorbatshovin erottamisesta NKP:n riveistä ja vaati valtiovaltaelimiä asettamaan Gorbatshov rikosvastuuseen maansa hajottamisesta.
Puolueen toiminnan palautusprosessi, jonka uudet valtioelimet ensin pysäyttivät ja sitten jopa kielsivät kokonaan, kesti melkein kokonaisen vuoden. Eikä ainoastaan siksi, että tämä toiminta oli vaarallista sinänsä eikä ainoastaan kiihkeän kommunismin vastaisen kampanjan takia, joka lamaannutti monet puolueen jäsenet, vaan myös entisten puolueen virkailijoiden joukkomittaisen petturuuden vuoksi: Gorbatshovin toiminta oli vain yksi tunnetuin ja räikein esimerkki tästä toiminnasta.
Hajaannuksessa jäsenistö menetti aloitekykynsä
Ulkomaalaiset kommunistit kysyivät minulta usein, miten saattoi käydä niin, että miljoonapäinen puolue hajotettiin melkein yhdessä päivässä, eikä kukaan protestoinut, kukaan ei lähtenyt kaduille? Vastaus tähän kysymykseen on hyvin yksinkertainen: entinen puoluejohto oli niin perusteellisesti hajottanut puolueen, että tavalliset kommunistit menettivät aloitekykynsä, ja itse kriisin keskellä johtajat pakoilivat hädissään piilopaikoissaan. Tämän tuloksena syyskuuhun mennessä 1990, kuten puolueemme asiakirjoissa todetaan, NKP ”lakkasi olemasta järjestäytyneenä poliittisena voimana”.
Sen, että vuosikymmenien ajan Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmää oli nakertanut muodonmuutos, joka uhkasi johtaa sosialismin vastaiseen vallankaappaukseen, oli selvää vain muutamalle ihmiselle, eikä ainoastaan Neuvostoliitossa. 1980-luvulla tutkin ammattimaisesti sovjetologien eli Lännen experttien kirjoituksia Neuvostoliitosta, valmistelin jopa tältä pohjalta väitöskirjaa. Tässä yhteydessä luin melkein kaikki kirjoitukset, joissa käsiteltiin eri skenaarioita Neuvostoliiton tapahtumien mahdollisesta kehityksestä. Jotain perestroikan tapaista ennusti vain sovjetologi ja vain yhtenä versiona yhteensä viidestä versiosta.
Hyväksyttiin perestroika sosialismin puolesta
Vastakohtana yleiselle mielipiteelle siitä, että Brzezinski oli kaiken jo suunnitellut, käytännöllisesti katsoen kaikki Lännen expertit eivät ennustaneet Neuvostoliitolle mitään vakavia muutoksia. Kun taas perestroika, jonka alkamista Lännen asiantuntijat eivät edes aavistaneet, oli kuitenkin alkanut, nämä asiantuntijat saivat hatkat Pohjoisamerikkalaisista hallituselimistä.
Kaikesta huolimatta perestroikan lähestyminen oli ennustettavissa ja sen teki v. 1978 meidän Kommunistinen Etujoukko-ryhmämme. Toisaalta me emme kertoneet laajasti johtopäätöksistämme kenellekään. Eikä vain siksi, että turvallisuuselimet olisivat voineet tulkita niitä ”Neuvostoliiton valtio- ja yhteiskuntajärjestelmää halventaviksi väitteiksi”. Tilanne oli nimittäin se, että valtaosa väestöstä ja jopa neuvostovastaisista aineksista oli sitä mieltä, että vallitseva järjestelmä on käytännössä ikuinen, eivätkä uskoneet mihinkään radikaaleihin muutoksiin, vaikka perestroika olikin jo ovella.
Me emme olleet tietenkään mitään toisinajattelijoita, päinvastoin, me pyrimme estämään kapitalismin palauttamisen. Eikä ollut sattuma, että ohjelma- asiakirjassa, joka laadittiin v. 1987 meidän perustamalle ja Neuvostoliiton ensimmäiselle kansalaisjärjestölle, sen päätehtäväksi julistettiin ”taistelu perestroikan sosialistisen luonteen puolesta”.
