Geopolitiikka natisee liitoksissaan – oikeisto ja vasemmistokaan eivät ole sitä miltä näyttävät

Lännen – ja siis Suomen – laatumedia pääsi onnittelemaan itseään nokkeluudestaan tällä viikolla, kun Venäjällä vietettiin voitonpäivää tiistaina 9.5. Zelenskyi pääsi haukkumaan venäläisiä natseiksi, ja lännen media räksytti suosiotaan perästä. Ursula von der Leyen kiidähti Kiovaan kehumaan ukrainalaisia ja viettämään Eurooppa-päivää, joka nyt siis levisi myös Ukrainaan.

Jonathan Widell 11.5.2023

Venäjän voitonpäivä ja lännen valtamedia korkea käsitys omasta nokkeluudestaan

Eurooppa-päivä 9.5. on ollut kalenterissa jo pitkään – Suomessakin liputuspäivänä – silloin näeta muistellaan jotakin, jota kukaan ei muista – nimittäin jotakin tapahtumaa Euroopan integraation historiasta, johon liittyy nimi Robert Schuman. Taisi muuten olla Schumanin päivä alkuaan nimeltäänkin.

N, kukaan ei ole Eurooppa-päivää sen enemmin noteerannut, ennen kuin nyt, kun sillä tungettiin Moskovan voitonpäivä jälleen siihen lokeroon, johon valtamedia niin sujuvasti tunkee kaiken idästä tulevan – nimittän hauskimpien kotivideoiden lokeroon. Vastaavasti EU – joka ruumiillistuu von der Leyeniin – pääsi promovoimaan itseään eli Euroopan unionia – silläkin uhalla, että von der Leyenin esiintyminen se vasta tuohon hauskimpien kotivideoiden lokeroon joutaisikin.

Näin siis se kuuluisa lännen arvoyhteisö suorastaan sylki Venäjän juhlallisuuksille päin naamaa, kun Venäjä, joka kärsi sodassa enemmän kuin mikään muu kansa – aina siihen pisteeseen, ettei maassa taida olla perhettä, jota ssodan menetykset eivät olisi koskettaneet – muisteli voittoaan natsi-Saksasta. Koettiko länsi osoittaa Putinin pitämän puheen todeksi, hivuttautumalla tuohon hänen puheensa keskipisteeseen eli natsi-Saksan rooliin, ikään kuin se olisi ihan kunniasia?

Mikä tämän lännen harjoittaman irvailun tekee Suomen tapauksessa erityisen irvokkaaksi, on se, että sihenkin on syy, ettei Suomessa voitonpäivää vietetä – ei 8. toukokuuta sen enempää kuin 9. toukokuuta. Se syy on se, että Suomi oli natsi-Saksan puolella.

Ja tästä taas meille on jäänyt muistoksi Pariisin rauhansopimus toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Siinä ilmaistiin suoraan paheksuntaa sitä kohtaan, että Suomi oli taistellut natsi-Saksan puolella, ja allekirjoittajina olivat liittoutuneet, mukaan luettuna Iso-Britannia, joka nyt on siis ensimmäisenä rääpimässä Venäjän osallistuutta tuohon voittoon – ikään kuin brittejä itseään ei olisi tarvinnut tulla pelastamaan.

Pariisin rauhansopimus ja Ahvenanmaan demilitarisointi ja paljon muuta

Tämä Pariisin rauhansopimus on ollut tapetilla nyt viime aikoina juuri Ahvenanmaan demilitarisoinnin noustua  keskustelun kohteeksi Suomessa. Yllättävää kyllä, valtakuntamme kirkkaimmat älyköt alkoivat näiltä osin puhua peräti järkeä. Nimittäin professorit Martti Koskenniemi ja Martin Scheinin sanoivat, että demilitarisoinnilla on pitkät perinteet ja se on lyöty lukkoon myös tuossa Pariisin rauhansopimuksessa. Jos tätä ruvetaan siis tältä osin sorkkimaan, se lysähtää kokoon koko sopimus – aina Suomen tämänhetkisiä rajoja myöten. Joten parempi olla kajoamatta tuon Ahvenanmaan asemaan.

