Olimme niin ”suomettuneita”, että…

Jaakko Ahvola, julkaistu 21.2.2022

Porvarillisissa piireissä muistetaan 1970-luku usein ahdistavana ja ankeana aikana, jolloin jouduttiin alistumaan kaikenlaiseen sellaiseen, mistä elämän ilo ja vapaus loistivat poissaolollaan. Nuoriso politisoitui, UKK oli presidenttinä ja vanhat poroporvarilliset arvot oli poljettu lokaan. Porvari nukkui huonosti. Eikä ihme, sillä yhteiskunnallisen elämän toisella laidalla asiat olivat täysin päinvastoin. Nuoriso vasemmistolaistui ja sen aktiivisimmat osat alkoivat tiedostaa asemansa kapitalistisessa luokkayhteiskunnassa. Suomen Kommunistiseen Puolueeseen ja SDNL:ään eli Suomen Demokraattiseen Nuorisoliittoon alkoi virrata suurten ikäluokkien toimeliasta väkeä. Myös nuorempiakin. Sosialistinen Opiskelijaliitto eli SOL perustettiin. Suurinta osaa näiden järjestöjen uusista jäsenistä alettiin kutsua muiden poliittisten suuntausten taholta ”taistolaisiksi” ja kutsutaan edelleenkin. Viimeinen nimittelykierros käytiin 2021- 2022 vuodenvaihteessa, kun Ylen TV-1 esitti surullisen kuuluisan sarjansa ”kylmän sodan Suomesta” ja ns. suomettumisesta. Siinä sai osansa hyökkäyksen kohteena myös 1970-luvun kommunistinen nuorisoliike. Tässä kirjoituksessa ei käytetä edellä mainittua kutsumanimeä. Siitäkin syystä, että sen kehittivät aikoinaan Helsingin Sanomien poliittiset toimittajat kantapaikassaan. SKP:n silloinen varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo joutui luovuttamaan etunimensä porvaritoimittajien ratoksi.

Bussilla Moskovaan

Helsingin Kulttuuritalon Nuoret oli SDNL:n ja sen piirijärjestön Uudenmaan Sosialistisen Nuorisoliiton, USNL:n yksi lukuisista perusjärjestöistä. Sen toiminta oli laajaa ja monipuolista. Yksi toiminnan muodoista oli ryhmämatkojen järjestäminen naapurimaahan Neuvostoliittoon. Tässä kaksiosaisessa kirjoitussarjassa kuvaillaan kahta, hieman tavallisuudesta poiketen, leirintäaluematkoina toteutettua bussimatkaa Helsingistä Moskovaan ja takaisin. Ajankohta ensimmäiselle oli 1.-11.8 vuonna 1973. Ohessa kommentoidaan myös edellä mainitun TV-sarjan sisältöä, ikään kuin vertailuna siihen, mitä kommunistinen ja luokkakantainen nuorisoliike oli ollut viitisenkymmentä vuotta sitten.

Tilausbussi oli täynnä innokkaita nuoria, KuNun jäseniä ja heidän ystäviään. Mukana oli työläisnuorten ohella myös SOL:iin kuuluneita opiskelijoita. Osanottajia oli myös naapurista, Hermannin Sosialistisista Nuorista. Matkareitti Helsingistä lähtien oli Vaalimaa-Repino-Leningrad-Novgorod-Kalinin-Moskova. Jo alusta alkaen, aurinkoisesta lähtöaamusta, bussissa raikui nuorten laulu. Lauluvihkot oli­vat mukana ja yhteislaulua johdatti KuNun tyttöjen lauluryhmä. Bussia kuljetti ammattitaitoisena ja meille solidaarisena ystävänä porvoolai­nen Eikka.

