Kapitalismi, ydinsodan odote ja kollektiivinen mielenhäiriö

Länsi käy sotaa Ukrainassa Venäjän heikentämiseksi, ja samalla se pyrkii patoamaan BRICS-järjestön kasvavaa vaikutusvaltaa sekä kaikkia moninapaista maailmanjärjestystä ajavia tahoja. Länsi ei tule sallimaan Venäjän voittoa, mikä on kuitenkin sodan vääjäämätön lopputulema. Onko länsi valmis ylittämään ydinaseiden käytön kynnyksen tavoitteidensa saavuttamiseksi?

Jonathan Widell 22.6.2023

Psykologit viljelevät sellaista käsitettä kuin groupthink eli ryhmäajattelu. Yllättävää kyllä, tämä
termi ei ole kuitenkaan lähtöisin psykologiasta vaan sotahistoriasta – tai sodan psykohistoriasta, sillä se loihdittiin selittämään, miksi USA teki Vietnamin sodassa niin käsittämättömiä virheitä. Selitys oli siis ryhmäajattelu, joka tarkoittaa – kuten nimikin jo itsessään sanoo – että joukossa niin sanoaksemme tyhmyys tiivistyy (kuten sanoo myös suomalainen vanha sananparsi).

Onko ryhmäajattelusta tullutkin hyve?

Siksi onkin sitäkin käsittämätöntä, miksi tästä ryhmäajattelusta on tullut parissa kolmessa vuodessa suoranainen hyve – eikä yhtään sen vähäpätöisemmässä asiassa kuin juuri sodankäynnissä, jonka virheiden analyysistä termi oli itse asiassa lähtöisin. Tähän voi äkkiseltään keksiä moniakin selityksiä. Esimerkiksi sen, että nykyinen diversiteetin ja monikulttuurisuuden perään haikailu on itse asiassa pelkkä naamio mielipiteiden tasapäistämiselle. Tämän muuten pani merkille myös omanlaisensa ajatteleva ja haavoittuva rocktähti Morrissey: diversiteetti on veruke tasapäistämiselle ja ajattelun yhdenmukaistamiselle.

Tätä varten on englannin kielessä muuten kehitetty sellainen termikin kuin tokenismi, eli joukosta tehdään itse asiassa yhdenmukaista massaaa heittämällä joukkoon edustajia erilaisista seksuaalisista ja etnisistä ryhmistä – näön vuoksi eli tokeneiksi. Ja lopusta pitääkin huolen teknologia. Hyvinhän lienee jo tiedossa, että sosiaalisen median eri alustat käyttävät teknologiaa ryhmäkäyttäytymisen ohjailuun – ja ovat ryhtyneet toimeen oikein tieteellisin keinoin. Eli psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa hyväksikäyttäen.
Yksilötasollakin esim. Facebook pystyy analysoimaan jonkun mielentilaa tarkkaamalla henkilön valokuvissaan käyttämiä värejä. Yksilötasolta nämä analyysit nousevatkin helposti ryhmien mielentilojen tarkkailuun, mistä ei olekaan enää pitkä matka ryhmien käyttäytymisen ohjailuun – millä oli suuri osuus erityisesti Trumpin nousussa valtaan. Helposti unohtuu, että Facebookin muutaman vuoden takainen
Cambridge Analytica -kohu liittyy mieheen nimeltä Steve Bannon, joka oli aikoinaan Trumpin luottomies. Hänellä oli tätä kautta sormensa pelissä myös Brexitissä, kuten mm. New Yorker aikoinaan paljasti.

