Nykyvasemmiston muoti-ideologiaa on rakennettu ja levitetty CIA:n ja USA:n suurkapitalistien rahoituksella
Marxin ja Engelsin monumentti Marx-Engels-Forumilla Berliinin keskustassa. Tämän puiston perustivat DDR:n viranomaiset v. 1986. Marx ja Engels olivat maailman merkittävimmät tiedemiehet ja filosofit. Heidän yhteistyönsä tuloksena selvitettiin ensimmäisenä yhteiskunnallisen kehityksen lainalaisuudet ja luotiin lähtökohdat luokattomalle kommunistiselle yhteiskuntajärjestelmälle.
Pertti Hämäläinen 27.8.2027
1960-luvulla syntyneen ns. uusvasemmiston ja sen ideologisena perillisenä esiintyvän nykyisen liberaalivasemmiston eräs keskeisimpiä teoreettisia ideoita on dialektiikan ja historiallisen materialismin kieltäminen. Nykypäivän liberaalivasemmiston ideologiseen perustaan ovat suuresti vaikuttaneet Ranskassa 1960-luvun strukturalistisen suuntauksen piirissä kehkeytyneet ajatukset. Tämä strukturalistinen teoriaperinne sai nykyisen, koko läntiseen yliopistomaailmaan muoti-ideologiana levinneen muotonsa Yhdysvaltain yliopistoissa ja siksi sitä kutsutaankin French-theoryksi (Ranskalainen teoria). French-theory on 1980-luvulta alkaen levinnyt lähes kaikkialle läntiseen yliopistomaailmaan yhdistyen osin anglo-amerikkalaisperäisten suuntausten, kuten radikaalin feminismin, sukupuoli-ideologian, kriittisen rotuteorian ja post-kolonialistisen ajattelun kanssa.
Useita French-theoryn esiintuomia tieteenteoreettisia ja poliittisia ideoita esiintyy Yhdysvaltain ja Euroopan liberaalivasemmiston keskeisimmissä ideologioissa, kuten intersektionalistisessa feminismissä ja ns. woke-ajattelussa. Tämä nykyvasemmiston muoti-ideologian kehkeytyminen alkoi Ranskasta tuodun mutkikkaan filosofisen ajattelun tuotteistamisena ja kaupallistamisena Yhdysvalloissa CIA:n organisoimana ja amerikkalaisten suurkapitalistien rahoittamana ns. kylmän sodan anti-kommunistisen ja anti-marxilaisen ideologisen sodankäynnin kontekstissa. Kylmän sodan päättymisestä huolimatta French-theoryn levittäminen on jatkunut aina 2000-luvulle saakka. Tätä mielenkiintoista, ja monilta osin näihin päiviin saakka läntisessä maailmassa vaiettuakin historiaa käsittelevät vuonna 2024 ilmestyneessä mielenkiintoisessa kirjassaan Gabriel Rockhill ja Aymeric Monville.
Lopulliset jäähyväiset French-theorylle
Amerikkalaisen Gabriel Rockhillin ja ranskalaisen Aymeric Monvillen kirja Requiem pour la French Theory. Chant funébre transatlantique sur une tonalité marxiste (Marxilaishenkiset jäähyväiset French-theorylle) perustuu heidän Pariisissa pitämänsä Kriittisen teorian työpajan yhteydessä käymäänsä keskusteluun. Nyt kirjaksi painettua Rockhillin ja Monvillen keskustelua on erinomaisen tarkoin kysymyksin johdatellut Pennsylvanian yliopistossa kirjallisuuden ja kulttuurintutkimuksen professorina työskentelevä Jennifer Ponce de León, joka niin ikään on mukana aktiivisesti tässä kriittisiä marxilaisia tutkijoita joka kesä Pariisiin kokoavassa työpajassa.