Tämä älymystön isku tapahtui jo ennen sitä, kun Venäjän edustusto Ahvenanmaalla joutui vastikään tihutyön kohteeksi. Sitäkin valtamedia koetti vähätellä nostamalla pääosaan kaljapullon, jonka avulla tuo tihutyö suoritetiin. Tällöin kuitenkin ruvettiin myös kyseenalaistamaan se, että Venäjällä ylipäänsä on edustusto Ahvenanmaalla. Mihin Ahvenanmaalta vastatiin, että tämäkin on Pariisin rauhansopimuksen perua, sillä Neuvostoliitto vaati voida valvoa oikein paikan päällä, että Ahvenanmaa tosiaan pysyisi demilitarisoituna.

On vielä muistettava sekin melkeinpä kuriositeetti, että kun Ahvenanmaa ensimmäistä kertaa määrättiin demilitarisoitavaksi, sitä vaati nimenomaan Iso-Britannia 1800-luvulla. Se vaati, että Venäjän, jossa Suomi oli ikään kuin kylkiäisenä, oli pidettävä maakunta demilitarisoituna.

Brittien piirustuspöydiltä koko Euroopan kiusaksi?

Jotenkin britit näyttävät ajattelevan, että kunhan he pääsevät koskettamaan jotakin, kaikki muuttuu kullaksi kuin Midaksella ikään. Siis myös Suomen natsiperintö, jota ei nykyään enää taideta edes peitellä, kunhan sille saadaan brittien kosketus ikään kuin viikunanlehdeksi.

Ja suurisuuntaiset suunnitelmat briteillä näyttäisi olevankin. Tätä on tietysti vaikea osoittaa todeksi, mutta jotenkin koko nykypolitiikan yllä leijuu jonkinlainen merkillinen historian haamu, joka on kuin jossakin Oxfordissa historian hämäristä esiin kaivettu myös Suomen osalta.

Miksi Sanna Marin lennätettiin Japaniin viime vuoden toukokuussa, mistä käsin hän sitten lähetti viestin, että hän kannatti Nato-jäsenyyttä? Onko tässä jokin osuus sillä, että Mannerheim aikoinaan taisteli sillä suunnalla – tosin venäläisten joukoissa Japania vastaan?

Entä tämä yltiöpäinen tarve työntää Suomi Natoon vieläpä ilman Ruotsia, vaikka Suomen mahtavat kerta toisensa jälkeen vakuuttivat, ettei Suomi ikinä menisi Natoon ilman Ruotsia? Tuliko siihenkin käsky siis jostakin muualta – kuten nyt esimerkiksi Lontoosta – kun otetaan huomioon, että Boris Johnson lensi Ruotsiin ja Suomeen allekirjoittamaan turvatakuut juuri eduskuntakäsittelyn edellä toukokuussa?

Oliko siinä pelissä brittien kiinnostus kruunupäitä kohtaan? Olihan Venäjän tsaari aikoinaan Suomen suuriruhtinas. Onko tarkoitus nyt hivellä Kokoomuksen – Suomen monarkistipuolueen – sielun säkeitä niin, että jos jonakin päivänä Venäjällä nousee taas valtaistuimelle tsaari, Suomi on siinä päsmäämässä päälle niin, ettei Venäjällä hairahduta suuntaan, joka ei olisi briteille otollinen.

Tuo ajatus tsaarin uudesta tulemisesta tässä on jonkinlainen haamu. Sitähän CIA Whitney Webbin mukaan nyt kaavailee – ja brittien valtaistuimelta löytyy itse asiassa viimeisten Romanovien lähisukulainen isänsä Philipin kautta. Eikä tässä ole kysymys pelkästään perimysasioista tai sen sellaisista. Muistammehan – ehkä ainoana pilapiirroksena tsaarin ajoilta – sen pilakartan, jossa Venäjä oli pilkottu käytännössä lännen suurvaltojen kesken eikä tsaarilla nähtävästi ollut siinä muuta virkaa kuin pitää koko kaaos jotenkuten koossa.

Se, että Suomella olisi tässä jokin osuus, ei olisi muuten ensimmäinen kerta. Kun nimittäin tsaarin valta Venäjällä horjui kommunistien paineessa, englantilaiset ne sieltä Jäämereltä koettivat iskeä Pietarin kimppuun. Ja siinä touhussa olivat sellaiset suomalaiset kuin Oskari Tokoi englantilaisia auttamassa – vaikka vasemmisolainen olikin. Tämä Muurmannin legioona itse asiassa koostui noin 1200 entisestä suomalaisesta punakaartilaisesta.

