DSL tiedottaa

Olemme mukana Maailmanparannuspäivillä 26.–27.9.

Lapinlahden Lähteellä, Helsingissä 26.–27.9. järjestettävät Maailmanparannuspäivät on Suomen Sosiaalifoorumin uusi tuleminen.

DSL:n opintokeskus järjestää Maailmanparannuspäivillä osatapahtuman yhteistyössä Debt for Climaten, Talouskapinan ja Spartacus-säätiön kanssa otsikolla ”Järjestäytymällä kohti kestävää talousjärjestelmää”. Osatapahtuma pidetään Lapinlahden Lähteen Aleksis Kiven juhlatilassa lauantaina 26.9. klo 12.00–13.30.

Olemme myös kanssajärjestäjänä sunnuntaina 27.9. klo 12.00–13.45 pidettävässä ”Sote-uudistuksen välitilinpäätös – mitä johtopäätöksiä?” -seminaarissa, jonka pääjärjestäjänä on Vapaus valita toisin ry.

Pidämme viikonlopun aikana esittelypöytää Lapinlahden Lähteellä. Katso koko Maailmanparannuspäivien ohjelma: sosiaalifoorumi.fi/ohjelma

Antikapitalistinen foorumi Tampereella 14.11.

Seuraava Antikapitalistinen foorumi pidetään Tampereella. Laita jo kalenteriin 14. marraskuuta Kumppanuustalo Arttelissa!

Foorumin tarkoitus:

  • Tutustutaan, verkostoidutaan, löydetään yhteistyökumppaneita.
  • Opitaan järjestäytymisestä ja solidaarisesta ryhmässä toimimisesta jo valmisteluvaiheessa (ei vain tapahtumapäivänä).
  • Keskustellaan ja innostutaan toisenlaisesta maailmasta.
  • Foorumiin on tervetullut mukaan riippumatta taustasta tai kokemuksesta – tärkeintä on halu purkaa kapitalistista sortoa ja kuvitella sen tilalle jotain parempaa.

Me DSL:n opintokeskuksessa emme tee foorumia yksin, vaan yhteistyö ja verkostot Tampereella ovat idean ydin.

Oletko sinä tai yhteisösi kiinnostunut tulemaan järjestäjäksi tai tukijaksi?

Ota meihin yhteyttä: jiri.mantysalo@desili.fi

Sosialistisessa Kuubassa on maailman edistyksellisimpiin kuuluva uusi perhelaki.

Erityisesti vähemmistöjen asema ja oikeudet ovat parantuneet uuden lain myötä. Kuuban uusi perhelaki hyväksyttiin kansanäänestyksessä syyskuussa 2022 demokraattisen ja osallistuvan prosessin jälkeen.

DSL:n materiaalipankissa julkaistulla videolla kerrotaan, millainen tuo demokraattinen prosessi oli ja mitä uusi perhelaki tarkoittaa käytännössä Kuuban yhteiskunnassa.

Videon alustaja Yamila González Ferrer on kuubalainen oikeustieteiden tohtori ja kuubalaiseen perheoikeuteen ja tasa-arvoon keskittyvä asiantuntija.

Katso video DSL:n materiaalipankista: desili.fi/materiaalipankki

Tutustu osoitteessa www.desili.fi