Aymeric Monville on filosofi, joka on yksi pariisilaisen Delga kustantamon perustajista. Delga on julkaissut viime vuosina runsaasti Hegel– ja Marx-tutkimusta, uudelleenjulkaissut György Lukácsin keskeisimmän tuotannon, sekä kokonaan ranskalaisen marxilaisen vasemmistokonservatiivi Michel Clouscardin tuotannon. Monville on kirjoittanut useita nykyfilosofiaa marxilaisista lähtökohdista kritisoivia artikkeleita ja kirjoja, joista tunnetuin lienee Misére du nietzschéisme de gauche (Vasemmisto-nietzscheläisyyden kurjuus). Gabriel Rockhill on puolestaan alun perin Kansasista kotoisin oleva filosofi, joka työskentelee tätä nykyä Philadelphian Villanova-yliopistossa filosofian professorina. Rockhill saapui nuorena opiskelijana Pariisiin vuonna 1996, jossa asui aina vuoteen 2007 saakka suorittaen korkeimmat akateemiset oppiarvot tutkien French-theoryn tieteenfilosofisia ja ideologisia perusteita.
Aluksi Rockhill työskenteli Luce Iragarayn kanssa ja tämän jälkeen suoritti syventävät opintonsa Jacques Derridan johdolla. Hänen väitöskirjansa ohjaajana toimi Alain Badiou ja tarkastajana Étienne Balibar, molemmat tuohon aikaan kovia nimiä ranskalaisen teoreettisen marxismin piirissä. Rockhill kertoo oman intellektuaalisen kehityksensä olleen yksilötasolla suurin piirtein samankaltainen, kuin nyt Requiem-kirjassa sen esitetään olevan ikään kuin yleisellä tasolla läntisen maailman yliopistoväen piirissä. Lyhyesti kuvattuna Iowan yliopistosta 1990-luvulla lähti Pariisiin täysin naivi ”post-strukturalisti”, todellinen French-teoreetikko, joka pääsi edellä mainittujen suurten nimien seuraan ja lisäksi vielä kokemaan lähes kaikkien, tuolloin 1990-luvulla vielä elossa olevien strukturalistien opetusta. Rockhill mainitsee muiden muassa nimet Hélène Cixous, Julia Kristeva, François Laruelle ja Jacques Rancière.
Mistään isän (tai äidin) murhasta ei Requiem-kirjassa kuitenkaan ole kysymys, sillä jo varsin varhain Pariisin vuosinaan Rockhill kiinnostui havaitsemastaan, aivan perustavan laatuisesta French-teoriaan liittyvästä ongelmasta. Rockhill huomasi French-teoreetikoiden tekstejä tutkiessaan, että näiden esittämien radikaalien väitteiden ja niiden perusteluiksi viitattujen tekstien välillä ei todellisuudessa vallinnut juuri lainkaan yhteyttä. Suoraan sanottuna Gabriel Rockhillille syntyi käsitys, että läntisessä maailmassa, erityisesti Yhdysvalloissa yliopistoväen keskuudessa arvoon arvaamattomaan nostettujen strukturalistien tieteelliset tekstit olivat erittäin huolimattomasti tai ei lainkaan argumentoituja eli pahimmassa tapauksessa jopa sepitettyjä.
Länsimarxismi – kenen asialla, ketä vastaan ja kuka maksoi?
Pariisin aika ja sen yhteydessä suoritetut omat, yksityiskohtaiset tutkimukset mm. Jacques Derridasta, Michel Foucault`sta ja Louis Althusserista johtivat Gabriel Rockhillin ankaran itsekritiikin kautta dialektiikan ja materialistisen historiantutkimuksen pariin, toisin sanoen marxilaisuuteen. Tällä hetkellä Rockhill työstää aiheesta peräti trilogiaa, jossa French-theoryn nousuun kylmän sodan aikana liittyy myös länsimarxismin ja Frankfurtin koulukunnan edustajien Yhdysvalloissa saama taloudellinen ja muu tuki osana atlantistista strategiaa. Tähän asti Gabriel Rockhill on vienyt projektiaan läpi julkaisemalla aiheesta artikkeleita mm. Theory & Event ja Monthly Review lehdissä. Merkittävää on, että ranskalainen kustantamo La fabrique veti hiljattain aivan viime hetkillä takaisin Rockhillin kirjan La CIA et les intellectuels. Une histoire souterraine des idées. De l`École de Francfort aux ”nouveaux philosophes” (CIA ja älymystö. Ideoiden maanalainen historia Frankfurtin koulusta uusfilosofeihin). Aivan kuluvan vuoden 2025 lopussa Rockhilliltä pitäisi ilmestyä länsimarxismin rahoitusta ja siihen liittyviä operaatioita käsittelevä kirja Who Paid the Piper of Western marxism? The Intellectual World War – Marxism vs. The Imperial Theory Industry (Kuka maksoi länsimarxismin viulut? Älymystön maailmansota – marxismi vastaan imperiumin teoriateollisuus).
