Suomen valtamedia ja demokratia: pukki kaalimaan vartijana

Presidentti Sauli Niinistöä voi pitää Suomen Nato-jäsenyyden ”kummisetänä”. Hänen aikaansaannostaan on mm. se, ettei isäntämaasopimus päätynyt eduskunnan käsittelyyn, vaan se allekirjoitettiin parhaana kesäloma-aikana kansan ja eduskunnan selän takana (kuva: Jonathan Widell).

Jonathan Widell 7.6.2023

No, hätä ei ole tämän näköinen. Jos asiaa tarkastelee valoisammalta puolelta, asian voi ajatella niinkin, että sellaiset torvelot kuin Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltola ja tiedustelunero Pekka Toveri ovat Suomen paras turvatakuu. Jos näitä veijareita katsoo jostakin vähän etäämmältä, Suomen kunnosta ei voi todeta muuta kuin sen, että jos nämä ovat yhteiskunnan kermaa, niin miten mitättömiä voivatkaan olla ne instituutiot, jotka heidät on nostanut vastuulliseen asemaan. Toverin tapauksessa Suomen puolustusvoimat. Mahdollisilla vihollismailla ei ole siis mitään pelättävää ainakaan Suomena, puolustusovoimien puolelta.

Tosin tästäkin on oltu toista mieltä ja vieläpä aivan äskettäin. Suomessa on nyt noussut kohu siitä, miten Suomi päätyi Natoon. Erkki Tuomioja on siinä ollut jälkiviisaasti eniten äänessä. Tosiasiahan on se, että Suomi päätyi Natoon valtamedian gallupien perusteella, kun Venäjän ns. hyökkäyssodan alussa Naton kannatus kipusi alle 50 %:n. Ja etunenässä tasavallan presidentti Sauli Niinistö on sitten ollut puolestaan etunenässä rikkomassa kaikkia antamiaan lupauksia siitä, että tavallisilla ihmisilläkin olisi osansa sanottavana.

Mutta tuo kiista liittyy juuri Suomen puolustusvoimien asemaan tässä prosessissa. Puolustusvoimat ovat saaneet nyt kantaa vastuun siitä, että se niin hanakasti oli ajamassa Natoon menoa. Tuomioja moittii sitten jotenkin ympäripyöreästi sitä, että poliitikot on ohitettu – siis myös hänet, joka itse oli kuitenkin Natoon menoa ajamassa. Jokin ontuu.

Ja mistäpä me sen tietäisimme, että tällainen metakka on nyt menossa, jollei sitä meille ”Suomen valtamedia” olisi tarjoilemassa. Se on nyt siis objektiivinen tarkkailija tässä. Siihenhän Iltalehden äskettäinen ulostulokin liittyi, kun Iltalehti joutui ympäripyöreästi anomaan anteeksi sitä, että jotkin sen jutut Bahmutista eivät heijastaneet todellista taistoa. Tosin tästä ei saa vielä selvää senkään vertaa, pyysikö se anteeksi sitä, että se oli liian rehvakkaasti ajamassa tuttua ukrainalaisnarratiivia vai juuri ei.

Joka tapauksessa Iltalehden tämä ulostulo sopi ihmeen hyvin siihen, että valtamedia sitten pääsi leikkimään puolueetonta erotuomaria kisattaessa siitä, kenen syyksi tämä Natoon meno oli luettava. Ilman muuta suurin syy siitä nimittäin lankeaisi valtamedian itsensä harteille. Jos ei joku usko, lukekoon esimerkiksi Hesarin pääuutisia viime vuoden alkupuolelta. Nyt on hyvä sitten leikkiä viatonta ja etsiä jotakin muuta syntipukkia.

Suomi-kuvaa maailmalla vaikka itsetuhon vimmalla

Ja millä valtamedia näitä temppujaan pystyisi pelaamaan, jos ei kansa siihen suostuisi? Tuskin tuo gallup-tuloskaan aivan tuulesta temmattu on. Mutta mutta…

Se, miten valtamedia iskee kansan tuntoihin, on aika selvä, jos sitä osaa oikein lukea. Huomiota herättävää on esimerkiksi se, miten ylistäviä lausuntoja Suomen ja Suomen silmäätekevien puoleen suorastaan sataa eri puolelta maailmaa. Tällöin on valtamedia uutisoinnin kuluttaja myyty. Lyhyesti sanottuna Suomi saatiin manattua Natoon pelkästään imartelulla. Eikä Suomi tätä edelleenkään tajua.

