Pitäisikö Ursula von der Leyen vangita väärinkäytöstensä vuoksi?
PK Hämäläinen, julkaistu 25.4.2022
Euroopan unionin läpikorruptoitunut byrokraattinen koneisto on vahingollinen eurooppalaisille kansalaisille. Itseään valheellisesti demokratiana pitävä ja mielellään oikeusvaltioperiaatteitaan korostava EU on historiansa aikana tarjonnut loistavan uramahdollisuuden lukemattomille virkamiehille, kunhan he ovat sopivan rikollisia luonteenlaadultaan, jotta kykenevät menestyksekkäästi toimimaan osana euroeliittiä yksityisten suuryritysten etujen ajajina korruption läpimädättämässä järjestelmässä. EU-komission puheenjohtajaksi epädemokraattisesti, kansalaisilta täysin pimennossa olevien menettelytavoilla nostettu, Saksan puolustusministerinä toiminut, Ursula von der Leyen on tyyppiesimerkki tällaisesta euroeliitin jäsenestä. EU-komission puheenjohtajan on epäilty syyllistyneen useisiin ilmiselviin korruptiotapauksiin, sekä väärinkäytöksiin jo ministeriaikoinaan ja hänen toimintatapansa ovat muuttuneet entistä törkeämmiksi komission puheenjohtajuuden myötä. EU-myönteinen media hehkutti von der Leyenia ”loistavana naispoliitikkona”, ”todellisena eurooppalaisena” ja ”maanläheisenä perheenäitinä” hänen tultua nostetuksi EU – komission johtoon.
Vauraaseen saksalaiseen Albrechtin kauppiassukuun syntynyt Ursula Albrecht siirtyi Länsi-Saksan poliisin suosituksesta Lontooseen 1970-luvun lopulla, koska liittotasavallan turvallisuusviranomaisten mukaan hän olisi tuolloin ollut Punaisen armeijakunnan mahdollisen sieppausyrityksen kohteena, mikäli olisi jäänyt Länsi-Saksaan. 2000-luvulla hänen poliittinen uransa lähti kuin sattumalta nopeaan nousukiitoon ensin Merkelin hallituksen perheministerinä ja sitten sosiaaliministerinä, jonka jälkeen hän toimi Saksan puolustusministerinä vuodesta 2013 aina EU-komission johtajaksi nimittämiseensä saakka. Ranskalaisen Front populaire-julkaisun mukaan Angela Merkel halusi von der Leyenin pois puolustusministerin tehtävistä, koska von der Leyenia seuranneet korruptioskandaalit haittasivat kristillisdemokraattien vaalimenestystä. Ranskan presidentti Emmanuel Macron puolestaan halusi aurinkokuningas-unelmissaan nousta Euroopan ”todelliseksi johtajaksi”, ja näin korruptioskandaalien rasittama saksalaisnainen sopi hyvin Ranskassakin varsin epäsuositun EU-komission puheenjohtajaksi. Helposti ohjattavissa olevana korruptoituneena sätkynukkena Ursula von der Leyenilla oli luonnollisesti teollisuus- ja finanssipiirien tuki takanaan ja näin hänestä tuli EU-komission puheenjohtaja vuonna 2019.
Ministeriaikojen väärinkäytökset painettiin villaisella
Ursula von der Leyenin leväperäiseen rahankäyttöön sekä yksityisille konsulttipalveluille syydettyihin veroeuroihin kiinnitettiin huomiota jo hänen perhe- ja sosiaaliministerikausiensa aikana. Ranskalaisen front populaire-lehden artikkelin mukaan myöskin von der Leyenin ministeriöiden erittäin huono johtaminen sekä julkisen ja yksityisen rajan hämärtyminen kiinnitti Saksan tuolloisen ”vasemmisto” opposition eli vihreiden ja demareiden huomiota. Angela Merkelin vahva tuki ja päätös siirtää von der Leyen puolustusministeriksi mahdollisti kuitenkin uran nousukiidon jatkumisen.
Ursula von der Leyen suojeli uusnatsien toimintaa Saksan puolustusvoimissa
Vuonna 2017 paljastui Saksan puolustusvoimissa aktiivipalveluksessa olleen uusnatsin suunnitelma vakavasta terroriteosta Saksan alueella. Tapauksen selvittelyjen yhteydessä kävi ilmi, että Saksan asevoimissa oli jo vuosikausia ollut laajempi uusnatsiverkosto, joka oli levittäytynyt useisiin armeijan yksiköihin. Asia oli yleisesti tunnettu Saksan puolustusvoimissa uusnatsien juhliessa vuosittain puoliavoimesti muun muassa Adolf Hitlerin ja Reinhard Heydrichin syntymäpäiviä. Asiaa tutkinut komitea ei pystynyt virallisesti osoittamaan, että puolustusministeri von der Leyen olisi ollut tietoinen näistä syntymäpäiväjuhlista, mutta antoi von der Leyenille huomautuksen ”välinpitämättömästä suhtautumisesta” Saksan puolustusvoimissa ilmenneeseen uusnatsiongelmaan. Uusnatsiverkostossa toimineita upseereita irtisanottiin.