Maihinnoususeminaari Baltimoressa vuonna 1966
Ranskalaisen strukturalismin rantautuminen Yhdysvaltoihin, missä sitten koko French-theory tulisi varsinaisesti saamaan muotonsa, tapahtui Requiem-kirjan mukaan vuonna 1966 Johns Hopkins yliopistossa Baltimoressa järjestetyn kansainvälisen seminaarin myötä. Seminaari oli CIA:n peitejärjestönä toimivan CCF:n (Congress for Cultural Freedom) organisoima ja rahoittama, toinen puoli rahoituksesta tuli Fordin säätiöltä. ”Kulttuurisen vapauden kongressi” ja Fordin säätiö olivat jo pitkään tehneet kommunismin ja marxismin vastaista kulttuuriyhteistyötä erityisesti Euroopassa. Samana vuonna 1966 Ranskassa oli meneillään suuri strukturalismi-debatti kahden juuri ilmestyneen, suureen myyntimenestykseen nousseen teoksen myötä. Kyseessä oli Jacques Lacanin Écrits ja Michel Foucault`n Les mots et les choses.
Johns Hopkins yliopiston seminaariin lennätettiin Ranskasta koko joukko strukturalismin kirkkaimpia tähtiä, kuten Jacques Derrida, Jacques Lacan, Roland Barthes, Paul de Man, Tzvetan Todorov ja myös Yhdysvaltain nykylibertaarien oppi-isänä tunnettu René Girard oli paikalla. Suurista tähdistä vain Michel Foucault ja Gilles Deleuze puuttuivat, mutta Requeim-kirjan mukaan he ”olivat mukana kulisseissa” kuitenkin. Strukturalismin ajatuksia esiteltiin amerikkalaisille uutena radikaalina tapana ylittää vanhentuneeksi tuomittu marxismi. Konferenssille järjestettiin varsin laaja mediahuomio, kun mm. Time, Newsweek, The Partisan Review ja Le Monde julkaisivat siitä artikkelit.
Onko French-theory transatlanttinen kulttuurituote?
Rockhillin ja Monvillen Requiem-kirjan mukaan juuri se, mitä tapahtui ennen Johns Hopkins -yliopiston konferenssia, sen aikana ja sen jälkeen on suorastaan paradigmaattinen esimerkki toisen maailmansodan jälkeisen amerikkalaisen (kulttuuri-) imperialismin toimintastrategioista ja -taktiikoista kommunismin ja marxismin vastaisen taistelun tiimellyksessä. Heidän mukaansa French-theory (ja sen myöhemmät johdannaiset) on transatlanttinen kulttuurituote, jota ei voida täysin ymmärtää asettamatta tätä kulttuurituotetta ja sen syntyä sosiaaliseen, poliittiseen, geopoliittiseen ja historialliseen yhteyteensä. Tämä tarkoittaa sitä, että niin ranskalaisten strukturalistien kuin heidän myöhempien seuraajiensa, vaikka nyt muodikkaiden queer-tutkijoiden teorioita ei voida ymmärtää niistä itsestään käsin, vaan ne on asetettava ”Imperiuminsa kehykseen”, kuten Rockhill ja Monville haluavat sanoa, ts. ymmärtää nämä teoriat osana transatlanttista kulttuuri- ja teoriatuotantoa.