Tätä sarjaa edustaa Sanna Marin ja hänen hallituksensa, josta on tehty siis HBO-dokumentaari. Imartelua imartelun perään. Jostakin syystä tätä julkisuutta pidetään jo määritelmän mukaan positiivisena. Tuohan se nyt ulkomailla tunnetuksi sitä Suomi-kuvaa, mikä tarkoittaa, että Suomesta puhutaan. Sama se, onko se sitten hyvää tai pahaa. Tai oikeastaan sillä on se merkitys, että hyvää on kaikki, mikä on paketoitu hyväksi, vaikka Marinista esimerkiksi puhuttaisiin sitten selän takana mitä pahaa tahansa.

Eikä kaukana ole jo mainitsemamme Niinistö. Hän on nyt käynyt kahdessa länteen vielä aika kallellaan olevassa BRICS-maassa, Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa. Valtamedia esitti nämä matkat siten, että Niinistö haluaa kuunnella näitä maita ja ymmärtää niitä. Miksi ne eivät tuomitse Venäjän ns. hyökkäysssotaa?

Niinistö ilmeisesti havahtui siihen, että hän alkoi vaikuttaa aika hölmöltä puheillaan Helsingin hengestä, kun hän ei saanut sen eteen muuta aikaan kuin tuon Nato-jäsenyyden. Nyt Niinistölle on ilmeisesti tarjottu jotakin korvaavaa porkkanaa Nobelin rauhanpalkinnon sijasta, jos hän menee nyt vaikkapa Lulaa niin sanotusti kuuntelemaan Brasiliaan.

Tosiasiassahan asia on kuitenkin pikemmin niin, että Niinistö on maassa lähinnä kai Blinkenin asialla taivuttamassa Brasiliaa ja Etelä-Afrikkaa Venäjän-vastaiseen rintamaan – tai muuten…tulee regiiminvaihdot ja muut peliin. Mikä on sitäkin merkityksellisempi tulkinta, että Saksan äärisotaisa ulkoministeri Annalena Baerbock kävi Brasiliassa Niinistön jälkeen tänä maanantaina.

Oli miten oli, tosiasia on kuitenkin se, että ihmeesti tuo Niinistön kiertue sattui niihin päiviin, kun USA:n ulkoministeri Antony Blinken kävi Suomessa puhumassa matkallaan taas johonkin Nato-tapahtumaan. Hän kertoi suomalaisyleisölle, että Venäjän asevoimat ovat Ukrainan toiseksi suurimmat asevoimat. Kaikista suurimmat olivat kaiketi Ukrainan omat, mikä siis tarkoittaa – eikä tätä kukaan edes kiellä – koko Naton asevoimia, jotka ovat nyt huvenneet häviämispisteeseen sen takia, että suurin piirtein kaikki liikenevä on Ukrainalle jo nimenomaan annettu.

Mutta tuossa Blinkenin lausunnossa on se tärkeä pointti, joka on helposti jäämässä huomiotta, jos rupeamme kinastelemaan siitä, kenellä on Ukrainan suurimmat asevoimat. Nimittäin se, että Suomessa saa kertoa miten paksua imartelevaa soopaa hyvänsä. Aina se päätyy yhtä kiitolliselle yleisölle. Ja kansa on edelleenkin maailman onnellisinta.

Tästä pitäisi Suomen ottaa nokkiinsa. Mutta ei. Sitä ollaan nyt niin itseriittoista niin itseriittoista, kun Blinken oikein vaivautui Helsinkiin tuonkin lööperin puhumaan. Pakkohan sen on olla silloin totta.

Totuus ja media: yö ja päivä

Lyhyesti sanottuna totuuden perille pääsemme parhaiten siten, että kuuntelemme tarkasti, mitä asiantuntijat sanovat, ja teemme siitä päinvastaisen johtopäätöksen. Totuus ja media vastaavat toisiaan kuin yö ja päivä. Ei, Ukrainan asevoimat eivät ole Ukrainan suurimmat. Jo Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on päässyt sanomaan, että Natolta ovat huvenneet Ukrainaan jo koko joukko sen aseistusta.