Oli muuten merkittävää, että englantilaiset olivat tässä oikeastaan samalla asialla kuin saksalaiset – tosin sillä erotuksella, että englantilaiset halusivat apajilla ennen saksalaisia ja käyttivät siihen tarkoitukseen apunaan suomalaisia punaisia. Eikö tämä anna jo olettaa, että se, että englantilaiset nyt ovat jotenkin Saksan perintöä – nimenomaan natsi-Saksan perintöä – uhmakkaasti nitistämässä ei tarkoita sitä, että he eivät itse aja juuri sitä samaa asiaa? Ja tietysti sopan sekoittamiseksi loppuun lisämausteena ovat Suomen punaiset – nykyiseltä nimeltään Vasemmistoliitto.

Poliittisten nimikkeiden pettävyys

Tässä nähdään, että mikään kiistojen osapuoli ei saa muuttua fetissiksi, kuten Karl Marx sitä kaiketi kutsuisi. Eikä mikään poliittinen tarra sen enempää. Nämä nimikkeet vain pettävät, niin kuin niiden tarkoitus kai onkin.

Ja tästä pääsemme Jussi Halla-Ahoon, joka – kuten muistamme – kehotti poliisia pari viikkoa sitten pitämään Vasemmistoliittoa silmällä. Merkittävää on se, mihin hän tuota mahdollisuutta vertasi: nimittäin Capitol Hillin tapahtumiin 6.1.2021.

Jos nimilapuilla – kuten oikeisto ja vasemmisto – olisi todellista merkitystä, ei Halla-Aho tuollaista vertausta olisi laukonut. Hänhän on ideologisesti Trumpin – eli noiden Capitol Hillin rettelöitsijöiden – kannalla. Mutta mitä suurempi harhautus, sitä suurempi ilo Halla-Aholle. Joten tuo Vasemmistoliiton vertaaminen MAGAan sopii Halla-Aholle vallan hyvin, sillä Asterixista tutun riidankylväjän tavoin hän saa omat tarkoitusperänsä toteutettua, kun kaikki muut on saatu napit vastakkain kuka mistäkin aiheesta.

Kanada saadaan Kiinaa vastaan syyttämällä Kiinaa vaikka Biden hieroi kauppaa Kiinan kanssa

Ja tämä on nyt aikamme henki. Samaan aikaan, kun Joe Biden alkaa yhä selvemmin jäädä kiinni Kiinalta ottamistaan rahoista, sitä enemmän hän on niistä puhumatta. Mutta varoventtiili nousevalle Kiinan vastaisuudelle löytyy: nyt Bidenin hallinnon puheet Kiinaa vastaan eivät jää enää kakkoseksi edes Trumpille. Jake Sullivan puhuu jo Trumpin tavoin tullimuureista ja protektionismista.

Mutta tämä ei ole se varsinainen varoventtiili. Varsinainen varoventtiili nimittäin löytyy Yhdysvaltain pohjoispuolelta Kanadasta. Kansainvälisen median huomaamatta – ainakin lähes – Kanada on nyt ajautunut nimittäin törmäyskurssille Kiinan kanssa. Aiheena on sikäläisen suojelupoliisin selvitys, joka päätyi maan ykköslehden The Globe and Mailin sivuille muutama kuukausi sitten. Kanadan liberaalipuolue – ja Justin Trudeau – olivat liemessä, kunnes sitä lientä laimentamaan löytyi sitten kiinalaisdiplomaatit, joista nyt yksi on karkotettu Kanadasta. Siihen Kiina sitten vastaa samalla tavalla.

Samaan aikaan Kanada ilmoitti haluavansa liittyä Kiinan vastaiseen rintamaan. Nimittäin vasta perustettuun AUKUS-liittoon, jossa mukana ovat nyt Australia (AU), Iso-Britannia (UK) ja Yhdysvallat (US). Tuore liitto pääsi skandaalinkäryisiin otsikoihin vähän aikaa sitten, kun Yhdysvallat nappasi Ranskan suusta Australian kanssa tehdyn sukellusvenesopimuksen.