Tämä taas on johtanut siihen reaktioon, että some-alustat ovat vetäneet nappulat nyt kokonaan toiseen suuntaan ja tukahduttaneet kaiken, mikä voisi johtaa Trumpin tapaisen ilmiön ilmaantumiseen uudelleen. Tietysti tämäkin on kaikkea muuta kuin ongelmatonta. Tasapäistäminen on Trumpin uhkakuvaa vilauttelemalla mennyt nyt niin sanoaksemme ojasta allikkoon. Ja tähän tulee nyt kuvaan mukaan tekoäly, joka on itsessäänkin sellainen uhkakuva, että sitä pakostakin joutuu miettimään, onko tasapäistämisen tulevaisuus nyt siinä, että tekoäly – joka ei itsessään ehkä olekaan kaikkivoipaisen maineensa tasalla – luo
väestössä sellaisia pelkotiloja, että väestö on helpommin ohjailtavissa juuri tällä mörköllä pelottelemalla. Pahin vihollinen on pelko, joka avaa portit vaikka mihin manipulointiin. Joukkojen ohjailua tieteen varjolla – ja siis myös marxismin Nämä edellä esitetyt huomiot eivät voisi juuri olla tähdellisempiä nykyisessä maailmantilanteessa. Siis Ukrainan sotaan mutta myös moneen muuhunkin asiaan liittyen.

Tuon ryhmäajattelun merkitys on tärkeä ymmärtää seuratessamme ns. päättäjiemme toimia, joka näyttävät uhmaavan minkäänlaisen älyllisen elämän määritelmää. Ehkä tässä yhteydessä olisi hyvä raapaista pintaa paljonkin syvemmältä, kun puheeksi tulevat psykologiat ja muut hienot ihmishengen tuotteet. Nimittäin Oswald Spengler pani merkille kuulussa teoksessaan Lännen perikato, että on se merkillinen tiede tuo psykologia, kun se tutkii jotakin, jota se ei itsekään osaa määritellä – eli ihmisen sielua, tai henkeä. Miten tästä voisi ollakaan tuloksena mitään muuta kuin juuri nykyisen kaltainen sekametelisoppa, jossa tiettyä agendaa ajetaan väittämällä sitä jotenkin erityisen tieteelliseksi. Niin kauan kuin psykologian annetaan tutkia ihmisen sielua, ei muukaan tiede juuri vakuuttavalta tunnu. Sanokoot siitä nämä tieteentekijät itse mitä hyvänsä – mikä taas selittyy itsekin sillä, että pelkälle laumavietille ja ihmismassojen ohjailulle annetaan jonkinlainen sielullinen glooria. Tässä voisi nostaa esille montakin esimerkkiä aivan lähihistoriasta. Pandemian ajalta voisi – ehkä vähän kiistanalaisesti ja provokatorisesti – nostaa sen väitteen, että tieteestä ei sovi edes väitellä, sillä sen tulokset – sikäli kuin niitä edes on – ovat kaiken keskustelun yläpuolella. Miettiköön tämän ajattelun – tai sen puutteen – sisäisiä ristiriitaisuuksia kukin tykönänsä.

Tuo pandemia on hyvä ottaa puheeksi juuri tällä viikolla siksi, että Ukrainan sodan ehkä
yltiöpäisin kannattaja lännen poliittisessa luokassa – Boris Johnson – sai lähtöpassit Iso-
Britannian parlamentista, kun hän jäi kiinni valehtelustaan parlamentille, mitä tuli hänen
juhlintoihinsa pandemian aikaisten sulkutilojen aikana. Kun otetaan huomioon, että hän oli
aikoinaan tehohoidossa koronan takia, tuntuu toki käsittämättömältä, miten hän olisi sitten itse
rikkonut tieteen sanelemia sulkutiloja. Mutta todellinen murheenkryyni tässä on kuitenkin se, että kansan valitsema kansanedustaja – siis Johnson – saa lähtöpassit parlamentista jonkin komitean raportin perusteella. Vaikka valehtelu tässä olikin ainakin tietyllä tasolla pääosassa, pohjimmiltaan kyse on kuitenkin siitä, että tieteen muka sanelemien sulkutilojen rikkominen johtaa komitean suosituksesta kansan demokraattisesti valitseman kansanedustajan eroon. Mistä ei olisikaan enää pitkä matka
täyteen teknokratiaan. Joka siis on – jo edellä esitetyn valossa – moneen kaapuun verhottua
ryhmäajattelua.