Mitä itse tantereilla tapahtuu, on samoin kuviteltava aina valtamedian puhuman vastakohtana. Tosiasia on se, että Venäjä sadattaa Ukrainan niskaan heltiämättä ohjuksia. Puhutaan, että näissä iskuissa, jotka keskittyvät sotilaskohteisiin (mitä ei sitäkään aina muisteta valtamediassa kertoa), olisi kuollut Ukrainan asevoimien komentaja Valeri Zalužnyi   ja Ukrainan sotilastiedustelun päällikkö Kyrylo Budano. Molemmat herrat suorastaan rakastivat julkisuutta, joten ihmetyttää, miten he nyt ovat olleet jo viikkoja hiljaa. 

Mutta tämäkään ei ole se itse pointti. Ohjusiskuilla Venäjä on tuhonnut – tai saanut ehtymään – Ukrainan ilmapuolustuksen. Sen tuhon myötä Venäjän ilmavoimat ovat saaneet lisää tilaa toimia ilmasta käsin. Ja jälki on sitten maan päällä sen mukaista. Ukrainan ilmatorjunta näyttää nyt olevan niin niukka, että suurin piirtein kaikki kalusto on jouduttu siirtämään Kiovan puolustamiseksi.

Suomen asiantuntijoiden suurimpien valheiden pieni kavalkadi

Jos ihminen olisi hölmö, se olisi yksi asia. Mutta jos tämä hölmö on kuitenkin vastuullisessa asemassa eikä ota hölmöydestä opikseen, se on toinen asia. Ja näitä hölmöjä Suomessa riittää. Onhan sekin jo huolestuttavaa, että Erkki Tuomioja alkaa tässä poppoossa melkein näyttämään rehellisyyden perikuvalta.

Kukaan ei – ainakaan asiantuntijoiden keskuudessa – uskalla sanoa, mistä johtuu taloudellinen ahdinko, josta toisaalta uutisoidaan nyt synkkään sävyyn kuitenkin muualla valtamediassa. Johtuisiko se siitä, että se Venäjän energian tyrehtyminen – joka on yksinomaan lännen omaa aikaansaannosta, älkäämme unohtako tätä – olisi saattanut vierimään sellaisen pallon, ettei sitä pysäytä taloudessa enää mikään?

Mistä pääsemmekin ties kuinka monenteen hölmöön, nimittäin Suojelupoliisin päällikköön Antti Pelttariin. Hän – samoin kuin Toveri – ovat sitä mieltä, että Venäjä räjäytti omat kaasuputkensa eli Nord Streamin Itämeressä.

Tästä on sitten tullut paljonkin erilaista uutista aina valtamedian korkeimmilta askelmilta käsin. Mikään niistä ei tue sitä Suomen asiantuntijoiden suosimaa käsitystä, että asialla olisi ollut Venäjä. Saksassa, jota asia kiinnostaa sen takia, että kaasuputki oli myös sen, on valtamedia nyt kallistunut sille kannalle jo pariinkin otteeseen, että asialla olisikin ollut Ukraina – tai ukrainalaismieliset tahot.

Eikä tämä ole ollenkaan hölmö käsitys. Onhan Ukrainan johto nyt itse suoraan sanonut, että se aikoo pistää Ukrainan kautta kulkevat venäläisenergian toimitukset Itävaltaa poikki ensi vuoden loppuun mennessä. Koska Itävallan toiminta on suurimmalta osin venäläisenergian varassa, tämä merkitsee tietysti koko maan lamautumista – mikä on, kuten on sanottukin, paljon pahempaa kuin yksittäinen terrroriteko (jollaisia Suomen asiantuntijat ovat kilvan ylistäneet, kun niiden on katsottu horjuttavan Putinin valtaa – jos kohta Suomen luopuminen omasta puolueettomuudestaan on kaiketi perustunut samanlaisiin uhkiin, olkoonkin että kaikki uhkakuvat ovat käymässä yhtä lailla toteen nyt, kun USA:n ja Ukrainan kelkkaan on lähdetty).