Liittolaisten etsintää
Tämän taistelun kuluessa me pyrimme etsimään koko ajan liittolaisia osallistumalla esimerkiksi Moskovan kansanrintaman perustamiseen (jonka johtoon alusta alkaen hankkiutuivat liberaalit ja aateveljiä ei näin ollen sieltä löytynyt) ja Marxilaiseen foorumiin, auttamalla Sojuz-parlamenttiryhmän toimintaa (toimin jopa tämän ryhmän epävirallisena neuvonantajana ja sain siitä palkkaa). Me osallistuimme myös vaaleihin. Ja vaikka minut kahdesti hylättiin vaaliehdokkaana, niin siitä huolimatta saimme yhden paikan Moskovan kaupungin- ja yhden paikan Moskovan läänin neuvostoihin.
Mutta vakavien aikaansaannosten saavuttamiseksi tarvittiin puoluejohdon ”terveiden voimien” tukea. Loppujen lopuksi siinäkin onnistuttiin. Saimme käyttöömme erään tontin oman kirjapainon rakentamiseksi ja asiantuntijat alkoivat valmistella projektin asiakirjoja. Mutta valitettavasti koitti kesä 1991 ja sitten myös elokuu.
Omintakeisiin kombinaatioihin eksynyt M.S.Gorbatshov provosoi (tai jopa itse järjesti) elokuun vallankaappauksen, jonka tuloksena hän menetti todellisen valtansa ja lisäksi kavalsi puolueensa, jota hän ei enää tarvinnut. Entinen puoluetoimitsija Jeltsin allekirjoitti asetuksen NKP:n toiminnan keskeyttämisestä, jonka kuolemaan asti säikähtänyt Korkein Neuvosto myös hyväksyi mukisematta.
Jälleen ”mitä on tehtävä?”
Vakaumukselleen uskollisille kommunisteille asettui kysymys: mitä on tehtävä? Periaatteessa oli olemassa kaksi mahdollisuutta: NKP:n uudestisyntyminen tai eräänlaisen uuden kommunistisen puolueen perustaminen. Ottamalla huomioon se, että NKP:ssä toimi jo siihen aikaan useampia järjestöjä, uusia puolueita saattoi myös syntyä useampia. Tämän lisäksi yksikään analyytikko ei uskaltanut ennustaa, liittyvätkö kommunistit uuteen järjestöön.
Pääargumenttina NKP:n uudestisyntyä vastaan oli tavallinen pelko vainojen edessä ja vainojen uhka oli todella realistinen. Kommunismin vastaisen hysterian oloissa työ NKP:n uudestisyntymiseksi vaati tietynlaista urhoollisuutta. Toisaalta vihamielisen propagandan vaikutuksesta, joka oli vuosikausia kaatanut lokaa puolueen päälle, tietty osa kommunisteista oli vilpittömästi sitä mieltä, että maamme kommunistisen liikkeen historia on aloitettava tyhjältä pöydältä.
Minun on vaikeata puhua ehdottomasti siitä, mitä nimenomaan kokivat puolueen sisäisten virtausten johtajat, kuultuaan NKP:n hajottamisesta, mutta kyseisten tunteiden joukossa oli varmasti myös iloa. Nyt ei ollut olemassa enää mitään esteitä heidän hartaiden toiveiden toteutumiselle oman uutukaisen, ideologisesti puhtaan kommunistisen puolueen perustamiselle, jolla ei olisi taakkana mitään historiallisia syntejä. Muutamassa kuukaudessa ennen vuoden 1991 loppua näiden liikkeiden ja virtausten toimesta syntyi useampia vasemmistopuolueita. Valitettavasti jokainen niistä hajosi myöhempinä vuosina ja tuloksena syntyi kymmenkunta järjestöä, jotka tähän päivään mennessä ovat melkein kaikki poistuneet poliittiselta kentältä.
Pohja NKP:n uudestisyntymiselle alkoi muodostua
Me lähdimme kuitenkin toiselle tielle. Keskusteltuani alueiden aktivistien kanssa vakuutuin siitä, että shokista huolimatta kommunistien enemmistö vastustaa uusien puolueiden perustamista. Tämän lisäksi syyskuun alussa eräillä paikkakunnilla alettiin perustaa kommunistien yhdistyksiä, jotka eivät kuuluneet mihinkään puolueeseen. Eräs sellainen ensimmäisistä perustettiin kaukaiseen Juzhno-Sahalinskin kaupunkiin. Oli selvää, että tästä saattaa muodostua pohja NKP:n uudestisyntymiselle. Ja niin sitten myös kävi, että me esitimme tämän aloitteen yhdessä Kommunistisen etujoukon ja Marxilaisen perustan kanssa.
