70 vuotta Korean sodan päättymisestä

Juha Kieksi, julkaistu 25.7.2023

Korean sota (1950-1953) oli ensimmäinen merkittävä sota toisen maailmansodan jälkeen. USA:n aloittama sota teki selväksi USA:n imperialistisen luonteen ja loi Koillis-Aasiaan pysyvän jännitystilan, joka jatkuu edelleen. Korean sota myös osoitti, että imperialismia voi vastustaa, vaikka resurssit olisivat huomattavasti heikommat. Tämä edellyttää kuitenkin kansakunnan yksimielisyyttä ja yhteistä päämäärää. Käytännössä tällainen on mahdollista vain sosialismia rakentavassa yhteiskunnassa.

Täysimittaisen sodan puhkeaminen Korean niemimaalla 1951 tarjosi mahdollisuuden edistää Yhdysvaltojen ja Aasian liittolaismaiden geopoliittisia etuja. Länsimaisen historiankirjoituksen mukaan sota alkoi Pohjois-Korean yllätyshyökkäyksellä, johon kukaan ei ollut valmistautunut. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yhdysvaltain ja Etelä-Korean viranomaisilla oli ennakkotieto Pohjois-Korean joukkojen tulevasta hyökkäyksestä, eivätkä he halunneet yrittää estää sitä. Sen sijaan he aloittivat hyökkäyksen itse.

Amerikkalaiset aloittivat Korean sodan

Etelä-Korean presidentti Syngman Rhee oli äskettäin kärsinyt dramaattisen tappion vaaleissa, ja hänen poliittinen tulevaisuutensa näytti epävakaalta. Hän ei myöskään voinut luottaa täysin Yhdysvaltain tukeen. USA:ssa kenraali Douglas MacArthur ja monet muut olivat innokkaita käynnistämään maailmanlaajuisen antikommunistisen ristiretken ihmishengistä piittaamatta. Tsiang Kai-shek Taiwanissa haaveili myös laajemmasta sodasta, jossa hän toivoi joukkojensa valtaavan Manner-Kiinan.

Todisteiden mukaan sodan sytytti Syngman Rhee, mahdollisesti yhteistyössä Tsiang Kai-shekin kanssa. Varhaiset raportit Korean sodan syttymispäivältä, ennen kuin virallinen propaganda ehti ”korjata” tilannetta, kertoivat että ”eteläkorealaiset ovat hyökänneet Pohjois-Koreaa vastaan”.

Samaan aikaan tapahtui outo episodi soijapapumarkkinoilla. Ennen sotaa Tsiang Kai-shekin sukulaiset ja työtoverit ostivat soijafutuureja, jotka tuottivat suuria voittoja sodan syttymisen jälkeen. Myös senaattori Joseph McCarthy menestyi tuolloin soijapapukaupoissa ”sattumalta”.

Pohjois- ja eteläkorealaisille heidän maansa yhdistäminen, jonka Yhdysvallat jakoi ilman heidän lupaansa vuonna 1945, oli taistelun arvoinen asia. Kiinan kannalta yhdistetty Korean niemimaa ystävällisen hallinnon alaisuudessa olisi toivottavaa, mutta Yhdysvaltojen hallitsema niemimaa olisi sietämättömän vaarallinen.

Sotateollisuudesta USA:n talouden veturi

Korean konflikti tarjosi tekosyyn Yhdysvaltain sotilasbudjetin nelinkertaistamiselle. Se mahdollisti USA:n pysyvän läsnäolon Aasian ja Tyynenmeren alueella ja ohjasi Yhdysvallat tielle kohti militarisoitunutta taloutta ja ulkopolitiikkaa. Tilanne on säilynyt samanlaisena tähän päivään saakka.