Yhdysvallat kävi avointa ja salaista kommunismin vastaista sotaansa kaikilla mahdollisilla alueilla. Requim-kirjassa mainitaan mm. talous (Marshall-apu), sota (Nato ja Gladio-operaatiot Euroopassa), politiikka (anti-kommunististen ja Amerikka-mielisten hallitusten, puolueiden, poliitikkojen, ammattiliittojen ja yhdistysten tuki), sekä tässä yhteydessä tärkein alue, kulttuuri- ja intellektuaalinen tuotanto, jossa CCF yhdessä suurkapitalistien säätiöiden ym. rahoittajien avulla kanavoi rahoitusta ja kaikkea muuta mahdollista tukea heidän päämääriään ajaville kulttuuri- ja yliopistoinstituutioille aina yksittäisiin taiteilijoihin ja tutkijoihin saakka.
CIA/CCF yksi maailman suurimpia mesenaatteja
CCF teki yhteistyötä ja laajensi 1960-luvulta eteenpäin Britannian ulkoasiainhallinnon jo vuonna 1950 Pariisiin toimipisteen luoneen Informaatiotutkimuksen osaston työtä. Hugh Wilford on luonnehtinut CIA:n peitejärjestö CCF:n olevan maailmanhistorian yksi suurimmista kulttuurin ja taiteen mesenaateista. Ranskassa CCF:n ”kummisetänä” toimi pitkään oikeistofilosofi Raymond Aron. Kirjassa tuodaan myös esiin, miten CIA/CCF edesauttoi merkittävästi mm. Pierre Bourdieun urakehitystä, minkä Bourdieu on myöhemmissä haastatteluissaan ja muistelmissaan ansiokkaasti unohtanut. CCF yhdessä Rockefellerin ja Fordin säätiöiden kanssa edesauttoi merkittävästi anti-kommunistisen tiedontuotannon institutionalisoitumista Ranskassa rahoittamalla EPHE:n (myöhemmin EHESS) korkeakoulua. EHESS:n (École des hautes études en sciences sociales) VI osaston piirissä muodostui Requiem-kirjan mukaan kaikkein voimakkain anti-kommunistisen ja anti-marxilaisen ajattelun linnake Ranskan yliopistomaailmassa.
Melkein kaikki strukturalismin suuret tähdet ovat työskennelleet EHESS:n tai siihen liittyvien akateemisten organisaatioiden piirissä. Samassa instituutiossa työskennelleet anti-kommunistiseen vaikuttamiseen sitoutuneet Annalisti-koulukunnan historioitsijat, erityisesti koulukunnan ns. toiseen polveen kuuluvat, kuten François Dosse ja Fernand Braudel nauttivat CIA:n kanssa yhteistyössä toimineen Rockefeller-säätiön varsin runsaasta taloudellisesta tuesta. Ei olekaan mikään ihme, että CIA:n strukturalisteista ja Annalisti-koulukunnasta vuonna 1985 laatimassa raportissa sanotaan suoraan, että ” me (CIA) ajattelemme, että heidän marxilaista vaikutusta purkamaan ja hajottamaan pyrkivä kritiikkinsä yhteiskuntatieteiden alalla on kykenevä jatkossakin antamaan syvän panoksensa modernille oppineisuudelle”.