Ilmoitettiin, että perustetaan Komitea kommunistien yhtenäisyyden puolesta, jonka nimissä me kirjoitimme Vetoomuksen maan kommunisteille. Sen allekirjoittivat Sojuz-liikkeen ajoilta minulle tutut NKP:n Niznyi Novgorodin kaupunkikomitean 1. sihteeri; NKP:n keskuskomitean sihteeristön jäsen A. Maltsev, Neuvostoliiton kansanedustaja Kharkovasta L. Suhov (myöhemmin molemmat eivät enää osallistuneet millään tavoin Komitean toimintaan) sekä minun silloinen maanmieheni, NKP:n Podolskin kaupunkikomitean sihteeri L. Shipilin (joka kohta puoleen poistui Komiteasta).
Vetoomuksessa sanottiin, että NKP:n toiminnan perustuslainvastaisen kiellon ja puolueen johdon toimettomuuden tuloksena puolue on lakannut olemasta järjestäytynyt poliittinen voima. Vetoomuksen kirjoittajien mukaan ”sellainen olemukseltaan uusi puolue oli perustettava alhaalta, itse kommunistien aloitteesta, ilman NKP:n entistä vararikkoutunutta johtoa”. Katsoimme tarpeelliseksi siirtää väliaikaisesti tuonnemmaksi ”joskus todella vakavia teoreettisia väittelyitä” ja perustaa puolue uudestaan toimintayhtenäisyyden pohjalta kansan etujenhyväksi. Järjestöllisellä puolella me kehotimme kommunisteja perustamaan aloiteryhmiä kommunistisen puolueen uudestisyntymiseksi, sekä valitsemaan edustajia kommunistisen puolueen uudestisyntymisen edustajakokoukseen, joka myös tulee päättämään maamme kommunistisen liikkeen kohtalosta eli itse asiassa XXIX edustajakokoukseen.
Vetoomus onnistuttiin julkaisemaan eräässä sen ajan johtavassa vasemmistolehdessä Glasnostissa ja saimme satoja kommunistien kirjeitä ja puhelinsoittoja eri puolilta maata. Tämän lisäksi käytössämme olivat suhteet meidän entisiin aktivisteihin. Komiteamme pyrki noudattamaan voimassa olevia puolueen sääntöjä, mutta se ei ollut helppoa. Säännöt eivät luonnollisesti huomioineet tilannetta, jossa puolue oli hajotettu ja johto oli lähtenyt pakosalle.
Ratkaisu kuitenkin löytyi. Säännöissä oli eräs kohta, jota ei koskaan ennemmin ollut käytetty hyväksi. Sen mukaan Edustajakokouksen koollekutsumisen komitea voidaan muodostaa ylimääräisessä puoluekonferenssissa, joka kutsutaan koolle liittotasavaltojen muutaman kommunistipuolueen aloitteesta. Me löysimme sellaiset puolueet. Ne olivat Transdnestrian työtätekevien kommunistinen puolue (Moldovan Bessarabiassa ei kommunistista järjestöä ollut) ja Tadzhikistanin kommunistinen puolue, jota ei v.1991 oltu hajotettu.
Päätös NKP:n elvyttävästä kokouksesta syntyi
Siitä huolimatta meidän asemamme välittömänä järjestäjänä oli epämääräinen. Komiteaan saapui koko ajan väkeä, mutta se oli edelleen vain aloitteentekijä, ilman mitään valtuuksia. Tästä syystä jouduimme suorittamaan matematiikkaa lainaten muutaman iteroinnin.
Ensin me järjestimme Moskovan alueen kommunistien puoluekonferenssin, johon osallistui Moskovan kaupungin ja läänin lisäksi myös eräiden naapurialueiden edustajia. Moskovan konferenssi hyväksyi asiakirjat, jotka lisätyöstämisen jälkeen muodostivat perustan XXIX edustajakokouksen asiakirjoille. Laajentunut Kommunistien Yhtenäisyyskomitea sai täydelliset valtuudet järjestää välittömästi valtakunnallisen konferenssin, joka sääntöjen mukaan muodosti järjestelykomitean edustajakokouksen koolle kutsumiseksi otsikolla ”Kommunistien valtakunnallinen konferenssi NKPn XXIX edustajakokouksen koolle kutsumiseksi”.