Satoja miljoonia euroja yksityisille konsulttifirmoille
Saksalainen Der Spiegel-lehti toi vuonna 2018 päivänvaloon Merkelin hallituksessa puolustusministerinä toimivan Ursula von der Leyenin suuren konsulttiskandaalin. Oli käynyt ilmi, että Saksan puolustusministeriö oli Saksan puolustusvoimien ”kehittämis- ja modernisoimishankkeiden” yhteydessä tilannut sadoilla miljoonilla euroilla yksityisiä konsulttipalveluita ylikansallisilta konsulttifirmoilta kuten Mc Kinseyltä ja Accenturelta. Saksan ”opposition”, joihin tuolloin lukeutuivat nykyiset hallituspuolueet demarit, vihreät ja vapaat demokraatit, painostuksesta asiasta tehtiin tutkimus, joka valmistui vuonna 2020, jolloin von der Leyen oli jo EU-komission puheenjohtaja. Ei tietenkään ollut mikään yllätys, että asiassa tehtiin syyttämättäjättämispäätös. Ursula von der Leyen itse puolustautui väittämällä, että erilaisia hankintapäätöksiä ei tehty ”hänen tasollaan”, niistä vastasivat muut. Yhtenä esimerkkinä on mainittu puolustusministeriön 390 miljoonan euron arvoinen IT-sopimus, josta von der Leyen ei kertomansa mukaan puolustusministerinä olisi tiennyt mitään. Tutkimuskomitean työtä vaikeutti se, että von der Leyenin käytössä olleet kaksi kännykkää oli yllättäen tyhjennetty huolellisesti kaikista viesteistä ennen niiden luovuttamista tutkimuskomitean tarkastettavaksi.
Osti sadoilla miljoonilla konsulttipalveluita entiseltä työnantajaltaan
Ursula von der Leyen palkkasi vuonna 2014 Saksan puolustusministeriön valtiosihteeriksi entisen Mc Kinseyn konsultin, puoluesisarensa Katrin Suderin. Samalla Mc Kinseyltä palkattiin samaan tehtävään Gundbert Scherf, joka hoiti satunnaisesti kahden vuoden aikana Suderin tehtäviä tämän ollessa lastenhoitotehtävissä. Suderilla on naispuolisen kumppaninsa kanssa kolme lasta. Kesäkuussa 2015 Katrin Suder otti osaa Itävallassa Telfs-Buchenissa järjestettyyn Bilderberg-ryhmän kokoukseen. Samana vuonna Venäjä asetti vastapakotteiden muodossa maahantulokiellon 89:lle euroalueen poliitikolle, joiden joukossa on Katrin Suder. Valtiosihteeri Katrin Suderin tehtävänä oli ”kehittää ja modernisoida” Bundeswehrin toimintaa. Puolustusministeri Ursula von der Leyenin ja Saksan puolustusministeriön hämäräperäisiä hankintoja sittemmin tutkittaessa kävi ilmi, että Katrin Suder oli hankkinut sadoilla miljoonilla euroilla konsulttipalveluita sekä Accenturelta, että entiseltä työnantajaltaan Mc Kinseyltä. Tutkimuskomitean työtä vaikeutti se, että kuulusteluissa Suder vetosi toistuvasti muistikatkoksiinsa. Myös hän välttyi lopulta syytteiltä, mutta siirtyi von der Leyenin avittamana puolustusministeriöstä vuonna 2018 Saksan hallituksen perustamaan ”digi-neuvottelukuntaan” erikoisasiantuntijaksi. Ursula von der Leyen palkitsi samana vuonna Katrin Suderin Bundeswehrin kultaisella kunniaristillä.
Sadat miljoonat vaihtuvat miljardeiksi euroiksi
Sähkölaskujensa ja köyhtyvän arjen kanssa tuskailevat eurooppalaiset ihmettelevät, mihin ovat kadonneet koronan varjolla laaditun ja suuresti hehkutetun EU-koronavelkapaketin sadat miljardit eurot. Velkaunionin komission puheenjohtajana von der Leyenin uusimmat väärinkäytökset ovat jo nousemassa satojen miljardien luokkaan. Eurosuomi kärsi tässäkin koronavelkapaketissa vähintäänkin 4,6 miljardin euron tappiot. Ja lisää on tulossa.
Rokotteita 35 miljardilla eurolla – dokumentit hävinneet taas?
