80 vuotta sitten Zitadellen tuho: fasisteille suurtappio Kurskissa (3)

Kurskin taistelun muistoksi rakennetulla muistoalueella Kurskin kaupungissa kohoaa monien taiteellisten kokonaisuuksien ohella mm. riemukaari (taustalla), jonka eteen on pystytetty monumentti Marsalkka Zukoville, joka oli merkittävä Kurskin operaatiota johtaneista sotilasasiantuntijoista. (Kuva Heikki Männikkö)

Kirjoituksen toimitti Kurskin taistelun 70-vuotispäivänä Heikki Männikkö, julk. Kansan ääni 4/2013 4.9.2013

Vain hieman runsaat kaksi vuotta ennen Kurskin suurtaistelun alkamista hyökkäsivät fasistit (21.6.-41) Neuvostoliittoon ja kykenivät etenemään Leningrad-Moskova-Voronez-Kaukaasia-linjalle. Tähän väliin mahtuvat mm. Smolenskin-, Moskovan- ja Stalingradin taistelut sekä Leningradin puolustustaistelut. Puna-armeija oli ollut tähän saakka alakynnessä sotamateriaalin määrän ja laadun suhteen. Kurskin taistelun alla osat olivat selkeästi vaihtuneet niin sotamateriaalin määrän ja laadun-, kuten myös sotilaiden määran ja sotataidon suhteen. Kurskin taistelun alkaessa vihollisella oli itärintamalla 5,2 milj. sotilasta, 54000 tykkiä ja kr-heitintä, 5850 psvaunua ja rynnäkkötykkiä sekä 3000 taistelukonetta. Puna-armeijan vastaavat luvut olivat 6,4 milj. sotilasta, 99000 tykkiä ja kr-heitintä, 9500 psvaunua ja rynnäkkötykkiä ja 8300 taistelukonetta sekä 2200 raketinheitintä (”katjushaa”). Tämän tilanteen vihollinen aikoi ratkaista tuhoamalla neuvostoarmeijan keskeiset voimat Kurskissa.

Suurtaistelu alkoi KeskusR:lla tykistön ja ilmavoimien iskulla

Kurskin mutkassa oli valmistauduttu maailmanhistorian suurimpaan taisteluun. Fasistit joutuivat siirtämään hyökkäyksen alkua useaan otteeseen. Puna-armeijalla toimi Kurskin alueella pätevä tiedustelu, johon perustuen päämaja 2.7.-43 kehotti rintamia olemaan taisteluvalmiudessa 3.-6.7.-43 odotettavissa olevan hyökkäyksen johdosta. KeskusR:lla odotettiin natsien hyökkäystä pohjoisesta. Vihollisen 4.7.- 43 tekemän ”tiedusteluhyökkäyksen” yhteydessä otettiin sotavankeja, jotka vahvistivat hyökkäyksen alkavan 5.7. aamulla klo 03.00. Vahvistus saatiin toisilta sotavangeilta sekä loikkareilta. Zukov ja Rokossovski olivat silloin LänsiR:n esikunnassa ja tekivät ennakkosuunnitelmien mukaisen päätöksen aloittaa sovittu tykistövalmistelu vihollisasemiin. Päämaja hyväksyi päätöksen ja 5.7. aamulla klo 02.20 KeskusR iski vihollisen asemiin tykistön, raketin- ja kr-heitinten sekä ilmavoimien tulella.

Kurskin taistelun mittasuhteita kuvaa siihen osallistuneiden sotilaiden ja taisteluvälineiden määrän ohella myös maantieteelliset mittasuhteet. Piirroksessa Kalugan ja Dnepropetrovskin välimatka on 685 km. Moskova sijaitsee Kalugasta 150 km koilliseen. Kurskin operaation yhteydessä kehiteltiin yleishyökkäystä Velikije Lukista Mustalle merelle, jossa jo Kurskin operaation kuluessa vapautettiin Smolensk ja Roslav sekä osa Donetskin laakiota.

Tulivalmistelu tuli fasisteille yllätyksenä

Saksalaiset vastasivat tulivalmisteluun vain yksittäisten patterien tulella, jotka vaikenivat nopeasti. Myöhemmin saatiin tietää tulivalmistelun tulleen fasistijoukoille täytenä yllätyksenä. Neuvostojoukot eivät kyenneet ennen tulivalmistelua selvittämään vihollisasemien tarkkaa sijaintia, vaan tuli kohdistettiin ruutuihin, joiden sisällä vihollisen tiedettiin olevan. Siksi vihollinen vältti massatappiot. Fasistit saivat hyökkäyksensä alkuun ensimmäisten yksikköjensä osalta n. klo 05.30 aikataulusta 2-2,5 tuntia myöhässä. Tulivalmistelu aiheutti menetyksiä asejärjestelmille ja lamautti mm. vihollisen viestiyhteydet.