”Suomettuminen” silloin

Siihen aikaan ei puhuttu ”suomettumisesta”. Ylen hiljattaisessa 8-osaisessa TV-sarjassa se toimi lyömäaseena mm. 1970-luvun kommunistista nuorisoliikettä kohtaan. Meille nykyinen ”suomettuminen” merkitsi aikoinaan rauhantahtoa, neuvosto- ja naapuriystävyyttä, työväenluokkaista solidaarisuutta, sosialismia, kansainvälisyyttä, taistelulauluja ja toveruutta. TV-ohjelman keskeiset toteuttajat, vastaava tuottaja Antti Seppänen, käsikirjoittaja Marjo Vilkko ja toimittaja Jari Tervo olisivat varmaankin istuneet tulisilla hiilillä, jos olisivat olleet mukana Moskovan bussissa vuonna 1973. Matka olisi heidän osaltaan päättynyt ilmeisesti jo viimeistään Vaalimaan raja-asemalla. Jari Tervon viekas ja ylimielinen hymy olisi hyytynyt. Heidän puolestaan olisi kohdallaan ”anteeksipyyntö” näin jälkeenpäin siitä, että olimme Helsingin Sanomien (13.1.2022) Saska Saarikosken mukaan ”harmittomia hölmöjä”.

Matka jatkui

Vaalimaan rajanylityksen jälkeen ajoimme Repinon leirialueelle lepäilemään ja yöpymään. Sieltä siirryimme seuraavana päivänä Leningradin kautta Novgorodiin. Moskovan valtatien auettua ja Leningradin jätettyämme oli aika tilanteeseen sopivalle ja tunteelliselle laululle, josta muodostuikin sitten bussimatkamme suosituin kappale, neuvostoliittolainen laulu ”Neuvostomaisema”:

”Laajan maiseman me näemme edessämme/ Laajat arot, metsät, sarat peltojen/ Suuret kaupungit ja sauhuavat tehtaat/ nousee huminasta vuosisatojen.

Suuren rakennuksen kohoavan näem­me/ yhtenäisen, maamme laajuisen/ Näemme itsemme, rakentajan hahmon:/ kansan roh­kean ja määrätietoisen.

Työ on kunniamme, työ on vapautemme/ arkipäivään piilee riemun siemenet/ Niiden ytimistä versoo rakkautemme/ maailman avaruuteen tähdet punaiset.”

Novgorodin joen rannalla

Inturistin opas ja tulkki, petroskoilainen Heljä oli liittynyt porukkaamme Leningradista. Jotkut matkalaisistamme osasivat jo silloin venäjää, joten kieliongelmia ei juurikaan päässyt syntymään. Heljästä jäi mieleen, kun hän bussitaukojen alettua komensi suomen murteellaan: ”Tehhään pyssäys. Pojat tien vasemmalle puolelle ja tytöt oikealle, pöhheikköön”. Heljä osasi tehtävänsä ja piti huolta matkalaisista. Leningradissa olimme kierrelleet kaupunkia katselemassa ja niin tapahtui Novgorodissakin. Pitkä bussimatka oli taittunut helposti. Laulettiin, keskusteltiin ja luettiin Tiedonantajaa sekä USNL:n suosittua Toveri-lehteä. Siinä muuten oli yhdessä vaiheessa toimitussihteerinä nykyinen histo­rioitsija Kimmo Rentola. Nyttemmin hänen roolinsa onkin muuttunut täysin. Edellä mainitussa Ylen ”suomettumisohjelmassa” Rentola toimi aikalaistodistajana vastaamassa Jari Tervon johdatteleviin ”suomettumiskysymyksiin”. Kimmo myötäili kysyjää ja pisti välillä vielä Tervoakin ”paremmaksi.”

Nuoruuden aatteellisuudesta oli jäljellä enää vain haalea muisto.

Matkaeväitä ostettiin kylien kaupoista ja kioskeista. Tauoilla voimisteltiin. Illansuussa leiriydyt­tiin Novgorodin joen varrella sijainneelle leirialueelle. Siellä ja muilla leirikeskuksilla oli teltoissa ja ke­sämajoissa asianmukainen varustus. Sängyt vuodevaatteineen, tuo­lit ja pöydät. Yhteiset peseytymispaikat, buffetit jne.

