Vuoden 2023 kokemuksia analysoitiin Korean työväenpuolueen keskuskomitean täysistunnossa

Vuoden 2023 kokemuksia analysoitiin Korean työväenpuolueen keskuskomitean täysistunnossa

Pääsihteeri Kim Jong Un tutustui maatalouskonenäyttelyyn 3.1.2024 Pjongjangissa. Kuva KCNA.

Toimittanut Juha Kieksi, 3.1.2024

Korean työväenpuolueen 8. keskuskomitean 9. laajennettu täysistunto pidettiin Korean demokraattisen kansantasavallan pääkaupungissa Pjongjangissa 26.-30. joulukuuta. Kokouksessa käsiteltiin mm. raporttia puolueen ja valtion politiikan toteutumisesta vuonna 2023 sekä työn suuntaamisesta vuonna 2024.

Pääsihteeri Kim Jong Un totesi, että vuosi 2023 oli erittäin tärkeä vuosi puolueelle ja Korean kansalle, jotka etenevät horjumatta toteuttaakseen puolueen kahdeksannessa kongressissa hyväksytyn toimintasuunnitelman.

Kim Jong Un sanoi ”Lyhyesti sanottuna saavutimme käänteentekevää menestystä luomalla suotuisat olosuhteet tavoitteiden saavuttamiseksi ja vankan ponnahduslaudan tulevien vuosien etenemiselle kaikilla sosialistisen rakentamisen osa-alueilla sekä kansallisen puolustuksen vahvistamisessa”.

Kolmivuotiseksi venyneen kansainvälisen kansanterveyshätätilan purkamisen jälkeen kaikilla aloilla oli voimassa paljon rajoituksia valtion tiukkojen epidemian vastaisten toimien vuoksi. Samaan aikaan turvallisuusympäristö hankaloitui entisestään vihamielisten, ankarien pakotteiden ja imperialistien painostuksen vuoksi. Lisäksi kiireellisenä haasteena oli vuoden 2022 huonon sadon aiheuttaman vakavan elintarvikepulan ratkaiseminen.

Kansantalous kehittyi suotuisasti 2023

Kansantalouden kehityksen 12 tavoitetta saavutettiin hyvin, esimerkiksi viljan tuotantosuunnitelma saavutettiin 103 %:sti. Muilla sektoreilla tuotantosuunnitelma toteutui seuraavasti: sähkön, hiilen ja typpilannoitteiden tuotanto 100 %, valssatun teräksen tuotanto 102 %, värimetallien tuotanto 131 %, puutavaran tuotanto 109 %, sementin ja kankaiden tuotanto 101 %, vesiviljelytuotteet 105 %, rautateiden tavaraliikenne 106 % ja talonrakennus 109 %.

Kansantalouden tuotanto kasvoi selvästi vuonna 2023. Merkittävistä kasvuluvuista mainittakoon moottorituotanto 220 % tavoitteesta, muuntajien tuotanto 208 %, laakerien tuotanto 121 %, sinkin tuotanto 140 %, lyijyn tuotanto 121 %, paperin tuotanto 113 %, suolan tuotanto 110 %, kosmetiikan tuotanto 109 %, tasolasin tuotanto 100 % ja magnesiumoksidiklinkkerin tuotanto 104 %. Kuluneena vuonna saatiin erityisesti parannettua suunnitelmien toteuttamisen kurinalaisuutta kautta linjan.

Verrattuna 8. puoluekokouksen edellisen kauden lukuihin tärkeimmät tuotantoindeksit nousivat suurelta osin vuonna 2023. Näistä mainittakoon rautatrioksidin tuotanto 3,5-kertaiseksi, harkkoraudan tuotanto 2,7-kertaiseksi ja valssatun teräksen tuotanto 1,9-kertaiseksi, työstökoneiden tuotanto 5,1 kertaiseksi, sementin tuotanto 1,4 kertaiseksi ja typpilannoitteiden tuotanto 1,3 kertaiseksi. BKT kasvoi 1,4 kertaiseksi.

Kokouksessa arvioitiin vuoden 2023 tärkeimmäksi saavutukseksi viljantuotannon tavoitteen ylittäminen, kokonaistaloudellisen kehityksen parantuminen sekä ihmisten toimeentulon parantuminen.

Maatalouden kehitys

Maatalouden saavutuksia olivat mm. Kwangchonin kanatilan rakentaminen. Tila toimii mallitilana siipikarjasektorin modernisoinnissa. Nykyaikaisia vehnänjalostuslaitoksia rakennettiin Sariwonin, Haejun ja Namphon kaupunkeihin. Lisäksi toteutettiin Hwangju – Kindungin kanavahanke ja Kangryong -järven suolanpoistohanke. Viime vuonna saatiin valmiiksi tuhansien hehtaarien vuorovesialueen pintarakennelmien rakentaminen ja luotiin vankka perusta 300 000 hehtaarin vuorovesialueen ottamiseksi viljelyyn.

Hwangju – Kindungin kanava kastelee laajoja peltoja Hwangjun ja Yonthanin läänissä, maan tärkeillä viljaviljelyalueilla Pohjois-Hwanghaen maakunnassa. Kuva KCNA.

Asuntotuotanto

Rakennusalan saavutuksista mainittakoon Hwasongin alueelle rakennetut 10 000 asuntoa sekä Sophon alueelle rakennetut yli 4100 asuntoa. Kansanarmeija johti pääkaupunkiseudun asuntorakentamista, ja rakensi lisäksi yli 20 000 asuntoa Komdokin alueella viimeiset neljän vuoden aikana, jonne valmistui moderni vuoristokaupunki. Asuntorakentaminen mahdollistivat myös Kangdongin kasvihuonetilan rakentamisen helmikuun 2024 puoleen väliin mennessä.

