Korean demokraattisen kansantasavallan perustamisesta 75 vuotta – kansainvälinen Juche-aatteen seminaari pidettiin Roomassa
Juha Kieksi, julkaistu 3.9.2023
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 75 vuotta Korean demokraattisen kansantasavallan perustamisesta. Sen johdosta Japanissa toimiva kansainvälinen Juche-aatteen instituutti ja Juche-aatteen Euroopan instituutti järjestivät 3.9. Roomassa kansainvälisen kokouksen teemalla ”Independence, Sovereignty and Social Advancement”.
Kokouksessa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja Juche-aatteen soveltamiseen liittyen. Juche-aatteen kolme perusperiaatetta, riippumattomuus politiikassa, omavaraisuus taloudessa ja itseluottamus puolustuksessa ovat taanneet KDKT:lle jatkuvan suotuista kehityksen huolimatta rankoista pakotteista. Mikään muu valtio kuin KDKT ei ole pystynyt selviämään näin pitkään jatkuneista pakotteista ja eristämisestä.
Puheissa todettiin, että yhteiskuntien riippumattomuus on koko ajan heikentynyt, sillä lähes kaikki maailman maat joutuvat ottamaan politiikassaan huomioon suurpääoman edut ja toimimaan niiden mukaisesti. Itseasiassa vain KDKT:n riippumattomuus lisääntyy.
Venäjän tiedeakatemian Idäntutkimuksen laitoksen Korean ja Mongolian osaston johtaja Alexander Vorontsov kertoi, että Venäjän hallitus oli pyytänyt tiedeakatemialta analyysia siitä, miten KDKT on selviytynyt ja pystynyt lisäämään taloudellista kasvuaan voimakkaiden pakotteiden olosuhteissa. Kuulimme myös että 70 % bulgarialaista vastustaa Bulgarian osallistumista Ukrainan sotaan.