Leirialueen venäläisten tu­ristien kanssa sovittiin yhteisestä illanvietosta joen rannalla. Ohjelmaa oli molemmin puolin. KuNun tyttöjen lauluryhmä esiintyi ja ­niin venäläisetkin. Yhdessä laulet­tiin monia tuttuja kappaleita. Siinä meni Uralin pihlajat, Moskovan illat kuin Rakastan elämääkin. Urheilupuolelta otettiin kollektiiviseksi kilpailulajiksi köydenveto. Sopiva köysi löytyi leirialueen tarpeistosta. Joukkueet rakentuivat miesten ja nais­ten suomalais-venäläisistä osanottajista. Illanvieton vetäjät antoivat naisille tasoitusta parin vetäjän verran. Suhteet taisivat olla 8-10. Matkanjohtajan kitaralla lyömän alkutahdin jälkeen alkoi joen rannalla armoton vääntö. Kumpikaan joukkue ei antanut tuumaakaan periksi. Pikkuhiljaa kuitenkin miesporukka joutui ottamaan vastentahtoisesti askelia eteenpäin. Tästä naisryhmä sai lisää intoa ja alkoi tosissaan kiskoa köydestä. Niinpä siinä sitten kävi, että miesporukasta osa putosi istualleen ja ote köydestä herposi. Naisväki riemuitsi voitos­taan. Sivullisen arvion perusteella heidän voittonsa avaimena oli tuhdinpuolei­nen venäläisrouva, joka olisi ratkaissut pelin luultavasti ilman tasoituksiakin. Hauskaa oli kuitenkin kaikilla.

Kommunistisen nuorison 1970-luvun linjauksia ihmetellään

Nykyisin valtamediassa ja myös ”vasemmistolaisissa” piireissä on tapana usein päivitellä sitä, että miksi Suomessa kommunistinen nuorisoliike valitsi neuvostoystävyyden yhdeksi tukipylvääkseen. Muissa länsimaissa näin ei muka olisi ollut. Monista syistä johtuen aktiviteetit NL:oa kohtaan olivat tietenkin hieman vähäisempiä muualla, mutta mielenkiintoa ja halua ystävyyteen ja yhteistyöhön oli myös Länsi-Euroopassa ja jopa Yhdysvalloissa. Meillä asialle on hyvin luonnollisia ja historiallisia perusteita. Myös Ylen TV-sarjassa kummastusta tuotiin esille. Se on osoitus pelkästään siitä, ettei ole vaivauduttu perehtymään vasemmistolaisen työväenliikkeen historiaan eivätkä asianomaiset toimittajat ja historioitsijat ole itse henkilökohtaisesti osallistuneet koskaan työväenjärjestöjen toimintaan ja niiden arkiseen työhön. Rentola tietenkin poikkeuksena. Kaikki perustuu muualta kuultuun ja muual­ta luettuun.

Ensimmäiseksi on todettava, että esimerkiksi 1970-luvun kommunistinen nuorisoliike Suomessa ei ollut mikään irrallinen ja sa­tunnainen ilmiö. Se oli elimelli­nen osa SKP:n ja nuorisoliiton toimintaa sekä historiaa. Jo autonomian ajoilta asti suomalainen ja venäläi­nen vasemmistolainen työväenliike oli toiminut yhteistyössä. Le­nin ja monet muut bolshevikit olivat usein Suomen puolella ”maanpaossa” ja kokoustamassa. SKP perustettiin luokkasodan jälkeen Moskovassa vuonna 1918. Petrogradissa oli paljon punapakolaisia niihin aikoihin. Siellä oli myös paljon suoma­laisia jo aiemmiltakin vuosilta, mm. työn perässä muuttaneita ja heidän jälkeläisiään.

