ELÄVIEN KUOLLEIDEN PARISSA MALAGASSA
Matti Laitinen 23.10.2023, Malaga
Arkeologit ovat kaivautuneet Calle Altan kulmatontilla jo 300 vuotta alaspäin. Vastaan saattaa tulla syvemmällä myös maurilaisuutta ja muinaisuutta. Savesta poltettuja talousastioita ja niiden jämiä lojui monttujen reunoilla. Andalusiassa on palloillut monenlaista jengiä vuosituhansien aikana. Valloittajat ovat tulleet ja menneet. Brittien Gibraltarin tukikohta jököttää kuitenkin yhä Andalusian itsehallintoalueen kyljessä. Jenkeilläkin on pari sotilastukikohtaa Espanjassa. Kaikki eivät tykkää vieraiden sotilaspesäkkeiden olemassaolosta kotimaassaan.
Afrikkaan on lyhyt matka seilata paatilla skönen ylitse. Siellä sodista, väkivallasta, köyhyydestä ja ilmastonmuutoksesta aiheutunut pakolaisvirta suuntaa kulkunsa smuglareitten surkeilla ja fulsilla purkeilla Pohjois-Afrikasta Espanjaan tai Italiaan. Moni menehtyy merellä. Pakolaisten määrä on kasvussa.
Dallasimme jälleen Carrer de Capuchinosia pitkin kohti Kapuusiinien naapurustoa. Jalkiksilla havaittavista koirien skeidapalleroiden koosta ja määrästä päätellen malagalaiset suosivat snadeja piskejä. Onneksi stadin sinipunahaalariset jätekommandot pitävät luudillaan huolen kartsojen siisteydestä jopa sunnuntaisin.
Kapusiiniaukion puiston vieressä oli kyttis ja tsyrkka. Kovat penkit muistuttivat perseelle elämän kovuudesta ja seinillä seisovat ruskeakaapuiset munkit tonsuureineen kuoleman kiertämättömyydestä. Viikateveikko ei viheltele eikä veljeile korjatessaan satoa. Puikahdimme puistoon mehustelemaan. Puistossa stondasi parrakas kerjäjäismunkkipatsas. Arskan mielestä pysti esitti isoa broidiani Kala-Aadea.
Jatkoimme trippiämme iiseinä Avenida de Capuchinoa pitkin eteenpäin. Duunarit piikkasivat katua auki. Arkeologeja ei ollut eksynyt paikalle. Tsiigailimme handellien fönäreitä sekä eloa terasseilla ja huudin kartsalla. Kerjäläinen pummasi fyrkkaa marketin edessä. Vaaleansinisiä haitaridösiä sleppasi harvakseen baanalla. Liikenneflyysikset kertoivat dallaajille suojatien ylitysajan keston. Ylitimme kadun. Käännyimme Calle Rojasille ja etenimme valkoisena hohtavalle Plaza del Patrociniolle. Vasemmalla näkyi vuoristoa. Aukion keskellä törrötti iso valkoinen risti. Olimme saapuneet kuolleiden kaupunkiin, merkittävään kulttuuriperintökohteeseen.
Astuimme komean Nekropolin portista sisään. Kivisen, kapean pääkäytävän varrelle oli istutettu appelsiinipuita. Sen toisessa päässä seisoi siunauskappeli. Kauempana näkyi sypressejä ja korkeita lehtipuita. Käytävän molemmilla puolilla sijaitsi perhehautoja rauta-aitoineen ja mahtisukujen veistoksellisia mausoleumeja. Sisääntulon viereen oli varattu tavalliselle väelle leveä uurnaholvi. Se oli yhä rajoitetussa käytössä. Alabasterissa, marmorissa, graniitissa, reliefeissä, kirkollisissa veistoksissa ja valuraudassa ei oltu pihdattu. Pääkäytävällä oli vain yksi kivinen penkki. Istahdimme siihen kuuntelemaan lintujen laulua ja tuulen vienoa suhinaa. Vallitsi rauha. Maailmanrauhalle löytyy muitakin vaihtoehtoja kuin ihmiskunnan kuolema. Takanamme olevan Alemanin sukuhauta oli avattu viimeksi v. 1985.
Espanjan kuningas Kaarle III velvoitti v. 1787 antamallaan kuninkaallisella asetuksella rakentamaan Malagaan Pyhän Mikaelin hautausmaan. Kirkkoihin ja luostareihin hautaaminen oli terveydellisistä syistä kiellettyä. Kaupunginvaltuustoja käskettiin siksi perustamaan kalmistonsa kaupunkien ulkopuolelle, tuulisille ja korkeille paikoille. Määräystä toteltiin Malagassa vasta v. 1806. Keltakuume-epidemia oli riehunut tuhoisasti pari vuotta aikaisemmin kaupungissa. Malagan muurien ulkopuolelle valmistunut yleinen hautausmaa vihittiin käyttöön v. 1810. Tänne on haudattu lukuisia andalusialaisia merkkihenkilöitä kuten mm. runoilija Salvador Rueda ja muotokuvamaalari José Denis Belgrano. Lariosten kapitalistisuvun tuonenkartano löytyy myös täältä
Paluumatkalla kämpällemme kävin kurkkaamassa yhden oranssin talon fönäristä ineen. Kalterien välistä näkyi joukko kehitysvammaisia ihmisiä askartelemassa parin ohjaajan kanssa. Toimitila vaikutti esteettömältä. Pyysin Arskaa tulemaan tsiigaamaan, koska aukosta näkyi kundin paikallisia kavereita. Arska tunki handunsa metallitankojen välistä sisään ja heilutti handuaan: ”Ola, Ola!
Toinen ohjaajista tuli iloisesti tervehtimään Arskaa handusta. Tämän jälkeen vielä yksi yli nelikymppinen vammainen muideli käppäili ikkuna-aukolle ja kätteli Arskaa. Kerroin meidän olevan Suomesta. Kysyttyäni Arskalta, että mikä mesta tämä oikein oli! Kundi vastasi: ”Pasila”. (Pasilan toimintakeskus ML)
Olimme törmänneet sattumalta Malagan kaupungin ylläpitämään kehitysvammaisten AIDIS-päiväkeskukseen. Se tarjosi käyttäjilleen arkisin ateriapalveluita, kuljetukset kodin ja keskuksen välillä sekä ohjattua apua Aidiksen ulkopuolella asioimisessa. Lisäksi kehitysvammaisten perheille oli tarjolla monenlaisia tukipalveluita. Laitoksen kuntoutustiimiin kuuluivat ohjaajien lisäksi psykiatri ja fysioterapeutti. Jalkahoitaja ja parturi pistäytyivät myös ajoittain toimintakeskuksessa.
”Jokainen henkilö on erityinen, erilainen, kaunis ja ainutlaatuinen. Me kaikki osallistumme johonkin tärkeään jokainen päivä. Kohennamme kanssasi sinun kykyjäsi.” (AIDIS)
