Gramscin hegemonia ja geopoliittinen murros

Antonio Gramsci kirjoitti tärkeimmän tuotantonsa vankilassa, jonne Mussolinin ankara kriitikko passitettiin Italian fasistihallinnon toimesta. Teokset julkaistiin Gramscin kuoleman jälkeen neljänä niteenä nimellä Vankilavihkot, joka koostuu yli 30 vihkosta ja 3000 sivusta poliittista ja historian analyysiä. (kuva: Wikimedia Commons)

Markku Siira 29.4.2025

Italialainen marxilainen yhteiskuntateoreetikko Antonio Gramsci (1891–1937) on noussut uudelleen ajankohtaiseksi ajattelijaksi, kun globaali järjestys horjuu ja uudet poliittiset voimat haastavat vakiintuneita valta-asetelmia. Gramscin keskeinen käsite, hegemonia, tarjoaa linssin, jonka kautta voidaan tarkastella vallan, ideologian ja kulttuurin dynamiikkaa nykypäivän geopoliittisessa todellisuudessa. Tämä kirjoitus tarkastelee Gramscin ajatuksia ja niiden soveltuvuutta nykyiseen multipolaariseen maailmaan, jossa vanhat valtarakenteet rapautuvat ja uudet aatteet kilpailevat vaikutusvallasta.

Gramscin hegemoniakäsite ja kulttuurinen kamppailu

Gramsci määritteli hegemonian vallaksi, joka ei perustu pelkkään pakkoon vaan yhteiskunnan laajaan suostumukseen, joka luodaan kulttuuristen, ideologisten ja institutionaalisten käytäntöjen kautta. Toisin kuin perinteinen marxilainen teoria, joka korosti taloudellisia rakenteita, Gramsci painotti kulttuurin ja ideologian roolia vallan ylläpitämisessä. Hänen mukaansa yhteiskunnan ”superstruktuurit” – kuten media, koulutus ja uskonnolliset instituutiot – muovaavat kollektiivista tietoisuutta ja legitimoivat vallitsevan järjestyksen.

Gramsci näki, että yhteiskunnalliset murrokset tapahtuvat, kun vastavoimat luovat ”vastahegemonian”, joka haastaa vallitsevan ideologian ja mobilisoi kansalaisia uuden vision taakse. Tämä kulttuurinen kamppailu on erityisen relevanttia nykytilanteessa, jossa globaali järjestys on siirtymässä kohti multipolaarisuutta. Yhdysvaltojen johtama liberaali hegemonia, joka on määrittänyt kansainvälistä järjestystä toisen maailmansodan jälkeen, kohtaa haastajia niin idästä (esimerkiksi Kiina ja Venäjä) kuin sisältäpäin (populistiset liikkeet Euroopassa ja muualla).

Hegemonian mureneminen ja ”hirviöiden aikakausi”

Gramsci kuvasi siirtymäkausia ”hallitsemattomiksi kriiseiksi”, jolloin ”vanha kuolee ja uusi ei ole vielä syntynyt”. Tällaisina aikoina syntyy ”hirviöiden aikakausi”, jolloin yhteiskunnalliset jännitteet ja epävarmuus luovat tilaa radikaaleille liikkeille. Nykyinen geopoliittinen tilanne heijastaa tätä kuvausta: läntinen hegemonia on menettämässä legitimiteettiään, ja uusia valtakeskittymiä nousee haastamaan sen yksinvaltaa. Tämä näkyy esimerkiksi Kiinan kasvavassa taloudellisessa ja poliittisessa vaikutusvallassa sekä Venäjän pyrkimyksissä vahvistaa asemaansa Euraasiassa.

Populistiset ja kansallismieliset liikkeet Euroopassa ja muualla ovat yrittäneet kyseenalaistaa globalisaatiota ja ylikansallisten instituutioiden, kuten Euroopan unionin, oikeutuksen. Nämä liikkeet voidaan nähdä Gramscin termein vastahegemonisina voimia, jotka haastavat liberaalin konsensuksen ja pyrkivät palauttamaan kansallisen suvereniteetin. Kuitenkin myös nämä liikkeet ovat jakautuneita, ja niiden tarjoamat vaihtoehdot vaihtelevat radikaalista konservatismista talousliberaaleihin reformeihin.