Nuorisoliikkeen jäsenillä 1970-luvulla oli vielä silloin oivallinen tilaisuus tavata alueillaan vanhoja liikkeen veteraaneja. Näillä luokkasodan käyneillä, Tammisaa­ren leirillä olleilla ja maanalaisuuden aikana toimineilla oli paljon kerrottavaa ja annettavaa nuoremmille polville. He osasivat selvittää myös Suomen ja Neuvostoliiton välisen historian vaiheita. Välirauhansopimus syksyllä 1944 vapautti suomalaiset kommunistit ja nuorisoliittolaiset lailliseen ja julkiseen toimintaan.

Lukuisat kommunistiset ja demokraattiset organisaatiot järjestivät opinto- ja lomamatkoja Neuvostoliittoon. Yhteistyökumppaneita kutsuttiin vastavierailuille Suomeen. Näin syntyi usein vuosikausia kestäneitä ystävyyssuhteita. Neu­vostososialismi kiinnosti, kuten myös neuvostoliittolaisten arki ja kulttuuri. Sikäläinen musiikki ja elokuvat tulivat meillä suosituiksi.

Kalininin kautta Moskovaan

Seuraava yöpyminen tapahtui Kalininin kaupungin leirialueella. Myös siellä oli ohjelmassa kaupunkikierroksen jälkeen yhteinen nuotioillanvietto venäläisten matkailijoiden kanssa. Naapureillakin oli oma lauluryhmänsä mukanaan. Koska KuNun bussilaiset olivat liikkeellä myös aatteellisesti luokkakantaiselta pohjalta, niin yhteislaulujakin oli illanvietoissa tämän mukaisesti. Venäläisillä ei ollut mitään tätä vastaan, päinvastoin. Niinpä Kalininin leirialueella kajautettiin yhdessä ”Nuorison marssi”. Venäläiset venäjäksi ja suomalaiset suomeksi. Lauluhan on alunperin syntynyt Neuvosto-Venäjän kansalais- ja interventiosodan aikana 1917-1922 Punaisen armeijan marssilauluksi. Sillä on kaksikin nimeä venäjäksi: ”Punainen armeija on kaikkein vahvin” ja ”Valkoinen armeija, musta paroni”. Samat sanat ja sama sävel kummassakin. Meillä se tunnetaan ”Nuorison marssina”. Sanatkin ovat hieman erilaiset. Venäläinen alkuperäinen sanoitus alkaa: ”Valkoinen armeija, musta paroni / uudestaan valmistavat meille / tsaarin valtaistuinta”.

”Nuoriso valmis on taistelemaan,
puolesta luokkansa vapauden.
Piinat ei peljätä ei vankilat,
kun laulumme ilmoille raikuavat.
Siks´ kunnes valta on työväellä
ja päivä koittaa orjille.
Työn uljaat nuoret luo lippujemme
jo käykää taiston tuoksinaan.
Pelvotta aina päin vihollista
käy kulku nuorten armeijan.
Ei askel horju, ei silmä säiky,
vaan into hehkuu otsallaan.
Taistelohon, taistelohon,
käy kulku nuorten armeijan.
Ei askel horju, ei silmä säiky,
vaan into hehkuu otsallaan.”

Moskova, Mozhaisk

Lopulta saavuttiin Moskovaan ja siellä Mozhaiskin suurelle leirintäalueelle noin 15 kilometrin etäisyydellä kaupugin keskustasta. Siellä oltiinkin sitten useampi vuorokausi ennen paluumatkaa. Eikan bussilla kierrettiin ahkerasti kaupunkiin tutustumassa. Samoin omatoimisesti pienemmissäkin porukoisssa. Kreml, Punainen tori, Leninin Mausoleum, Kansantalouden saavutusten näyttelyalue, Varpusvuori jne. tulivat käydyiksi. Tutustuttiin eri kansallisuuksien ruokapaikkoihin sekä kirja- ja musiikkikauppoihin. Huiveja, samovaareja, julisteita ja äänilevyjä kertyi matkamuistoiksi ja arkikäyttöön. Tulevien juhlapäivien varalta kauppansa olivat tehneet myös venäläiset suolakurkkusäilykkeet, kaviaari ja shamppanja. Metrossa käytiin eksymässä, kun monellakaan ei ollut tottumusta sellaiseen ihmeeseen, eikä riittävää kielitaitoa vielä silloin ollut. Jotkut ehtivät kulttuuritapahtumiinkin, kun olivat saaneet liput hankituiksi. Aika kului nopeasti ja pian oli edessä kotimatkalle lähtö.