Valitettavasti monet vasemmistolaiset ovat kasvaneet hyväksymään tämän kaiken jonkinlaisena kommunismin ideaalina. Tämä vaikuttaa jo pintapuolisestikin arvioituna täysin harhaiselta. Tässä ei tarvitse ajatella muuta kuin sitä, miten markkinavetoinen esimerkiksi Google on. Tuntuu irvokkaalta muistella, miten hakukone pääsi valta-asemaansa aikoinaan sen takia, että se ei ollut mainostajien samalla tavalla lahjoma kuin esim. AltaVista. Toisaalta on hyvä tiedostaa sekin, että kaikki yksityinen yritystoiminta ei välttämättä sodi historiallistakaan marxismia vastaan. Tässä ei tarvitse miettiä edes nykyistä Kiinaa – esimerkki keskusjohtoisen suunnitelmatalouden ja itsenäisen yritystoiminnan – ja yritteliäisyyden – rauhanomaisesta rinnakkaiselosta löytyy peräti entisen Neuvosto-Venäjän alkuvuosilta. Se, että Neuvostoliitto ja koko itäblokki ajatuivat tiukkaan suunnitelmatalouteen ei ole siis mikään ideologinen välttämättömyys. Itse asiassa Neuvostoliiton aikoinaan suuresti edistämä kybernetiikka – eli tietynlainen ohjailutiede – on nykyään kapitalismin käytössä. Mikä on puolestaan johtanut siihen nurinkuriseen väärinkäsitykseen, että kaikki yhteiskunnan ohjailu esimerkiksi teknisin välinen olisikin marxismia – vaikka se on ilmiselvästi kapitalistien käytössä. Tämän väärinkäsityksen juuret ovat jossakin syvällä. Ehkä juuri siinä, että ryhmäajattelu ei olekaan minkään virallisen ideologian yksinomaisuutta vaan tiivistyy päinvastoin sitä mukaa, kuin tasapäistäminen saadaan puettua yksilön vapauden kaapuun. Ja nimenomaan tiettyä ryhmää muka edustavan yksilön vapauden kaapuun. Eli diversiteettiin.

Nykyaikaa: järjen käyttö ei ole sallittu

Nämä pohdiskelut ovat tärkeässä asemassa miettiessämme maailman lähitulevaisuutta. Ja nimenomaan Suomen paikkaa siinä. Missä erittäin keskeisessä – joskin olennaisilta osin perverssissä – asemassa on Ukraina ja mitä siellä tapahtuu. Kuten Kansan äänessä jo totesimme, valtamedian piti nykyisen Ukrainan ns. vastahyökkäyksen alkajaisiksi todeta jotakin negatiivista Ukrainasta. Tällä valtamedia pyrki pönkittämään omaa turmeltunutta puolueettomuuden mainettaan. Tunnustaa täytyykin, että jopa Suomen valtamedia on sittemmin joutunut myöntämään, että Suomen Ukrainalle antamat Leopardit ovat joutuneet Venäjän tuhoamiksi. Ja että vastahyökkäys lievästi sanottuna kangertelee. Tosin osa valtamediaa jatkaa entiseen malliin hupaisimpien kotivideoiden linjalla. Se esittää, että venäläissotilaat taas pötkivät pakoon ukrainalaisten tieltä. Ja että Venäjä menettää taas tuhottomia määriä miehiä ja sotakalustoa.