Nyt, kuluneiden vuosien tasolta, asettuu pakostakin kysymys: oliko yleensä realistista perustaa uudelleen NKP yhtenäisenä kommunistisena puolueena? Eikö sellainen ratkaisu ollut poliittista sinisilmäisyyttä? Ennen kaikkea tehtävä oli realistinen. Ennen kaikkea silloiset antikommunistiset asetukset eivät näytelleet vain kielteistä osaa. Ne eivät pelottaneet kommunistien aktiivisinta osaa, mutta toisaalta syrjäyttivät kommunistisesta liikkeestä entisen puolueen nomenklatuuran opportunistisimman osan. Tämä osa joko omaksui matalan profiilin tai ryntäsi suin päin jo lokakuussa 1991 perustettuun sosiaalidemokraattiseen Työtätekevien sosialistiseen puolueeseen. Sellainen tilanne kesti vain lyhyen ajan eli vajaan yhden vuoden Perustuslaillisen tuomioistuimen tekemään päätökseen asti, mutta siitä huolimatta ”mahdollisuuksien ikkuna” oli saatu auki.
Tietysti meitä vastaan käytettiin lainvastaisia toimenpiteitä. Osaa näistä toimenpiteistä, kuten keskustelujen salakuuntelu ja muut toimenpiteet, ovat edelleenkin käytössä. Mutta kokonaisuudessaan toiminta on mahdollista. Siten syntyi ainutlaatuinen tilanne, kun vanha NKP:n ns. sovitteleva osa ei enää pyrkinyt osallistumaan kommunistisen liikkeen toimintaan.
Mutta toisaalta subjektiiviset olosuhteet olivat meitä vastaan. Huolimatta siitä, että valmiita tulemaan heitä vastaan, uusien perustettujen vasemmistopuolueiden johtajat kieltäytyivät osallistumasta NKP:n eheyttämiseen ja uskaltautuivat kommunistisen liikkeen hajottamiseen. Tuolloin on jopa hauskaa se, että he esittelivät juuri meidät puolueen hajottajina, vaikka yritys herättää henkiin melkein sata vuotta olemassa ollut puolue ei voinut mitenkään tarkoittaa puolueen hajottamista. Hajottaminen on sitä, kun puolue yritetään repiä eri osiksi perustamalla sen jonkin osan pohjalle uuden järjestön.
Kuinka työ rahoitettiin?
Lukijoille saattaa herätä kysymys: mistä me hankimme rahaa? Muuten täytyy sanoa, että aikanaan tämän kysymyksen esittivät hanakasti meidän ”ystävämme” useista puolueista, vaikka he itsekin järjestivät samantapaisia tempauksia.
Miten tämä asia ratkaistiin meillä? Nyt se saattaa tuntua kummalliselta, mutta kukaan ei kustantanut konferenssien ja edustajakokouksien valtuutettujen matkakuluja, vaan edustajat itse maksoivat ns. organisaatiomaksun. Eräällä kokousvaltuutetulla Tsherkassyn kaupungista Ukrainasta ei ollut riittävästi rahaa matkan tekemiseen ja hän suoritti satojen kilometrien pitkän matkan paikallisilla sähköjunilla, vaihtamalla aina välillä junasta toiseen. Muut organisaatiokulut korvattiin rahastosta, joka perustettiin vuotta ennen edesmenneen SNTLn kansanedustajan Jevgeni Koganin toimesta, johon minulla oli hyvin lämpimät suhteet. Kun rahaston rahat loppuivat, niin käytin edustajakokouksen valmisteluihin rahoja, joita saatiin Kansanlehti – puoluelehden tilausvaroista.
Ehkä se ei ollut kaikkein onnistunein ratkaisu, mutta jos sanotaan, että tässä tapauksessa sanatarkasti tavoite pyhittää keinot, useissa paikoissa kieltäydyttiin lehden painamisesta ja jos siihen suostuttiin, niin ”shokkiterapian” tuloksena hinnat kasvoivat nopeasti ja raha riitti ainoastaan vain parin lehtinumeron painamiseen.