Yksi matkaamme liittynyt erikoisuus vielä. Jo Helsingistä lähtiessämme olimme kiinnittä­neet bussimme takaikkunaan erääseen vuosipäivään liittyneen plakaatin (katso oheinen valokuva Pu­naisen torin kulmalta, johon kulkuvälineemme oli pysäköity kävelykierroksen ajaksi). Plakaatissa oli venäjänkielinen teksti ”KPSS 70. SLAVA”. Sehän tarkoitti suomeksi, että ”KUNNIA 70-vuotiaalle NKP:lle”, eli Neuvostoliiton kommunistiselle puolueelle. Oli nimittäin matkamme aikana täyttynyt tasan 70 vuotta sii­tä, kun NKP on katsottu perustetun. Se tapahtui elokuussa vuonna 1903, jolloin NKP:n edeltäjän Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuo­lueen (VSDTP) 2. edustajakokous järjestettiin sa­laisesti ulkomailla. Aluksi Brysselissä ja jatkuen sitten Lontoossa. Kokouksessa käytyjen puolueohjelmaa ja henkilövalintoja koskeneiden äänestysten jälkeen Leninin johtamaa enemmistöryhmää alettiin kutsua bolshevikeiksi ja vähemmistöön jääneitä menshevikeiksi.

Silloin katsottiin, että Venäjän työväenluokan vallankumouksel­linen marxilainen puolue oli tullut perustetuksi. Lokakuun vallankumouksen 1917 jälkeen vuoden 1918 alkupuolella puolueen nimi VSDTP(b) muutetttiin Venäjän kommunistiseksi puolueeksi(b) eli VKP(bolshevikit). ”NKP”-nimi tuli käyttöön myöhemmin muutamien vaiheiden jälkeen.

Bussimme takaikkunapla­kaatti keräsi runsaasti peu­­kutuksia matkan varrel­la.

Paluumatkalla Helsinkiin oltiin sitä mieltä, että matka oli onnistunut hyvin ja täyttänyt tarkoituksensa. Olimme ilmeisesti jo niin ”suomettuneita”, että päätimme kaiken lisäksi uusia saman reissun seuraavana kesänä 1974. Näin tapahtuikin.

Leirintäaluematka Moskovaan uusitaan

Helsingin Kulttuuritalon Nuoret (KuNu) oli järjestänyt elokuun alussa 1973 bussilla tehdyn leirintäaluematkan Helsingistä Moskovaan ja takaisin. Matka katsottiin silloin niin onnistuneeksi, että se päätettiin uusia seuraavana kesänä. Siihen aikaan bussilla tehdyt ryhmämatkat ja varsinkin leirintäaluemajoituksella, olivat hyvin edullisia hintansa puolesta. Ajankohta oli nyt 1.-10.8.1974. Se oli muuten sama kuin edellisenä vuonna, mutta kestoltaan päivää lyhyempi. Käytössä ollut tilausbussi oli myös sama kuin edellisvuonna, kuten myös kuljettajakin, porvoolainen Eikka. Inturistin oppaana ja tulkkina oli tällä kerralla mukana leningradilainen Aila. Hänkin suoriutui tehtävästään hienosti.

Kulkuvälineemme oli täynnä iloisia ja innokkaita työläis- ja opiskelevia nuoria. Puolet porukasta oli samoja kuin vuotta aiemminkin. Lähinnä Kulttuuritalon Nuor­ten sekä Sosialistisen Opiskelijaliiton jäseniä. Uusia matkalaisia oli kertynyt eri puolilta maata: Tampereelta, Hämeenlinnasta, Jyväskylästä ja Etelä-Savosta asti. Monilla oli mukanaan hiljattain kommunistisessa nuo­risoliikkeessä käyttöönotetut siniset järjestöpaidat. Meitähän kutsuttiin niihin aikoihin myös ”sinipaidoiksi”.