Uusliberalismi, atlantismi ja EU-integraatio
EHESS:n piirissä syntyi myös Ranskan sosialistipuolueen linjaan voimakkaasti vaikuttanut, avoimesti uusliberalistista talouspolitiikkaa ajanut ns. toinen vasemmisto (deuxième gauche). Toisen vasemmiston poliittisen puolen näkyvin hahmo oli oikeistososiaalidemokraatti Michel Rocard ja intellektuellisiiven tunnetuimmat edustajat olivat EHESS:n historian professori François Furet ja sosiologi Pierre Rosanvallon. Tätä kapitalistista globalisaatiota ja uusliberalismia ajaneen toisen vasemmiston ranskalaista ydinryhmää vastasi anglo-amerikkalaisessa maailmassa ns. kolmannen tien opistaan tunnetuksi tulleen brittiläisen sosiologi Anthony Giddensin yhteistyö pääministeri Tony Blairin ja presidentti Bill Clintonin kanssa. Ranskalainen filosofi Denis Collin näkee Ranskan sosialistipuolueen rappion tien olevan suora linja Rocardin toisesta vasemmistosta nykyiseen macronismiin. Collinin mukaan presidentti Emmanuel Macron ei ole mitään muuta, kuin Michel Rocard, joka on onnistunut viemään uusliberalistisen linjan maaliin saakka. 1980-luvun alussa François Furet`n ja Pierre Rosanvallonin ympärille syntyi tutkijoiden, ja pian huomattavan näkyvään asemaan Ranskan valtamediassa nousseiden journalistien muodostama Fondation Saint Simon-seura, joka ajoi avoimesti liberaalin markkinatalouden lisäksi atlantismia ja eurooppalaista integraatiota.
Amerikkalaiset kapitalistit rahoittavat queer-ideologian nousua ja kehittämistä
French-theory kehittyi ja laajeni 1980-luvulta alkaen aina 2000-luvun kahdelle ensimmäiselle vuosikymmenelle saakka eräänlaiseksi läntisen liberalismin ajatusmuodoksi, joka yhdistää yliopistomaailmaa, suuria globaaleilla markkinoilla toimivia kustantamoita, lännen valtamediaa, ja aivan erityisenä piirteenä sekä maailmanlaajuista kapitalistista yritysmaailmaa, että vasemmistolaisina itseään pitäviä ihmisiä, kansalaisjärjestöjä ja puolueita. Tätä globaalia kokonaisuutta voinee Rockhillin ja Monvillen tavoin nimittää imperiumiksi.
Toiminta ei ole juurikaan laantunut 2000-luvulla, sillä esimerkiksi eurooppalaisen vasemmiston yhdeksi pääideologiksi viimeisen, reilun parinkymmenen vuoden aikana noussutta amerikkalaista sukupuolentutkijaa, Yalen ja Berkeleyn yliopistoissa vaikuttavaa, suoraan ranskalaisesta strukturalismista ajattelunsa ammentanutta Judith Butleria on tuettu valtavilla summilla. Bank of New Yorkiin liittyneen Mellon Financial Corporationin säätiö Andrew W. Mellon Fondation myönsi vuonna 2009 Judith Butlerille 1,5 miljoonaa dollaria. Requiem-kirjan mukaan tätä 2000-luvun vasemmiston yhdeksi keskeisimmäksi teoreettis-poliittiseksi ajatusmuodoksi muodostunutta queer-ideologista tutkimusta on edellä mainittu säätiö rahoittanut vielä tämän jälkeenkin miljoonilla dollareilla, viimeksi 1,8 miljoonalla dollarilla vuonna 2019 International Consortium of Critical Theory Programs opinto-ohjelman kehittämistyöhön.
Vastauksia tärkeisiin kysymyksiin
Gabriel Rockhillin ja Aymeric Monvillen ”Marxilainen muistokirjoitus French-theorylle” tarjoaa ainakin osittaisen vastauksen tämän päivän vasemmiston roolista käytävän keskustelun keskeisimpiin kiinnostaviin kysymyksiin. Miksi globaaleilla markkinoilla toimivilla suuryrityksillä ja vihervasemmistolaisilla puolueilla on hyvin pitkälle sama agenda kaikissa ns. kulttuurikysymyksissä? Miksi nykyvasemmisto on uhrannut työn ja pääoman käsitteet sukupuolen, rodun, diversiteetin, eron, toiseuden so. identiteettipolitiikan alttarille? Miksi individualismi, hedonismi ja narsismi so. porvarillisten elämäntapojen koko kirjo on myös nykyvasemmiston ylistämän yksilöllisyyden ytimessä?