Tässä on otettava huomioon, että Yhdysvallat pelaa Kanadan avulla omaa peliään. Samoin kuin Huawein talousjohtajan Meng Wanzhoun tapauksessa Trumpin aikana. Yhdysvallat ei edes koettanut peitellä rooliaan tässä – syynä Mengin pidättämiseen Kanadassa oli nimittäin Yhdysvaltain Iranille määräämien talouspakotteiden rikkominen.

Teollisuuden kaappaus Euroopasta Amerikkaan on tosiasia: Volkswagen

Ja tässä on sitten se varsinainen aikamme ydin. Nimittäin se, että länsi on nyt häviämässä Kiinalle.

Eikä tämä ole tietenkään aivan tämän päivän juttu, sillä tätä skismaa on jatkunut jo pitkään. Se nimittäin selittää sen lännessä nyt hillittömät suhteet saavuttanut vimma niin sanotusti painaa rahaa talouden elvyttämiseksi. Tästähän on Suomessakin omakohtaisia kokemuksia, kun Suomi liittyi Marinin aikana Euroopan elvytyspakettiin.

Tämän rajattoman rahanluonnin tarkoitus on koettaa elvyttää lännen taloutta siihen pisteeseen, että se ohittaa Kiinan. No näin ei ole tietenkään käynyt. Tuo konsti ei ole johtanut muuhun kuin inflaatioon.

Mutta siihenkin Yhdysvalloista löytyi konsti. Siis tuohon inflaatioon. Nimittäin Inflation Reduction Act. Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan uusi liittokansleri Olaf Scholz ovat sitä alusta alkaen arvostelleet kovasti, koska he katsovat – aivan oikein – sen vetävän lopunkin teollisuuden Euroopasta Yhdysvaltoihin. Amerikasta nimittäin luvataan valmistajille vaikka mitä helpotuksia ja tukia, kunhan ne muuttavat Amerikkaan ja vihertyvät.

Kauan ei tarvinnut odottaa, että tuo pelko kävi toteen. Näkyvimpänä esimerkkinä siitä on ollut Volkswagenin akkuteollisuuden houkuttelu Euroopasta Yhdysvaltoihin. Tosin houkutteluksi se jäikin siinä mielessä, että Kanada se tuon potin korjasi. Kanada nimittäin pani Yhdysvaltain tarjousta VW:lle paremmaksi ja lupasi sille historiansa suurimmat tukiaiset.

Ja näinpä VW muuttaakin Ontarioon Kanadaan. Se, mitä tässä on oikein tapahtunut, pakottaa kysymään, antoiko Yhdysvallat tuossa tarjouskilpailussa Kanadan päihittää itsensä, kunhan Trudeau vähän miehistyy ja alkaa Kiinaa hiillostamaan. Trudeau nimittäin on ollut hyvin vastahakoinen tekemään Kiinalle mitään – vaikka hän Kiinan presidentti Xi Jinpingiä toruskelikin avoimuuden puutteesta, mikä tallentui videolle.

Joka tapauksessa tuossa on konkreettinen osoitus siitä, että teollisuus on tosiaan karkaamassa Amerikkaan. Vaikka Sullivan antaa sen kuvan, että tuo teollisuus napataan takaisin Kiinasta, itse asiassa häviäjän asemaan onkin joutunut Eurooppa. Ja se, että VW karkasikin Kanadaan, on helppo niellä, kun kanadalaiset saadaan samaan rintamaan Yhdysvaltain kanssa Kiinaa vastaan – nurinkurisesti kylläkin käyttämällä aiheena Kiinan sekaantumista Kanadan vaaleihin, mikä väite topakasti torjutaan, kun puheeksi tulee Kiinan yritykset vaikuttaa USA:n vaaleihin ja nimenomaan Bideniin.

Imartelemalla kansat lännen vihollisia vastaan

Ja jotenkin tässä sulkeutuvat ympyrät. Vai sulkeutuvatko?

Brittilehti The Telegraph julkaisi vastikään jutun, jossa vedettiin kaksi narua yhteen perin kummallisella tavalla. Siinä käsiteltiin Puolan talousbuumia. Puolet jutusta käsitteli kuitenkin Puolan osuutta Natossa Venäjää vastaan.

Onko tuossa samanlainen taloudellinen huomionosoitus Puolalla kuin myös Kanadalle VW:n tapauksessa? Vastineeksi – häviäjäksi tekeytyvät – USA ja Iso-Britannia sitten maanittelevat näitä molempia maita omaa erikoisvihollistaan vastaan: USA siis Kanadaa Kiinaa vastaan ja Iso-Britannia siis Puolaa Venäjää vastaan.