Matkareitti oli sama kuin edellisenäkin vuonna: Helsinki-Vaalimaa-Viipuri-Repino-Leningrad-Novgorod-Kalinin-Moskova ja takaisin. Leirialueyöpymiset hoi­dettiin Re­­pinossa, Nov­gorodissa, Kalininissa ja Mos­kovan Moz­hais­kissa. Viimeksi mainitussa use­ampi vuorokausi. Bussimatkoilla ja leirintäalueiden illanvietoissa laulettiin paljon, Osanottajat olivat tähän hyvin varautu­neita. Lauluvihkoja ja soittovälineitä oli mukana. Muutama erinomaisen soittotaidon omaava huolehti laulujen säestyksistä. Matkaan lähdettiin taas­ avoimin mielin ja suurin odotuksin, kuten edelliselläkin kerralla. Osalla oli jo kokemusta naapurin lei­rintäalueista ja uudet mukana olijat odottivat kiinnostuneina, mitä tuleman piti.

”Kylmän sodan Suomi”- TV-sarjasta

Ohjelman vastaava tuottaja Antti Seppänen kirjoitti Helsingin Sanomissa 2.2.2022:
”Yksi valinnoistamme oli, että halusimme mukaan mahdollisimman paljon suomettumisen aikaa eläneiden opettajien, koululaisten, toimittajien, niin sanotusti tavallisten ihmisten kokemuksia. Ulkopolitiikan käsittelyssä nojattiin haastattelemiemme historiantutkijoiden näkemyksiin.”

Pyrkimys oli tietenkin hyvä, mutta lopputulos erittäin yksipuo­linen. Ainakin siinä mielessä, että ns. suomettumisen ajanjaksosta ollaan yleisellä tasolla montaa mieltä. Myös täysin vastakkaisin näkemyksin. Sofi Oksasen ja Ben Zyskowiczin kaltaisia aikalaistodistajia oli ohjelmassa pilvin pimein. Jari Tervo edusti toimittajakuntaa ohjelmasarjan juontajana itsevarmoin oikeistokonservatii­visin ottein. Mukana oli haastateltavia, jotka esiintyivät esimerkiksi kommunistisen nuorisoliikkeen asian­tuntijoina, mutta joiden kokemukset osoittautuivat hyvin ohuik­si. Tervon tavoin itsevarmana esiin­tyneen ja mielipiteitään lausuneen näyttelijä Kari Heiskasen sanomisista ei jäänyt mieleen juuri muuta kuin Porissa järjestetyt spartakiadit vuonna 1974. Tuolloin 19-vuotias Heiskanen kertoi osallistuneensa johonkin spartakiadien suurista yhteistilaisuuksista, jossa oli ollut hä­nen mukaansa lähes uskonnolli­nen tunnelma. Olikohan hän eksynyt paikasta ja mennyt johonkin hengelliseen herätyskokoukseen?

Eräästä toisesta taiteilijasta Seppänen kirjoitti:
” ”Viihdetaitelija” Mato Valtonen oli mukana, koska halusimme mukaan edes yhden 1970-luvulla julkisesti Neuvostoliittoon kriittisesti suhtautuneen kulttuurielämän toimijan. Sleepy Sleepers oli silloin lähes ainoa lajin edustaja. Jotain sekin siitä ajasta kertoo.”