Natsien hyökkäys ei murtanut KeskusR:n puolustusta

Noin 04.30-05.00 nousivat fasistien koneet ilmaan ja vihollinen avasi tykkitulen KeskusR:aa vastaan. Maavoimien hyökkäys alkoi 05.30. Ennakoidusti isku kohdistui 13A:n kaistalle sekä sen vieressä olevien 48.A:n ja 70.A:n sivustoihin. Hyökkäys torjuttiin voimakkaalla tulella. Samana päivänä torjuttiin viisi vihollisen hyökkäystä sen pääsemättä eteenpäin. Vasta illalla fasistit kykenivät eräillä kohdilla (Olhovatkan alueella) tunkeutumaan 3-6 km Puna-Armeijan puolustukseen. Päätettiin vetää taisteluun seuraavana päivänä 2.PsA sekä reservistä joitain Ps-yksikköjä. Vihollisen ilmavoimat olivat koko ajan liikkeessä kärsien suuria menetyksiä. Valtavia tappioita tuotettiin vihollisen Ps-voimille. Tästä vihollinen kykeni kuitenkin 6.7.-43 murtautumaan paikoin 10 km Puna-Armeijan puolustukseen kykenemättä murtamaan sen taktista puolustusta. Aamulla 7.7. vihollinen ryhmitti Ps-kalustonsa uudelleen hyökätäkseen Ponyreita vastaan. Taistelu jatkui koko päivän maalla ja ilmassa. Natsit lähettivät taisteluun koko ajan uusia Ps-vaunuja kykenemättä murtamaan KeskusR:n puolustusta. 8.7. vihollinen yritti 300 Ps-vaunun turvin läpimurtoa Olhovatkan suunnalla. Myös siellä läpimurtoyritykset torjuttiin. Vihollinen oli menettänyt 10.7. mennessä huomattavan osan läpimurtoon varatuista panssareistaan. Tässä vaiheessa (9.7.) päämaja rintaman johdon kanssa käydyn keskustelun jälkeen esitti, että nyt kun vihollisella ei enää ole voimaa murtaa puolustusta, niin suunnitelman mukaisesti Brjanskin R ja LänsiR:n vasen siipi lähtisivät vastahyökkäykseen, mikä päätettiin aloittaa Brjanskin R:n ja LänsiR:n vasemman siiven yhteisvoimin 12.7.- 43. KeskusR:n osalta vastahyökkäys alkoi 15.7.

Sotatapahtumien kehitys Voronezin R:lla

Myös Voronežin R:lla natsit aloittivat 4.7.-43 taistelutiedustelun, jonka neuvostoarmeija torjui. Vangit kertoivat, että joukoille oli jaettu kuivamuona- ja votka-annokset ja vahvistivat hyökkäyksen alkavan 5.7. aamulla. Vatutinin (rintamankomentaja) ja Vasiljevskin päätöksellä suoritettiin tykistön ja ilmavoimien vastavalmistelu. Täällä tulivalmistelu aiheutti viholliselle suurta tuhoa, henkilöstö- ja kalustotappioita. Vihollistykistön tulisuunnitelmat saatettiin sekaisin, ilmavoimia tuhottiin kentille ja vihollisen viestiyhteydet katkaistiin. Hyökkäyksensä fasistit pääsivät aloittamaan 06.00 kolme tuntia myöhässä. Obojanin suunnalla käytiin 6.7.-43 ankara taistelu, johon osallistui samanaikaisesti satoja lentokoneita, Ps-vaunuja ja rynnäkkötykkejä. Neuvostojoukot perääntyivät, mutta puolustus kesti ja vihollinen menetti 200 tankkia ja 100 lentokonetta. Vihollinen toi 7.7 taisteluun uuden Ps-ryhmittymän, jonka päävoimat suunnattiin 6.KaA:aa ja 1.PsA:aa vastaan Obojanin-Prohovkan suuntaan ja yli 200 Ps-vaunua 7.KaA:aa vastaan Korotsan suunnalla. Taistelua edeltävänä yönä 6.KaA:aa ja 1.PsA:aa vahvistettiin rintaman reserveillä. Taistelua tuki 2.IlmaA, eikä vihollinen päässyt murtamaan rintaman 2. puolustuslinjaa. Rintaman johto vahvisti tätä kaistaa lähettämällä sinne muilta suunnilta II ja VKaPsAK:n, useita jalkaväkidivisioonia sekä tykistöä. Vihollinen menetti täällä kahdessa päivässä vielä 200 Ps-vaunua ja miesvahvuus kutistui puoleen alkuperäisestä.