Tuon jutun otsikkokin oli kuvaava: Poland will be wealthier than Britain by 2030 – it’s time we took notice. Se julkaistiin vain muutama päivä sitten 7.5.

Valtamedia valehtelee

Ja kun imartelulinjalle on mediassa lähdetty, sille ei tule enää loppua. Niitä, jotka imarteluun uskovat, ei tässä vaiheessa voi kuin sääliä.

Se imartelu on juuri tuota Venäjän jatkuvaa nälvimistä. Vastapainoksi sille tarjotaan sitä vielä imartelevampaa vaikutelmaa, että kyllä Suomi teki nyt aivan oikein Natoon liittyessään.

Tässä ei ole enää kysymys makuasioista. On aivan vastaansanomattomasti osoitettavissa, että valtamedia valehtelee. Missään se ei näy paremmin, kuin siinä jutussa, että Amerikan Patriot-järjestelmä olisi Ukrainassa ampunut alas Venäjän hypersoonisen Kinžal-ohjuksen. Tätä tarinaa levittivät New York Times 6.5. ja sen vanavedessä israelilainen Haaretz 8.5.

Kuitenkin tätä ennen ukrainalaiset itse – nimenomaan ilmavoimien puhemies Juri Ignat – oli kiistänyt tämän olevan totta. Ukraina siis itse nimittäin toisti toistamistaan, ettei Patriot mitään Kinžalia ollut alas ampunut. Se, että New York Times olisi tehnyt tässä kohtaa virheen, tuntuu uskomattomalta. Uskottavampaa on se, että se valehteli.

Mutta entäs jos ne eivät valehdelleetkaan? Kun otetaan kuitenkin huomioon kaikki, mitä edellä on sanottu, kyllä ne tuntuvat valehdelleen. Ja valehtelevan edelleen. Onko muka uskottava se valtamedian tarina – taas hauskimpien kotivideoiden tasolla – että Venäjällä menee sota niin huonosti, ettei jäljellä paraatiin ollut kuin yksi tankki? Eikö valtamedia muka tiedä, että Venäjä on viime päiviä antanut sataa tulta ja tulikiveä Ukrainan niskaan – mistä tuo juttu Kinžal-ohjuksen alasampumisesta sitä paitsi oli lähtöisin? Tai että Venäjällä oli taas tapahtunut terrori-isku (jota lännen asiantuntijat lienevät hurranneen), minkä takia juhlintojen piti olla tavallista pienimittaisemmat?

Lännen huono karma: joka toiselle kuoppaa kaivaa

Euroopan kohtalo tässä voi tietysti surettaa, se kun nyt on joutunut liittolaisensa Yhdysvaltojen imemäksi. Muistetaan kuitenkin se, ettei Saksa myöskään viime aikoina ole ollut itsekään aivan pyyteetön.

Saksa nimittäin oli huomiota herättävän innokkaana menossa apajille Itä-Eurooppaan, kun kommunismi ns. romahti. Missään tämä into ei ollut yhtä räikeää kuin juuri Länsi-Saksan harjoittamassa politiikassa Itä-Saksaa kohtaan. Ja tähän samaan ryhmään kuuluu kai myös Kreikan paneminen koville sen takia, että se oli jäänyt velkaa pankeille, joiden ainakin sanottiin olevan suurimmaksi osaksi saksalaisia.

Ja se, että talouspakotteet ovat nyt saaneet Euroopan kärsimään kaikesta siitä, mikä liittyi Venäjältä tulevaan energiaan ja sen tulon katkeamiseen, on sekin huonoa karmaa. Koettihan Eurooppa kolmannessa talouspakotessaan itse nylkeä venäläiset firmat kuiviin. Se, että Suomessa nyt syytetään venäläisfirmoja ties mistä, ei ole välttämättä aivan yksipuolinen juttu sekään.

Ja nyt ei siis muuta kuin euroviisuja kännittämään ei kun jännittämään. Käärijälle on luvattu hyvää sijoitusta nähtävästi kiitokseksi Suomen rohkeasta Nato-ratkaisusta. Vaikka kyllä ne biisin lopunajantunnelmat taitavat puhutella eurooppalaisia ihan orgaanisemminkin.