Gramscin perintö ja sen tulkinnat

Gramscin ajatukset eivät ole jääneet vain vasemmiston omaisuudeksi. Italialainen filosofi Diego Fusaro on esittänyt, että Gramsci tulisi ”vapauttaa” liberaalivasemmiston otteesta, joka hänen mukaansa on omaksunut globaalin kapitalismin agendan. Fusaron mukaan nykyvasemmisto tukee ylikansallisia arvoja ja instituutioita, kuten markkinaliberalismia ja eurooppalaista integraatiota, jotka ovat ristiriidassa Gramscin kansanomaisen kollektiivisen tahdon korostuksen kanssa. Tässä tulkinnassa Gramsci nähdään pikemminkin nativistisen populismin teoreetikkona, joka painotti kansan ja älymystön orgaanista yhteyttä.

Fusaron tulkinta korostaa tarvetta uudelle älymystölle, joka edustaa ”alistettuja ja puutteenalaisia” ja luo vaihtoehtoisen kulttuurisen vision. Tämä resonoi nykyisten populististen liikkeiden kanssa, jotka pyrkivät haastamaan globalistisen eliitin hegemoniaa vetoamalla kansalliseen identiteettiin ja taloudelliseen oikeudenmukaisuuteen. Kuitenkin Fusaron näkemys on kiistanalainen, sillä se sivuuttaa Gramscin marxilaisen perustan ja hänen sitoutumisensa luokkatietoiseen politiikkaan.

Geopoliittinen relevanssi: Kulttuurinen taistelu ja multipolaarinen maailma

Gramscin hegemoniakäsite on erityisen hyödyllinen analysoitaessa kulttuurisia ja ideologisia taisteluita, jotka määrittävät nykypäivän geopolitiikkaa. Esimerkiksi Kiinan presidentti Xi Jinping on haastanut läntisen narratiivin ”sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä” korostamalla sivilisaatioiden moninaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta. Tämä voidaan nähdä osana Kiinan pyrkimystä rakentaa vastahegemoniaa, joka ei ainoastaan kilpailisi taloudellisesti ja sotilaallisesti vaan myös ideologisesti Yhdysvaltojen kanssa.

Samalla Euroopassa käydään kiivasta kamppailua siitä, kuka määrittää ”kulttuurisen superstruktuurin”. Populistiset liikkeet syyttävät valtamediaa ja liberaaleja instituutioita globalistisen agendan edistämisestä, kun taas liberaalit näkevät populismin uhkana demokratialle ja avoimelle yhteiskunnalle. Gramscin näkökulmasta molemmat osapuolet pyrkivät hegemonisoimaan yhteiskunnallisen keskustelun ja voittamaan kansalaisten suostumuksen. Kuitenkin esimerkiksi Perussuomalaisten kaltaiset puolueet, jotka ovat hallitukseen päästyään luopuneet EU-vastaisuudestaan, herättävät epäilyksiä siitä, pystyvätkö populistiset liikkeet aidosti toimimaan Gramscin tarkoittamina muutosvoimina.

Johtopäätökset

Antonio Gramscin ajatukset hegemoniasta ja kulttuurisesta kamppailusta tarjoavat edelleen arvokkaan viitekehyksen globaalin geopoliittisen murroksen ymmärtämiseen. Hänen korostamansa vallan ja ideologian yhteys auttaa selittämään, miksi nykypäivän konflikteissa ei ole kyse vain taloudellisista tai sotilaallisista intresseistä vaan myös kilpailevista visioista maailmanjärjestyksestä. Olipa kyse Kiinan noususta, Euroopan populistisista liikkeistä tai Yhdysvaltojen pyrkimyksistä säilyttää globaali johtajuutensa, Gramscin perintö muistuttaa, että todellinen valta rakentuu kulttuurisen suostumuksen varaan.

Nykyinen ”hirviöiden aikakausi” haastaa vanhat valtarakenteet ja pakottaa yhteiskunnat pohtimaan, millainen uusi järjestys voi syntyä vanhan tilalle. Gramscin opetus on, että tämä uusi järjestys ei synny itsestään vaan vaatii aktiivista kulttuurista ja poliittista kamppailua. Hänen kysymyksensä vallasta, hegemoniasta ja ideologiasta ovat yhtä ajankohtaisia nyt kuin ne olivat hänen aikanaan.

Lähteet:

Gramsci, Antonio: Vankilavihkot.(Quaderni del carcere, kirjoitettu 1929–35.) Vastapaino, 2009.

Fusaro, Diego. “È giunto il momento di riappropriarsi di Antonio Gramsci, liberiamolo dalla sinistra.” Il Fatto Quotidiano, July 4, 2018. https://www.ilfattoquotidiano.it/2018/07/04/e-giunto-il-momento-di-riappropriarsi-di-antonio-gramsci-liberiamolo-dalla-sinistra/4468207/.