Yhdysvaltain toimittajilla on tapana keskittyä sodan vaikutuksiin siviileihin vain silloin, kun se sopii maan geopoliittisiin tavoitteisiin. Yhdysvaltain käymien sotien siviilit ovat tyypillisesti näkymättömiä tiedotusvälineissä. Korean sota ei ollut tässä suhteessa erilainen. Esimerkkinä Yhdysvaltain ilmavoimien tiedonannossa pommi-iskun jälkeen syyskuussa 1950 valitettiin kohteiden niukkuutta: ”tuhottavaa ei ollut paljon”. Toisessa operatiivisessa yhteenvedossa kuvattiin useita kyliä vastaan tehdyn hyökkäyksen saavuttaneen ”erinomaisia tuloksia pommeilla, raketeilla ja napalmilla”. Nämä erinomaiset tulokset kertovat mittaamattomista kärsimyksistä tavallisille korealaisille.

USA pitkitti sodan päättymistä

Yhdysvallat pitkitti tarkoituksellisesti sodan loppumista sen jälkeen, kun kumpikaan osapuoli ei enää voinut saavuttaa olennaisia voittoja. Joka kerta, kun näytti siltä, sopimukseen saattaisi olla pian mahdollisuus, Yhdysvallat torpedoi neuvottelut.

Yksi monista esimerkeistä on elokuulta 1951, kun Pohjois-Korea myöntyi amerikkalaisten vaatimuksiin mukauttaa aselepolinja 38. leveyspiirille, ja sopimus näytti olevan lähellä. Neuvotteluiden alla Yhdysvaltain armeija aloitti raskaan tykistötulituksen. Neuvottelut käytiin Kaesongissa, jonka kaikki osapuolet sopivat neutraaliksi taisteluvapaaksi vyöhykkeeksi neuvottelujen ajaksi. Etelä-Korean sissit saapuivat Kaesongin puolueettomalle vyöhykkeelle ja hyökkäsivät pohjoiskorealaisen poliisipartion kimppuun. Yhdysvallat teki pommi-iskun pohjoiskorealaiseen, neuvotteluihin matkalla olleeseen maastoautoon. Nämä provokaatiot saivat aikaan toivotun tuloksen ja pohjoiskorealaiset katkaisivat neuvottelut. Yhdysvaltain tiedotusvälineet syyttivät äkillisesti pysähdyksistä Pohjois-Korean periksiantamattomuutta ja ”punaista temppua”.

Amerikkalaisen poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen ajattelun hallitseva suuntaus oli rauhan pelko. Kenraali Van Fleet tiivisti kaiken puhuessaan vierailevalle filippiiniläiselle delegaatiolle tammikuussa 1952: ”Korea on ollut siunaus. Piti olla Korea joko täällä tai jossain toisessa paikassa maailmassa.” Tässä yksinkertaisessa tunnustuksessa on avain Korean sodan salattuun historiaan.

USA:n eteneminen pysäytettiin presidentti Kim Il Sungin johdolla

Korean sota oli ensimmäinen Yhdysvaltojen käymä sota jota se ei voittanut. Korean kansa yhdistyi presidentti Kim Il Sungin johdolla ja taisteli USA:n imperialismia vastaan yhtenäisenä rintamana tappioita pelkäämättä. Tälläinen yhtenäisyys ei olisi mahdollista kapitalismin vallitessa. Presisentti Kim Il Sungin johdolla aloitettu sosialismin rakentaminen 1945 oli jo osoittanut korealaisille, millaista on elää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Heillä oli paljon puolustettavaa ja sen he myös sankarillisesti tekivät.

Korean sota vahvisti USA:n kolonialismia

Korean sota jätti jälkeensä sekä jakautuneen Korean että Kiinan kylväen siemenet jatkuvalle konfliktille. Se siirsi amerikkalaisen liiketoiminnan sotateollisuuteen ja sai aikaan pysyvän sotatalouden Yhdysvalloissa. Korean sota sitoi viisitoista muuta kansakuntaa punaista/keltaista vaaraa vastaan. Amerikkalaisten rasistiset ja poliittiset näkökohdat kietoutuivat yhteen.

