Pari oikaisua niiden valheisiin, jotka naamioituvat ”edistyksellisiksi”

Miksi Sahra Wagenknechtin puolue menestyy nimenomaan entisen Itä-Saksan eli Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) alueella? Wagenknecht on DDR:n kasvatti, hän ymmärtää Venäjän merkityksen Saksalle ja koko Euroopalle, eikä hyväksy Saksan ja Euroopan talouden alasajoa järjettömän russofobian takia.

Jonathan Widell 8.9.2024

Kuten olemme tässä muutaman kuukauden kuluessa jo todenneet, maailma ei ole mitenkään parempaan suuntaan menossa. Tai sitten on, ainakin joiltakin osin.

Otetaan nuo Saksan äskettäiset vaalit? Hyvään vai huonoon suuntaan? Valtamedian mukaan eittämättä huonoon. Mutta miksi?

Kuten äskettäinen kirjoitus Kansan äänessä jo totesikin, Sahra Wagenknechtin vaalimenestys antaa toivoa tulevaisuuteen. Palataan vielä siihen vanhahkoon kiistakysymykseen, miksi hänen menestyksensä keskittyy nimenomaan entisen Itä-Saksan eli Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) alueelle melkein kuin veitsellä leikaten.

Kaikki paniikin lietsojat – jotka vasta niitä pelkäämiänsä populisteja vasta ovatkin – koettelevat selittää tätä Hitlerillä. Asuihan Adolf osan elämästään Berliinissä, joka sijaitsee Itä-Saksassa.

Näin siis valtamedian nerot ja muut asiantuntijat. Tämä tuntuu kuitenkin paremmalta selittää juuri päinvastoin. Olipa kommunistisen puolueen virheet sitten miten pahoja tahansa, niin siltä onnistui kyllä tuo sosiaalisen koheesion luominen poikkeuksellisen hyvin missään teollisessa yhteiskunnassa. Ehkä sitten puolueen ja kansan suhteiden kiristyttyä erinäisistä syistä 1980-luvulla, juuri tuo koheesio sitten koitui myös puolueen perikadoksi, kun se kääntyi puoluetta vastaan.

Oliko tuo symbioosi sitten saatu aikaan Marxin teorian ansiosta vai siitä huolimatta tai peräti sitä vastaan? Tähän Marxin Pääomaan vähänkään perehtyneenä täytyy vastata, että tuo symbioosi kävi niin hyvin yhteen teoksen ykkösosan luvun 14 ajatusten kanssa, että voi hyvinkin olla, että tuo symbioosi saatiin aikaan juuri sen ansiosta – ainakin jotakin kautta.

Joukkovoiman eläinhenget ovat joukossa omasta takaa

Tuossa luvussa 14 nimittäin Marx tuo esille sen – muuten hyvin tunnetun seikan – että joukossa on voimaa. Ihminen saavuttaa potentiaalinsa myös yksilönä toimiessaan osana jotakin isompaa ryhmää. Oikeastaan edes ryhmä ei ole oikea sana. Marx käyttää tätä sittemmin kapitalistienkin suosimaa sanaa “eläinhenget” kuvaamaan joukkovoimaa, joka tekee kollektiivistä enemmän kuin osiensa summan. Ihmiset tuntevat iloa ollessaan osa jotakin itseänsä suurempaa ja saavat siinä myös näissä olosuhteissa enemmän aikaan.

Sitten tulee kapitalisti ja panee ihmiset tekemään töitä yhdessä. Tiimityöskentelyksikin tätä voi kutsua, mikä on tietysti kapitalismin lanseeraamaa käsite, kuten tuosta englantilaisperäisestä sanasta tiimi voi jo päätellä.

Kapitalisti saarnaa maailmalle, että katsokaa, kuinka minä – kapitalisti – sain ihmiset tekemään työtä yhdessä ja ylittämään omat rajansa. Mikä voisi kuulostaakin hyvältä, jollei kapitalisti paasaisi ryhmätyön etuja juuri siitä ilosta, että tuo ryhmä tekeekin nyt työtä nimenomaan hänelle.

Diversiteetin juuret suuryrityksissä

Ja kovasti kapitalisti on tämän eteen töitä tehnytkin. Se oli nähkääs kapitalisti, kun lanseerasi sen nyt kuuluisan käsitteen DEI eli diversiteetti, tasa-arvo ja osallistavuus. Tämäkin on niin jenkkiläinen sanonta, etteivät tahdo suomenkaan sanat sitä kääntämään.

Ja tosiaan: tuo diversiteetti lähti 1960-luvun jenkkiläisestä yrityskulttuurista liikkeelle. Tämä mainittiin yhdessä New York Timesin jutussa 30.8. Sen otsikko oli “ D.E.I. Is Not Working on College Campuses. We Need a New Approach”, ja siinä viitattiin puolestaan tieteelliseen artikkeliin, jonka otsikko oli “A Retrospective View of Corporate Diversity Training From 1964 to the Present”.

Jokainen, joka tuntee nykyajan yrityskulttuuria, tietää hyvin, ettei tuo mentaliteetti ole minnekään hävinnyt. Emmanuel Gobillot kirjoitti siitä jokin vuosi sitten kirjan, jossa sanottiin, että nykyajan moninaisessa yrityksessä ihmisiä ei enää sovi ohjata säännöillä vaan sääntöjen sijaan tarvitaan narratiiveja. Tämän kirjan nimi olikin sattuvasti Leadershift.