Sen, että nämä kaksi narratiivia elävät nyt lännessäkin rinnakkain, voi käsittää siten, että valtamedia tuntee nyt sadistista mielihyvää siitä, että kansa alkaa itsekin tajuta, miten perusteellisesti valtamedia on tähän mennessä johtanut sitä harhaan. Ei tässä nimittäin valtamedia viime kädessä itse päätä, miten se kansaa aivopesee, vaan käskyt tulevat korkeammalta. Voi vain kuvitella, mitä mielihyvää Antony Blinken tuntee siitä, että hän kesäkuun alussa Helsingissä käydessään solvasi Venäjän sotajoukkoja Ukrainan toiseksi
voimakkaimmiksi. Ja mitä mielihyvää – ja voimantuntoa – Lloyd Austin (USA:n puolustusministeri) ja Mark Milley (USA:n ykköskenraali) tuntevat siitä, että noin viikko sitten he pääsivät sanomaan, että Ukrainan vastahyökkäys etenee hyvää tahtia – tosin on ymmärrettävä että kyseessä ei ole sprintti vaan maraton.
Tai ehkä nämä kolme ovat sittenkin huolissaan, vaikka eivät sitä näytäkään. Tai ehkä tuntevat jonkinlaista huolensekaista voimantuntoa. Vai mitä tunteita näiden valtayksilöiden paletista löytyykään…Vuoden 2008 finanssikriisin aikoihin oli muotia puhua tällaisten ihmisten psykopatiasta. Sellaista puhetta ei nykyään kuitenkaan kuule. Ehkä psykopatia on nykyään juuri se uusi normaali, josta sen sijaan on ollut valtavastikin puhetta. Ja siitä poikivat sitten sotapsykoosit ja psykoosin tilalle tullut professori Mattias Desmetin suosima mass formation eli joukkojen muodostus – mikä kai on aika lähellä sitä, mitä edellä kutsuimme
ryhmäajatteluksi. Ehkä se on peräti sama asia – vain kliinisemmin ilmaistuna.

Edelleen kohti ydinsotaa

Näillä psykologisilla pohdiskeluilla on siis merkitystä koettaessamme ennakoida tulevaa. Tuota tulevaa ennakoidessamme on käsitettävä se, että näissä nykyisissä olosuhteissa päätöksiä ei tehdä järkiperäisesti tai todellisuuden pohjalta. Ne tehdään – tokko niitä voi edes päätöksiksi kutsua – tuon joukon muodostuksen dynamiikan pohjalta. Tällä ryhmädynamiikalla on taas yksilön kannalta se erittäin konkreettinen seuraus, että jos ryhmää ei seuraa – esimerkiksi nousten vastustamaan diversiteetin varjolla tapahtuvaa yhdenmukaistamista – voi menettää työpaikkansa ja siis toimeentulonsa. Ja jos on perhettä,
niin paitsi oman myös perheen toimeentulon. Mikä taas iskee ns. perinteisempiä arvoja ehkä hanakammin puolustaviin perheihmisiin, jotka saadaan kätevästi pelattua kuvioista tällä konstilla.

Tämä – ehkä kautta rantain – pohjustukseksi sille, mitä Kansan äänessä kerroimme jo viime viikolla. Eli ydinsodan mahdollisuutta ei tässä nykyisessä ”todellisuudessa” voi millään muotoa sulkea pois. Itse asiassa – jos rohkeutta riittää katsoa – se alkaa tuntua peräti kaikkein todennäköisimmältä kurssilta eteenpäin. Kaikkihan on lännessä narratiivihakuista. Jos nyt länsi alkaisi soutaa ja huovata pelkästään sen takia, että todellisuus on vastassa, narratiivi murenisi. Vaikka kukaan tuskin missään kulissien takana tuota narratiivia tosissaan muokkaa, on kuitenkin hyvä antaa kansalle se vaikutelma, että jollakin taholla on koko
homma juuri tuolla tavalla tosiaan hanskassa. Se mielikuvahan juuri lisää tuollaisen täysin eksyksiin joutuneen klikin valtaa, niin että muiden on ryhmäajattelun voimalla sitten sitä seurattava. Konkreettisena esimerkkinä mainittakoon se, että Biden kaiketi haluaa Ukrainan sodan jatkuvan pelkästään siksi, että hän voi esiintyä tässä väännetyssä narratiivissa sotapresidenttinä, joka todennäköisesti sitten valitaan uudelle kaudelle.