On totta, että näistä asioista on ainakin jollakin tasolla ja jostakin näkökulmasta puhuttu aiemminkin. Mitään täysin uutta näkemystä Rockhill ja Monville eivät tuo esiin. French-theoryn problematiikkaa ovat, tosin Rockhilliin ja Monvilleen verrattuna vähemmän kriittisesti, lähestyneet mm. François Cusset ja Isabelle Garo. Aiemmin mainittu Michel Clouscard asettui jo 1970-luvun töissään vastustamaan strukturalismia ja toukokuun 1968 poliittisia seurauksia, jonka myötä fasismin vastaisessa taistelussa ihmisarvoa ja Ranskan suvereniteettia puolustaneet tasavaltalainen gaullismi ja kommunismi tulivat kokemaan raskaan tappion. Saman tematiikan nosti varsin kaukonäköisesti esiin jo vuonna 1986 myös Francois-Bernard Huyghe ja Pierre Barbès, jotka Soft-ideologia kirjassaan analysoivat presidentti Mitterrandin sosialistihallituksen aikana syntynyttä tilannetta, jossa vasemmisto oli jättänyt suosiolla talouden oikeistolle ja saanut! itselleen ns. kulttuurikysymykset, kuten rasismin vastustamisen, sukupuolivähemmistöjen ja maahanmuuttajien oikeudet.
Huuto yleisöjoukosta: Foucault ja Laing ovat CIA:n rahoittamia
Suomalaisessa keskustelussa on hiljattain ilmestynyt Karl Marx-seuran verkkojulkaisussa Tutkimus & Kritiikki Sauli Havun French-theoryn kysymyksiä läheisesti sivuava, hyvä kriittinen artikkeli nimeltä Liberalismin lumo. Michel Foucault ja uusliberalismi. Artikkelissaan Havu käsittelee yhden French-theoryn pääideologin, Michel Foucault`n 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun ajattelun läheisiä kytkentöjä tuolloin länsimaissa voimakkaassa nousussa olevaan uusliberalistiseen ideologiaan. CIA:n mahdollisesta roolista Foucault`n Yhdysvalloissa ja ylipäätään englanninkielisen yliopistomaailman piirissä saavuttaman suuren suosion taustalla Havu ei mainitse sanaakaan. Didier Eribonin Foucault elämäkerrasta voimme lukea erikoisen kohtauksen, joka sattui jo vuonna 1975 New Yorkissa Columbia yliopistossa pidetyn French-theoryn keskeisenä amerikkalaisena sanansaattajana toimineen Semiotext(e) lehden rahoittaman ”vastakulttuurisen” seminaarin yhteydessä. Seminaarissa olivat keskustelemassa Michel Foucault ja nietzscheläisvaikutteisesta eklektismistään tunnettu, brittiläinen antipsykiatri Ronald Laing. Foucault`n ja Laingin ollessa lavalla yli tuhatpäisen yleisön joukosta joku nousi äkkiä ylös ja huusi: ”Foucault ja Laing ovat CIA:n rahoittamia”. Huutaja leimattiin hulluksi.
Unohtakaa salaliittoteoriat
Requiem-kirjassa Jennifer Ponce de Léon kysyy Gabriel Rockhillitä suoraan, miten hän kirjoittaessaan CIA:n roolista French-theoryn takana välttää syytökset salaliittoteorioiden ujuttamisesta historialliseen selitykseen ja miten hän ymmärtää konkreettisesti CIA:n roolin osana atlantistisia kulttuuria ohjelmia. Rockhill vastaa, että salaliittoteoriat on syytä unohtaa, koska hänen tutkimuksensa perustuu yhteiskunnallisen kokonaisuuden materialistis-historialliseen analyysiin, jossa tutkitaan ideologian tuotannon institutionaalista kehystä kokonaisuutena. Rockhill painottaa, että hänen työnsä yhtenä päämääränä on kehittää Marxin päällysrakenteen analyysiä nykyisen aikakauden kysymyksiä vastaavaksi.