USA:n perimmäisenä tavoitteena oli syrjäyttää eurooppalainen ja japanilainen kolonialismi ja korvata se USA:n kolonialismilla. Koska Yhdysvallat ei kuitenkaan voinut myöntää, etenkään itselleen, olevansa kolonialistinen valtio, kolonialismi oli muotoiltava uudelleen Kiinan, Neuvostoliiton tai yleensä kommunistien ekspansionismiksi. Yhdysvalloille tämä oli ns. psykologinen projektio, jossa vastustajaa syytettiin siitä, mitä Yhdysvallat oli tekemässä.

Yhdysvallat on jonkinlaisessa sodassa, kylmässä tai kuumassa, Venäjän, Kiinan, Pohjois-Korean ja monien muiden maiden kanssa. Maapallo on täynnä USA:n sotien uhreja mm. Vietnamissa, Irakissa, Afganistanissa, Jugoslaviassa ja Libyassa. Yhdysvalloista on tullut sotateollinen kompleksi, johon kuuluvat valtavan armeijan ja aseteollisuuden lisäksi suurin osan kongressista, ajatushautomoista ja tiedotusvälineistä aina yksittäisiin puolustussopimuksia käsitteleviin yliopistoprofessoreihin saakka. 

Sotilas-teollinen kompleksi ei siedä rauhaa

Tämän sotateollisen kompleksin osa ovat erilaiset sotilasliitot. Nato täydentää Euroopassa Korean sodan tuottamaa Länsi-Tyynenmeren liittoumaa, joka ulottuu Etelä-Koreasta. Nato perustettiin väitetysti puolustamaan Länsi-Eurooppaa ”Neuvostoliiton ekspansionismia” vastaan. Kun Neuvostoliitto hajosi, se keksi nopeasti itsensä uudelleen hyökkäämällä Jugoslaviaa, Afganistania ja Libyaa vastaan. Ratkaisevaa on, että lupauksista huolimatta se laajeni itään uhkaamaan Venäjän federaatiota ja kiihdyttäen näin Ukrainan sotaa.

Kun Naton ensimmäinen pääsihteeri, lordi Ismay hylkäsi jyrkästi Neuvostoliiton ehdotuksen Natoon liittymisestä vuonna 1954, hän paljasti, että venäläisten pitämisellä liittouman ulkopuolella on syvällisempi merkitys kuin oletetun hyökkäyksen vastustaminen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen puhuttiin Venäjän liittymisestä Natoon. Presidentti Vladimir Putin sanoi: ”Miksi ei?” ja ulkoministeri Madeleine Albright sanoi: ”Emme puhu tästä juuri nyt.” Sotilaallinen liitto ilman vihollista saattaisi kuihtua ja johtaa rauhaan. Ja rauhan tila romahduttaisi USA:n talouden.

USA:n sotia ohjaa sekoitus geopoliittista laskelmointia, sisäpolitiikkaa ja yksittäisten suuryritysten voitontavoittelua. Tämän vuoksi Ukrainan sota on edelleen käynnissä. Yhdysvalloissa on myös kannatusta ajatukselle, että rajoitettu sota Taiwanista pysäyttäisi Kiinan nousun?

Esimerkiksi Trumpin hallinnon entinen sotilasstrategi Elbridge Colby väittää, että Kiinaa voidaan manipuloida ”ampumaan ensimmäisen laukauksen” ja siitä seuraava sota rajoittuisi Länsi-Tyynenmeren alueelle, jossa puskurivaltiot – Japani, Etelä-Korea, Australia ja Taiwan – vastaisivat uhreista ja aiheutuneista kustannuksista. Sodan myötä Kiina luopuisi haastamasta Yhdysvaltain hegemoniaa.

Tämä on vaarallinen harhaluulo, paikallisen sotilaallisen ylivoiman vuoksi Kiina todennäköisesti voittaisi sellaisen konfliktin. Rajoitettu sota Taiwanissa olisi mahdoton.