Vasemmisto kapitalistin asialla

Nurinkurista – suorastaan hupaista – on nyt katsoa “vasemmistolaisia”, jotka ajavat juuri tätä agendaa henkeen ja vereen muka omana agendanaan. Mikä kuitenkaan saa niin paljon vastakaikua, että yritykset voivat piiloutua vasemmiston selän taakse ja tekeytyä vastuutuntuntoiseksi yrityskansalaiseksi ja edistykselliseksi voimaksi.

Miten tuo sitten eroaa marxilaisesta ajatuksesta? No, toki siten, että kun tuota diversiteettiä touhutaan yhtenäisyyttä muka edistävänä voimana, ollaan kyllä kaukana Marxin Pääomassa ajamasta ajatuksesta, että tuo joukkovoiman “eläinhenki” tulee kuin luonnon ilmaisena lahjana, jota ei tarvitse enää kenenkään paapoa.

Juuri tässä Wagenknecht eroaa edukseen tästä “vasemmiston” monikulttuurisuudesta. Paha siihen on kenenkään tulla nokkaansa koputtamaan ja sanomaan, että hän on luopunut marxilaisista juuristaan.

Tästä perusajatuksesta on sitten lähtöisin moni muukin hänen ajamansa myönteinen asia. Kuten se, että Ukrainalle ei kannata antaa rahaa muka demokratian puolustamiseen. Merkillinen ilmiöhän tuo Zelenskyin demokratia onkin, kun oppositiopuolueet on kielletty ja herra jatkaa valtakunnan johdossa ilman vaaleja.

Tosin tuohon voisi joku irvileuka sanoa, että mikä se Itä-Saksankaan demokratia oli. Ja hyvä on irvileuan irviä. Suomessahan ei puolueiden moninaisuutta ei voi ainakaan sanoa puutteelliseksi. Perusajatus kuitenkin on se, että kun puoluekarttaa katsotaan esim. juuri Nato-jäsenyyden kannattamisen kannalta, ei nyky-Suomessakaan ole kuin yksi puolue, jolla on eri haarakonttoreita, joiden logotkin eroavat toisistaan lähinnä vain väritykseltään.

Samaa voi tietysti sanoa koko diversiteettiajatuksesta. Kaikki värit ja sukupuolet ja muut ovat tervetulleita, kunhan pistät nimesi yhteiseen agendaan, jonka nimi edelleenkin taitaa olla demokratia, kun parempaankaan huiputusta ei tahdo löytyä.

Musta kylki kummallakin

Ja miten käy jollekin, joka tahtoo uhata tuota agendaa. Olkoon tästä osoituksena Trump, joka oli jo vankilaan menossa ennen vaaleja, kunnes tuomari sanoi, että tuomio luetaan vasta vaalien jälkeen.

Trumpia ei tarvitse rakastaa. On kuitenkin nurinkurista – ja edelleenkin suorastaan hupaista – että jenkkien valtamedia oli äsken tuohtunut siitä, että Venezuelan pääsyyttäjä aikoo nostaa syytteen maan suurinta oppositiojohtajaa vastaan. USA:ssahan tuo vaihe on jo ohitettu ja kysymys oli enää siitä, joutuisiko maan valtakoneiston haastaja vankilaan ennen vaaleja vai vasta niiden jälkeen.

Maahanmuuttoa ja maastamuuttoa

Entä rouva Harris? Hänhän on noita diversiteetti-ilmiöitä. Jos Biden joutui kiipeliin feikatuista hengen ja sielun voimistaan, miten Harris onnistuisi yhtään paremmin ? Itse asiassa samainen New York Times, joka on hyvä lehti juuri siitä syystä, että sen demokraattikosiskelusta ei ole mitään epäilystä, julkaisi lauantaina Ross Douthatin kirjoituksen, jossa Douthat sanoi suoraan, että hän uskoo, että Trump voittaa: Why I still think Trump will win. Yksi syy oli se, että jos Harris olisi menossa voittoon, hänen pitäisi olla selvemmin johdossa jo nyt.

Tässä tulevat sitten diversiteetti-lässytykset mukaan. Hän on nainen ja lässyn lässyn. No niin on myös Wagenknecht. Niin oli myös Angela Merkel, joka samoin oli Itä-Saksasta kotoisin, ja mitä pahaa sanottavaa Merkelistä muuten on, nykyistä Saksan ja siten koko Euroopan talouden alasajoa ei olisi takulla tapahtunut hänen päivinään. Nyt poliitikot sen sijaan ajavat sitä karille oikein kilvan. Merkel olisi varmaan sanonut myös Wagenknecthin tavoin, että jos Ukrainalla oli osuutta Nordstreamin räjäytykseen, rahojen lappaaminen Zelenskin syliin on lopetettava sitä suuremmalla syyllä.

No, diversiteetistä he olisivat eri mieltä. Siis niin sanotusta ”diversiteetistä”. Jota nyt vouhotetaan maahanmuuton varjolla. Tässä aivopesukampanjassa tahtoo unohtua jo sekin, että Kansan äänen kirjoittajienkin joukossa on maahanmuuttajia, siis niitä, jotka ovat katsoneet parhaaksi muuttaa Suomesta muualle, kun Suomen nykymenoa ei enää kestä katsoa. Näiden ongelmakohtien joukossa on taas nurinkurisesti – suorastaan hupaisasti – Suomen ns. maahanmuuttopolitiikka, joka on maan maastamuuttopolitiikan veturi.