Se, että ydinsota ei ole näissä pohdinnoissa kuin yksi tekijä muiden joukossa, alkaa tuntua peräti uskottavalta. Se dynamiikka, jota kautta siihen voidaan päätyä, on itse asiassa ollut Kansan äänessä jo puheena. Nato alkaa nyt suoltaa sitä narratiivia, että demokratiaa ei saada maailmassa pelastettua muuten kuin Naton alkaessa tukea Ukrainan tauolle siirtynyttä vastahyökkäystä. Se, että todellisuus ei näissä laskelmissa paljon paina, on jo aivan selvää. Jos painaisi, Venäjään kohdistetuista pakotteista vastuussa olevat tahot olisi jo erotettu – tai pahempaa – sen sijaan, että he edelleen rellestäisivät ainakin osaksi veronmaksajien rahojen turvin. Nuo pakotteet ovat olleet vähintään yhtä turmiollinen floppi kuin vastahyökkäys – josta vastuussa oleviin henkilöihin pätee sama huomio. Se, että tietystä mielenhäiriöstä tässä on jo nyt kyse, ilmenee siitä, että esimerkiksi Milley sanoo nyt, että suuret tappiot olivat jo etukäteen tiedossa. Normaali ihminen panisi noille tappiolle heti stopin sen sijaan, että syöttäisi kuoleman kitaan miehiä, jotka ovat puolet sitä kansakuntaa – siis Ukrainaa – jonka etuja tässä muka ollaan puolustamassa. Onhan aikoinaan kysytty sitäkin, miten Hitlerillä oli kanttia panna omia sotilaitaan kuolemaan epätoivoista sotaretkeä jatkamaan. Tässä ei edes tarvitse hakea yhtymäkohtia Ukrainan natseihin, joiden läsnäolon New York Times tämän nykyisen sotaretken aluksi myönsi.

Blackrock, kapitalismi ja barbarismi

Mutta ehkä tässä on otettava vähän pakkia sen suhteen, mitä tuli sanottua narratiivien loihtijoista. Ehkä jossakin on sittenkin taho, joka sitä vääntää. Ja se taho liittyy siihen nimeen, joka Kansan äänessä samoin sattui olemaan jo puheena. Nimittäin nimeen Blackrock, jonka kanssa Ukrainan presidentti on hyvää pataa. Ja joka kaikesta päättäen sai järjestyttä potkut Ukrainan sotaa arvostelleelle Tucker Carsonille Fox Newsista, jossa Blackrock kasvatti omistustaan. James O’Keefe (joka sai kenkää itse perustamastaan Project Veritasista) paljasti tällä viikolla piilokameralle taltioidun kerskailevan Blackrockin rekrytoijan Serge Varleyn paljastukset siitä, miten Blackrock hallitsee – tai ainakin itse katsoo hallitsevansa – maailmaa. Tästä löytyy videopätkää O’Keefen YouTube-kanavalta: https://www.youtube.com/watch?v=WOhAgYonAY4

Ja mitä tulikaan Kansan äänessä kapitalismista sanottua? No se, että tämä rötöstely – eli siis suoranainen korruptio – on kapitalismissa ”feature” eikä bugi. Sitähän korruptio perimmiltään juuri tarkoittaa. Ja historiallisen materialismin mukaista tilanteenlukua harjoittamalla olemmekin identifioineet perussyyn nykyiseen kollektiiviseen mielenhäiriöön. Kapitalismi. Ja niin kuin Rosa Luxemburg ensimmäisen maailmansodan aikoihin ratkaisun tiivisti: sosialismi tai barbarismi. Eikä tässä enää merkkaa mitään se, kenet kapitalismi tuhoaa: ”omat” vai vastustajat. Mikään ei taas kuvasta tätä paremmin kuin se, että varsinkin USA:n valtamedia aina Wall Street Journalia ja Washington Postia myöten on nyt viritellyt sitä teoriaa, että Valeri Zalužnyi – Ukrainan asevoimien komentaja – olisi ollut vastuussa Nord Streamin kaasuputkien räjäyttämisestä. Onko tämä haitannut rahavirtojen ohjaamista Ukrainaan? Tällä viikolla Zalužnyi näytti vielä kaiken kukkuraksi suorittaneen comebackin sen jälkeen, kun Putin oli piikitellyt, että hän taitaa olla ulkomailla. Se, mikä oli alun perin suunnattu Venäjää vastaan on kääntynytkin länttä itseään vastaan.

Kuka välittää? Tyhmä kysymys. Aikamme perusvire on nimenomaan se, ettei pidä välittää.
Muuta kuin siitä, mitä narratiivin luojat ajattelevat meistä.