Tuorein Ursula von der Leyenia koskeva vakava väärinkäytösepäily liittyy EU:n rokotehankintoihin. Toukokuussa 2021 von der Leyen allekirjoitti EU:n puolesta ylikansallisten lääkeyhtiöiden Biontechin ja Pfizerin kanssa 35 miljardia euroa maksavan rokotehankintasopimuksen. Kriitikoiden huomio kiinnittyi sekä hankittavien rokotteiden määrään (1,8 miljardia kappaletta), että hintaan (19,50 e kappale). Pahempaa oli kuitenkin tulossa, sillä komissio kieltäytyi täysin EU:n itsensäkin mainostamien ”julkisuusperiaatteiden” vastaisesti luovuttamasta journalistien ja tutkijoiden käyttöön Ursula von der Leyenin ja Pfizerin amerikkalaisen pääjohtajan Albert Burlan välistä tekstiviestien vaihtoa rokotekauppaan liittyen. Lisäksi kävi ilmi, että EU:n ja ylikansallisen lääketeollisuuden välisistä sopimuspapereista peräti 80% oli kadonnut, ennen kuin EU julkaisi ne painostuksen alla. Jopa EU:n oma ”oikeusasiamies” irlantilainen Emily O`Reilly syytti von der Leyenia ja komissiota salailusta ja läpinäkymättömyydestä rokotebisnekseen liittyen.
Puolueettoman tutkimuksen tietoinen vaikeuttaminen ja todistusaineiston hävittäminen on rikos
Tähän korruptioasiaan liittyy vielä vakava lisärasite von der Leyenin kannalta, sillä hänen puolisonsa Heiko von der Leyen on bioalalla toimivan Orgenesis Inc. suuryrityksen lääketieteellinen johtaja. Orgenesis Inc. tekee puolestaan läheistä yhteistyötä (mahdollisia ristiinomistuksia ei ole poissuljettu) niiden lääkefirmojen kanssa, jotka ovat EU:lle toimittaneet koronarokotteita. Erityisesti on huomioitavaa, että EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin väärinkäytöksien tutkimista on vaikeuttanut toistuvasti tietoinen todistusaineiston hävittäminen, rikollista sekin, joten herää vakavasti kysymys siitä, pitäisikö Ursula von der Leyen vangita asianmukaisen rikostutkinnan toteuttamiseksi? Kysymyksessä ovat miljardiluokan rötökset, joita on tehty ja tehdään eu-veronmaksajien rahoilla.
Eurokoplan lista on loppumaton
Kaiken edellä kuvatun perusteella lienee selvää, että Ursula von der Leyen ei mitenkään poikkea muista eurokoplan aiemmista, nykyisistä ja tulevista jäsenistä. Lista on pitkä – CIA:n agentti Jean Monnet, katolinen pyhimyskandidaatti Robert Schuman, natsirikollinen Walter Hallstein, Goldman Sachsin finanssiroistot Mario Draghi ja José Manuel Barroso, Lux-veroparatiisin rakentaja Jean-Claude Juncker, läpikorruptoitunut lahjustenantaja Christine Lagarde, unohtamatta globaalin suurpääoman käsikassaroina toimineita lukemattomia pienempiä nilkkejä – liikasia, rehnejä, kataisia, urpilaisia.
Kuluvan kevään aikana Ranskassa on noussut keskusteluun presidentti Macronin hallinnon valtavat konsulttikulut. Veronmaksajien rahaa on poltettu vähintäänkin satoja miljoonia käyttämällä yksityisiä konsulttipalveluita tehtäviin, joita normaalisti hoidettaisiin Ranskan valtionhallinnon ja julkisen sektorin viranomaistyönä. Keskeisessä asemassa tässä kohussa on jälleen ylikansallinen konsulttifirma Mc Kinsey, jota epäillään samalla myös laajamittaisesta veronkierrosta ja jopa suoranaisista veropetoksista. Ranskan liberaalimedia onkin kaikin voimin yrittänyt kääntää kaiken huomion Ukrainan tilanteeseen, koska konsultti – ja veroskandaali voisi vaikeuttaa presidentti Macronin uudelleenvalintaa kevään 2022 presidentinvaaleissa.
Lähteet:
-Ces scandales qui suivent Ursula von der Leyen depuis Berlin. www.frontpopulaire.fr
-Lesbische Frau wird von der Leyens Staatssekretärin.www. queer.de
La Puta de EU-1,8 miljardia korruptoitunutta rokotetta. injektiopiikki.com
-Régis de Castelnau. Tout sauf Macron. Quoi qu`il en coûte. www.frontpopulaire.fr
-Régis de Castelnau. Affaire Mc Kinsey. ww.frontpopulaire.fr