Mato esiintyi ”suomettumis­oh­jelmassa” parisen kertaa haastateltavana eikä hänellä tuntunut olevan juuri mitään asiallista sanottavaa. Nyökytteli lähinnä vain Tervon johdatteleviin kysymyksiin. Sen Mato unohti kertoa, että hän esiintyi aikoinaan TV-sarjassa, jossa opiskeltiin venäjänkielen alkeita vähän samaan tyyliin kuin Heikki Kinnunenkin vastaavanlaisessa opinto-ohjelmassa. Kevyesti ja huumorin säestyksellä, mutta kuitenkin naapuriystävällisesti ja venäjänkieleen myönteisesti sekä kiinnostuneesti suhtautuen.
Seppäsen mainitsemista historiantutkijoista eniten oli esillä Kimmo Rentola, entinen Toveri-lehden toimitussihteeri. Hänen antinsa oli lähinnä siinä, että hän myötäili haastattelija Tervon yksipuolisia näkemyksiä ”suomettumisen” ajasta. Kysymykset olivat peittelemättömän johdattelevia.

Mielenkiintoinen tapaus ai­kalaistodistajissa oli tohtorikoulutettava Liisa Lalu, joka ei varsinaisissa TV-sarjan haastattelutilanteissa paljoakaan poikennut muista. Hän kuitenkin jälkeenpäin kirjoitti Helsingin Sanomissa 8.1.2022 artikkelin otsikolla ”Taistolaisuus oli myös aktivismia tasa-arvoisen maailman puolesta”. Lalu totesi mm.: ”Jotta ymmärtäisimme kylmän sodan aikaa ja toimijoita, tarvitaan moninaisempia näkökulmia, itsekritiikkiä ja empatiaa osoittelun sijaan”. Oliko Lalu saanut arvostelua TV-esiin­tymisestään? Lehtikirjoituksestaan hän sai kuitenkin aikamoisen ryöpytyksen niskaansa.
Yhtään nykyistä aktiivikommunistia ei ollut ohjelmaan pyydetty haastateltavaksi. Niinpä esimerkiksi 1970-luvun nuorisoliikkeen tekemisistä ja kokemuksista arviot jäivät lähinnä sivullisten va­raan. Samanlaista yksipuolisuutta on nähty näinä aikoina mm. Ylen Nato-keskusteluissa. Verovaroin kustannetun laitoksen demokraattinen ote on herpaantunut.

Bussin kyytiin

Itse Kulttuuritalon Nuorten leirintäaluematka sujui hyvin samanlaisissa merkeissä kuin edellisenäkin kesänä. Bussissa laulettiin, keskusteltiin ja syötiin matkaeväitä. Leiri-illanviettoja järjestettiin yhdessä venäläisten matkailijoiden kanssa. Nuotion loimussa huumoripitoiset seuraleikit ja yhteislaulut saivat sijansa. Myös yksittäiset soitto- ja laulutaiturit esiintyivät. Kansan äänessä 1/2022 on vastaavia tapahtumia kuvattu tarkemmin. Samoin perillä Moskovassa vietettyä aikaa.

Kesäisen retken aatteellista puolta edustivat varmaankin parhaiten matkalla ja illanvietoissa lauletut kansainväliset ja kotimaiset työväenlaulut.

”Kautta laaksojen ja vuorten”

Yksi 1970-luvun nuorisoliittolaisten pidetyimmistä lauluista oli alkuperältään neuvostoliittolainen sävelmä ”Kautta laaksojen ja vuorten” (venäjäksi ”Po dolinam i po vzgorjam”). Meillä on siitä käytetty nimeä ”Partisaanimarssi”. Sanat alkuperäiseen versioon oli kirjoittanut P. Parfenova. Laulu kertoo Neuvosto-Venäjän kansalais- ja interventiosodan 1917-1922 loppuvaiheista, jolloin Punainen armeija vapautti Neuvosto-Venäjän Kaukoidän valkoisten ja japanilaisten maahantunkeutu­jien hallinnasta. Tätä laulua laulettiin myös molemmilla tekemillämme leirintäaluematkoilla.

”Kautta laaksojen ja vuorten
kulki partisaanein tie.
Lyömään joukot vainolaisten
meren rantaan marssi vie.