Edustajakokous
Sitten koitti edustajakokouksen avajaispäivä. Edellisenä päivänä olin sopinut erään aktivistimme, lääketieteiden tohtorin; akateemikko Aleksei Asadovich Seid-Guseiovin kanssa, että varhain seuraavana aamuna hän vie minut kokouspaikalle Pushkinoon. Aleksei Asadovich saapui hakemaan minut huomattavasti etuajassa eli kello kuusi aamulla ja sen tuloksena edustajakokous onnistuttiin pitämään sovitussa paikassa.
Ehdimme paikalle vain hetkeä ennen paikallisviranomaisia ja silovikkeja (paikalle saapui jopa 4 bussillista OMONin väkeä – Lännessä tätä väkeä nimitetään mellakkapoliisiksi), joiden tehtävänä oli estää kokousväen pääsy kokouspaikalle. Mutta paikalle saapuvien lehtimiesten läsnä ollessa OMON ei uskaltanut tappeluun meidän järjestysmiesten kanssa. Mutta kokousta yritettiin kuitenkin häiritä. Ensin Pushkinon paikallisen administraation johtaja vaati tyhjentämään kokoussalin, vaikka olimmekin maksaneet tarpeelliset vakuusmaksut, sitten saliin saapui paikallisen neuvoston edustajiksi ilmoittautuneita provokaattoreita, jotka kovilla huudoillaan ja vaatimuksillaan tyhjentää kokouspaikka yrittivät keskeyttää puoluekokouksen. Lisäksi paikalle saapui humalaisia nuoria miehiä, jotka provosoivat tappelun. Tätä menoa jatkui useita tunteja 1. kokouspäivänä.
Kaikesta häirinnästä huolimatta puoluekokous kuitenkin pidettiin. Siihen osallistui yhteensä 83 kokousvaltuutettua seitsemästä liittotasavallasta (Itämerenmaat, Valko-Venäjä, Moldova, Ukraina, Turkmenistan ja Venäjä), jotka edustivat 56 000 kommunistia. Moskovaan saapunut Uzbekistanin edustaja ei ehtinyt paikalle kokouksen ennenaikaisen päättymisen johdosta. Näin ollen kaikki Puolueen sääntöjen vaatimukset tuli täytettyä.
Toiminta on jatkunut 30 vuotta
Edustajakokouksessa oli läsnä Kreikan kommunistisen puolueen edustaja. Tervehdyset kokoukselle lähettivät Unkarin sosialistinen työväenpuolue ja Vietnamin kommunistinen puolue.
Seuraavana päivänä pidettiin juuri valitun uuden NKP:n keskuskomitean täysistunnon järjestyskokous. Ja uudestaan meitä oli vastassa OMON (mielenkiintoista, että jopa meihin vihamielisesti suhtautuva Pravda-lehti, tietenkin NKP:n nimeä mainitsematta, tuomitsi myöhemmin laittoman tempauksen ja julkaisi jopa poliisin pöytäkirjan tästä tapauksesta. Onneksi silovikit eivät silloin vielä uskaltaneet rynnätä tiedotusvälineiden toimituksiin (täysistunto pidettiin Kansanlehtemme toimituksessa) eivätkä uskaltaneet piestä lehtimiehiä. Näinollen lausuntoni jälkeen siitä, että se ei ole teidän asianne, kuka ja mitä varten pitää täällä kokoustaan, silovikit vain poistuivat paikalta.
NKP:n uutta johtoa odotti jännittävä, joskus jopa vaarallinen työ työtätekevien etujen, demokratian ja maan yhtenäisyyden puolustamiseksi, Leninin mausoleumin suojelemiseksi, Jeltsinin Perustuslain kansanäänestyksen boikotoimiseksi joulukuussa 1993, Protestipäivien järjestämiseksi kansan elintason alentamista vastaan, lain hyväksyminen osittaisen hyvityksen maksamisesta Säästöpankin asiakkaille inflaation kasvun takia, – kaikkiin näihin asioihin NKP on tuonut merkittävän ja joskus jopa ratkaisevan panoksensa. Meitä odottavat uudet koettelemukset ja olen varma, että puolueemme selviää niistä kunnialla.
Sergei Skvortsov
NKPn keskuskomitean ensimmäinen (pää-) sihteeri