Rockhill hylkää valtion ja yksityisen sektorin tai porvarillisen yhteiskunnan erottelun ja viittaa samalla Marxin klassiseen historiallisen materialismin hahmotelmaan Poliittisen taloustieteen kritiikin (suom. Kansantaloustieteen arvostelua) esipuheessa vuodelta 1859 ja erityisesti esipuheessa oleviin perustan ja päällysrakenteen määritelmiin. Tämä tarkoittaa sitä, että kapitalistisen yhteiskunnan yhteiskunnallisten tietoisuudenmuotojen so. päällysrakenteen ilmiöiden tutkiminen edellyttää kokonaisen kulttuurisen koneiston analyysiä, jossa ideologiaa tuotetaan. Tätä kokonaisyhteiskunnallista koneistoa voidaan Rockhillin ja Monvillen tavoin kutsua myös Imperiumiksi.
CIA on vain osa, mutta tärkeä osa kokonaisuutta
Rockhillin mukaan tässä tapauksessa (French-theory) useat erilaiset voimat ovat osallistuneet tämän kulttuurisen tuotantokoneiston kehittämiseen: 1) porvarillisen valtion elementit (CIA, FBI, USA:n ulkoministeriön tietyt osastot, Psychological Strategy Board, joka oli Korean sodan aikana ulkoministeriön, puolustusministeriön ja CIA:n rakentama psykologiseen mielipidevaikuttamiseen keskittynyt organisaatio, United States Information Agency, joka oli vuosina 1953-1999 toiminut USA:n liittovaltion alainen propagandakoneisto, National Endowment for Democracy, joka on vuonna 1983 perustettu, edelleen toimiva, anti-kommunistiseen vaikuttamiseen ja demokratian edistämiseen yhteistyössä NGO-organisaatioiden kanssa poliittista ja taloudellista vaikuttamista harjoittava organisaatio, USAID ja lukuisat muut valtiolliset ja puolivaltiolliset organisaatiot); 2) yksityiset turvallisuusalan, sekä mainonnan ja markkinoinnin yritykset; 3) kapitalistien ylin, johtava luokka; 4) koulutuksen, kustannustoiminnan, kulttuurituotannon, informaation aloilla toimivat suuryritykset 5) muut intellektuaaliseen tuotantoon ja jakamiseen keskittyneet organisaatiot.
The Cultural Cold War. The CIA and the World of Arts and Letters kirjan kirjoittajan Frances Stonor Soundersin mukaan kylmän sodan kiihkeimpinä vuosina CIA:n kulttuurisodankäynnin rahoituksesta puolet kohdennettiin eri säätiöiden välittämänä Yhdysvaltain ulkopuolelle, valtaosa Euroopassa käytävään anti-kommunistiseen ja anti-marxilaiseen toimintaan. Gabriel Rockhill päättää vastauksensa CIA.n roolista ”johtopäätöksenä, CIA:n sekaantuminen kulttuurimaailmaan (kuten esimerkiksi osallistuminen French-theoryn luomiseen ja levittämiseen), joka on todellakin ollut huomattavasti ekspansiivisempaa, kuin olemme aiemmin ajatelleet, ei ole mitään muuta kuin materiaalinen todiste niistä tavoista, joilla kapitalistiluokka, valtionsa kautta, muovaa ja kontrolloi kulttuuria, jotta se palvelisi kapitalistiluokan intressejä”.
Kirjallisuus:
Clouscard, Michel. Néo-fascisme et idéologie du désir: les tartuffes de la révolution. 1973
Clouscard, Michel. Le Capitalisme de la séduction. Critique de la social-démocratie.1981
Collin, Denis. Après la gauche. 2018
Cusset, François. French-Theory, Foucault, Derrida, Deleuze & Cie et les mutations de la vie intellectuelle aux États-Unis. 2003
Garo, Isabelle. Foucault, Deleuze, Althusser & Marx. La politique dans la philosophie. 2011
Monville, Aymeric. Misère du nietzschéisme de gauche. 2007
Rockhill, Gabriel et Monville, Aymeric en conversation avec Jennifer Ponce de Léon. Requiem pour la French Theory. Chant funèbre transatlantique sur une tonalité marxiste. 2024