Punaliput purppuraiset
korkealle hulmuaa.
Lähti sissieskadroonat
tuli taistelijat maan.

Eikä maine päiväin näiden
joudu koskaan unhoksiin.
Taisto partisaanein näiden
tien jo johti kaupunkiin.

Mielessämme säilyy kauan
kuni tähti kirkkahin.
Öiset tuimat taistot Spasskin
päivät Volotshajevskin.

Turma tuotiin valkoisille
atamaanit murskattiin.
Tyynenmeren rantamille
marssi uljas päätettiin.”

Edellä mainitun Habarovskin alue­eseen kuuluvan Volotshajevskin kylän tuntumassa käy­tiin viimeinen ratkaiseva taistelu Kaukoidässä punaisten ja valkois­ten välillä 5.-12.2.1922. Siinä kenraali Vasili Blücherin johtamat punaiset löivät valkoiset. Punaisella puolella kaatui 118 taistelijaa. Hiljattain on kulunut tasan sata vuotta näistä ta­pahtumista. Volotshajevskin jälkeen oli jäljellä enää japanilaisten ajami­nen pois Neuvosto-Venäjältä. Se onnistui vasta 25.10.1922, jolloin Vla­divostok Tyynenmeren rannalla vallattiin.

”Suomettumisen” ajasta

Pääosin TV-sarjassa ns. suomettumisen ajanjaksona pidettiin yleisimmin välirauhansopimuksen 1944 ja Neuvostoliiton lakkautumisen 1991 välistä aikaa valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Hävittyä sotaa eivät revanshistit voineet koskaan tunnustaa. Oikeistohenkisille ei sopinut mitenkään ulkopoliittisen linjan täyskäännös. Paasikiven-Kekkosen linja oli myrkkyä. Hiljainen kapina eli kuitenkin koko ajan tunnetuissa piireissä. Vasta NL:n hajottamisen jälkeen nämä piirit alkoivat laajamittaisemmin nostaa päätänsä. EU:hun liittyminen oli ensimmäisiä ratkaisevia askelia kohti taantumusta eli suhteiden heikentämistä itäisen naapurin suuntaan. Aiempien vuosien ”suomettuminen” kaivettiin esiin ja siihen ruvettiin etsimään syyllisiä. Maiden välisiä yhteisiä saavutuksia vähäteltiin ja entistä Neuvostoliittoa alettiin kritisoida Suomen ohjailemisesta. Sama jatkui monen kohdalla myös nyky-Venäjän suhteen. Näin esimerkiksi Koiviston ja Halosen presidenttikausilla. Ei oltu tarpeeksi kriittisiä Venäjänkään suuntaan. Kaikkein sitkeimpiä ”suomettajia” on ollut mm. europarlamentaarikko Heidi Hautala, joka Helsingin Sanomissa 10.4.2022 lausui näkemyksiään: ”Kahdenkymmenen viime vuoden suomettumisen läpivalaisu näyttää nyt käynnistyneen ”, Hautala sanoo. Ja lisää: ”Se on hyvä asia. Se on hirveän tervehdyttävää.”
Hautalan mielestä ns. suo­mettuminen on jatkunut tähän päivään asti. Ei uskoisi, kun naapurin vastainen piikittely on mediassa jatkunut kiihtyvällä tahdilla vähintään viimeisen kymmenen vuoden ajan. Vihreä Hautala onkin nykyisin vankka Naton kannattaja. TV-sarjankin viimeinen osa oli sisällöltään puhdasta Natoon liittymisen pohjustusta. Mikseivät myöskin aiemmat osat.

Matkalta paluu

Nuoret palasivat aikanaan ko­tiin leirintäaluereissultaan. Monta kokemusta rikkaampina. Naapuriystävyys oli syventynyt ja uusia matkoja suunniteltiin. Syksyllä lähdettiin venäjän kielen kursseille ja kotona kuunneltiin matkalta hankittuja äänilevyjä. Do svidanija!
Terveisiä kaikille mukana olleille!