Koska Ukraina ei tuollaiseen uhkaan uskaltaisi ryhtyä ilman lupaa Washingtonista, on siis todettava, että tuo suurin terroristivaltio onkin Yhdysvallat. Siis se, joka on järjestellyt Suomenkin poliittista pakkaa jo jonkin aikaa siihen uskoon, että nyt sekä RKP että Persut on saatu samaan hallitukseen pelkästään sen takia, että molemmille oli nähtävästi luvattu juuri tätä jo jokin kuukausi tai vuosi sitten.

Ja mistä tuo lupaus olisi lähtöisin? Ei ainakaan Suomesta itsestään. Mistä sitten?

Ukrainan vastahyökkäys alkanut tai alkamassa – miksi?

Tällaisia uutisia siis Suomenmaalta ja muualtakin. Kun oikein lintuperspektiivistä katsoo, Suomi alkaa olla aika samassa asemassa Venäjän suhteen kuin Ukraina viime vuoden alussa. Toivottavasti asiantuntijat ymmärtävät ainakin tämän. Ja myös sen, että viime kädessä Suomen parhaat turvatakuut ovat juuri he itse – siis asiantuntijat, jotka ovat niin pihalla kaikesta, ettei Suomea voi mitenkään ainakaan uhkaksi kokea.

Ja jos ymmärtävät, siihen se ymmärrys sitten kai jääkin. Ukrainan vastahyökkäys on nyt nähtävästi alkanut pari päivää sitten. Katsotaan miten se menee. Tietysti Ukraina ei kerro sen tarkkaa ajankohtaa etukäteen, niin että se voi kuitata vastoinkäymiset pelkkinä tiedusteluoperaatioina. Parin päivän ajan nämä ns. tiedusteluoperaatiot ovat käyneet kuitenkin Ukrainalle jo niin kalliiksi, että ne eivät todellisuudessa voineet olla muuta kuin puhutun vastahyökkäyksen ensimmäiset vaiheet.

Se, mitä tällä operaatiolla haetaan, on epäselvää. Enää ei taideta puhua Krimin takaisinvaltauksesta. Mutta mistä sitten? Tuntuu siltä, että ukrainalaissotilaita syötetään nyt kalman kitaan pelkästään mediaoptiikan takia. Jos vastahyökkäys on kerran luvattu, Uncle Sam myös saa sen kaikkien Ukrainaan syytämensä miljardien jälkeen. Kuten amerikkalaissenaattori Lindsey Graham on moneen otteeseen jo sanonut, tämä apu Ukrainalle on sijoitus.

Ja tästä näemme jälleen, ketä on syyttäminen, jos syyttämään mistään ruvetaan. Media. Eikös sitä jotenkin sanottu sillä tavalla, että on pukki kaalimaan vartijana? Siinä on media hyvä sitten valvoa. Tästä sanoi muuten Oswald Spengler, joka kirjoitti teoksen Länsimaiden perikato, yli sata vuotta sitten, että demokratia on itse asiassa rahanvaltaa, sillä enemmistön mielipiteet ovat ostettavissa median välityksellä. Jotenkin silleen.

Ja tässäkin alkaa valtamedia kuitenkin avata takaovea raolleen. Tämän vastahyökkäyksen alettua itse New York Times pani näyttävälle paikalle uutisen siitä, miten Ukrainan asevoimat ovat häiritsevässä määrin mieltyneet natsisymbolien panemiseen kaikkien nähtäväksi. Otsikkona oli Nazi Symbols on Ukraine’s Front Lines Highlight Thorny Issues of History.

Tällainen myönnytys onkin tarpeen juuri nyt, kun nähtävästi juuri Ukraina on vielä kaiken muun lisäksi tulittanut Kahovkan patoa. Näin objektiiviseksi itsensä korjanneen median onkin helpompi panna tämä kaikki Venäjän syyksi, vaikka tässä tuhossa on yhtä vähän järkeä kuin erään Ulkopoliittisen instituutin tutkijan taannoinen lausuma, että oli mahdollista Kremlin lavastaneen lennokki-iskut sitä itseään vastaan. Tällainen lausuma vanhenee nopeasti, kuten kävikin, kun Ukraina nyt suorastaan repostelee Moskovaan tehdyillä lennokki-iskuilla. Tätä strategiaa kutsutaan vanhastaan nimellä Limited Hangout, että annetaan totuudelle periksi sen verran, että taas pystytään syöttämään entistä pitempää pajunköyttä.