Maaseuturakentamisen suunnitelma oli viime vuonna yli kaksinkertainen vuoteen 2022 verrattuna, yli 58 000 asuntoa. Ainakin 40 kaupunkia ja maakuntaa on jo saanut rakentamisen päätökseen ja muut kaupungit ja maakunnat saavat suunnitellun asuntorakentamisen valmiiksi kokonaisuudessaan vuoden 2024 kevääseen mennessä.

Metalliteollisuus

Teollisuussektorilla Ryongsong konekompleksin työntekijät tekivät merkittäviä innovaatioita suurten kompressorien valmistuksessa, joka muutti tappiollisen tuotantoprosessin kannattavaksi.

Chaekin rauta- ja teräskompleksissa saatiin loppuun energiaa säästävän happilämpömasuunin rakentaminen ja happierottimien asentaminen, joiden kapasiteetti on 15 000 kuutiometriä tunnissa, Hwanghaen rauta- ja teräskompleksin induktiouunin rakentamisprojekti, Chongjinin terästehtaan uunien uusiminen ja energialähteen vaihtaminen sekä Sohaerin sivukaivoksen kehittäminen Unryulin kaivoksen alaisuudessa. Yhteenvedon mukaan vuonna 2023 metalliteollisuuden modernisoinnissa otettiin suuri harppaus.

Ryongsong konekompleksin työntekijät tekivät merkittäviä innovaatioita ja uudistivat suurten kompressorien tuotantoa. Pääsihteeri Kim Jong Un vierailulla tehtaassa. Kuva KCNA.

Kemianteollisuus

Kemianteollisuus tuotti ja toimitti typpilannoitteita maatiloille oikea-aikaisesti ja rakensi ravinneliuostehtaan Sunchon kemikaalikompleksiin, joka varmistaa ravintoliuoksen saannin kasvihuonetiloilla länsirannikolla. Se myös sai päätökseen ureasynteesiprosessin laajentamisen ja puhdistusprosessin uudistamisen sekä Namhung nuorten kemikaalikompleksin voimansiirtoprojektin, joka mahdollistaa lannoitteiden tuotannon huomattavan lisäämisen.

Energiateollisuus

Energiateollisuus on täyttänyt täydellisesti kuukausittaisen tuotantosuunnitelmansa kysynnän mukaisesti ja luonut samalla vankan materiaalisen ja teknisen perustan lämpövoimalaitoksille ja lisännyt vesivoimalaitosten tuotantotehokkuutta sekä edistänyt työtä optimoidun voimajärjestelmän rakentamiseksi tärkeimmille voimansiirtolinjoille vähentäen näin valtavia häviöitä sähkönsiirrossa ja vakiinnuttaen ultrakorkeapainetornien käsittelyprosessin. Myös hiilikaivosteollisuutta modernisoitiin.

Tiede, teknologia ja koulutus

Tieteen ja teknologian suhteen on tavoiteltu uusien innovaatioiden ja muutosten aikaansaamista. Pääsihteeri Kim Jong Un totesi, että avaruustieteen ja -teknologian alalla saavutettiin eniten tieteellisiä ja teknologisia saavutuksia. Tiedustelusatelliitin laukaisu onnistui vihdoin toistuvien laukausten epäonnistumisten jälkeen.

Maan ensimmäinen tiedustelusatelliitti Malligyong-1 laukaistiin onnistuneesti kiertoradalleen 13.11.2023. Kuva KCNA.

Kasvatustieteessä on tänä vuonna tehty suuri vallankumous. Koulutussektorilla edistettiin syventävämmän ja käytännöllisemmän koulutuksen tarjoamista opiskelijoille ja tämä toi tuoreita ja innovatiivisia muutoksia koulutuksen sisältöihin, muotoihin ja menetelmiin.

Kasvatustieteen instituutti, kasvatustieteellisen tutkimuksen keskus, aloitti hiljattain toimintansa ja Kim Il Sungin yliopiston tiedekirjasto kunnostettiin nykyaikaisiksi. Yli 160 koulua ja päiväkotia rakennettiin tai peruskorjattiin eri puolilla maata. Näin ollen koulutussektorin aineellisen ja teknisen perustan lujittamisessa edistyttiin vuonna 2023 merkittävästi.

Kansanterveys

Lääketehtaita, lääkintätarviketehtaita ja sairauksien ehkäisyyn erikoistuneita laitoksia, joilla on suuri merkitys ihmisten terveyden edistämisessä sekä ehkäisevässä ja parantavassa sairaanhoidossa, rakennettiin hiljattain lujittamaan edelleen kansanterveysalan aineellista ja teknistä perustaa ja luomaan suotuisa ympäristön taloudelliselle kehitykselle ja ihmisten vakaalle elämälle.

Kaikki maakunnat ovat ottaneet suuren harppauksen eteenpäin alueellisen talouden kehittämisessä sekä kansan elinolosuhteiden ja korkean sivilisaation luomisessa. Sosialistisen kamppailun ilmapiiri ja työtyyli on pysynyt vuoden mittaan korkealla jokaisessa maakunnassa ja sen seurauksena on syntynyt uusia voimalaitoksia, karjankasvatustiloja, lasten leirejä, ulkoteattereita, yliopistoja, epidemioiden ehkäisykeskuksia. Vuonna 2022 linjattiin, että vuosi 2023 on vuosi, jolloin on pakko onnistua sosialismin rakentamisessa. Puoluekokous oli erittäin tyytyväinen vuoden 2023 saavutuksiaan tuo edellisenä vuonna asetettu päämäärä saavutettiin. Tämä luo hyvän pohjan sosialismin rakentamiselle vuonna 2024.