Puna-Armeijan taktiikaksi valittiin ”harkittu puolustus”. Sen mukaisesti vihollista vastaan rakennettiin useita puolustusvyöhykkeitä. Annettiin hitleriläisten hyökätä ja torjuntataisteluissa väsytettiin hyökkäävät fasistijoukot. Tämän jälkeen oikealla hetkellä reservien tukemana aloitettiin vastahyökkäys. Kuvasta selviää miten Kurskin kaaren eteläisellä osalla vetäydyttiin pitkälle Prokhorovkan ja Obojanin suuntaan pohjoisessa Kurskin suuntaan, kunnes päästiin aloittamaan vastahyökkäys.

Prohovkan alueella historian suurin panssarivaunutaistelu oli lopullinen käännekohta fasistiarmeijoiden lyömisessä

Natsit keskittivät 10.7. päävoimansa kapeammalle kaistalle Prohovkan suunnalle, jossa neuvostojoukot olivat heikentyneet ja 11.7. käytiin täällä taukoamatonta raskasta taistelua. Ennakkosuunnitelman mukaan päämaja siirsi tänne reservistä 5.KaA:n sekä 5.KaPsA:n, jolla oli yht. 800 T-34 – tankkia ja rynnäkkötykkiä. Saksalaisilla oli täällä saman verran panssarikalustoa, mutta niiden taistelutahto alkoi murtua. 12.7.-43 käytiin Voronežin R:lla valtava Ps-voimien, tykistön, jalkaväen ja ilmavoimien taistelu, joka oli erittäin voimakas Prohovkan alueella. Samana päivänä Zukov komennettiin Brjanskin R:lta Prohovkan alueelle koordinoimaan Voronežin R:n ja Aron R:n toimintaa. Vasiljevski komennettiin LounaisR:lle järjestämään vastahyökkäystä, jonka tuli alkaa samanaikaisesti Voronežin R:n ja Aron R:n kanssa. Zukov hyväksyi kaikki Vasiljevskin aloittamat toimenpiteet. Päätettiin jatkaa vetäytyvän vihollisen takaa-ajoa tavoitteena vallata takaisin neuvostojoukkojen ennen 5.7. hallussa olleet asemat. Koko rintamalla käytiin raskaita taisteluja satojen tankkien roihutessa liekeissä. Tämä oli käännekohta. Vähitellen Natsit siirtyivät puolustukseen ja 16.7.-43 vihollinen alkoi vetää huoltojoukkojaan Belgorodin taakse.

Natsit tekivät edelleen ankaraa vastarintaa. Vasiljevski ja Zukov seurasivat taisteluja Ivanovskie Vyselkin seudulla, jossa vihollisen vastarinta oli voimakasta. 5.KaA (A.S. Zadov) ja 5.KaPsA (P.A.Rotmistrov) olivat taistelleet levotta lähes viikon eikä saksalaisten työntäminen taaksepäin tahtonut sujua. Samoin oli laita 6.KaA:n osalta. Tilanne muuttui, kun apuun lähetettiin alueella toimivat XVIII PsAK (B.S. Baharov) ja XXIX PsAK (I.S.Kiritšenko) sekä osa 53.A:sta.

KeskusR ja Voronežin R olivat sotilaallisesti hieman eri asemassa. Hitleriläiset kohdistivat iskunsa Voronežin R:n 6.- ja 7.KaA:aa vastaan viiden AK:n voimin ja KeskusR:aa vastaan se iski kolmella AK:lla. Vihollisen voimakkaammat iskut etelässä Belgorodin alueella oli osasyynä sille, että vastahyökkäys etelässä lähti myöhemmin käyntiin.

Tästä kartasta selviäämiten pitkälle Puna-Armeijan joukot vetäytyivät ja tuhosivat vihollista ennen vastahyökkäystä.

Puna- Armeijan Vastahyökkäys mursi vihollisen lopullisesti

Suunnitelmien mukaisesti, kun vihollinen oli puolustustaistelussa heikennetty, Brjanskin R ja LänsiR aloittivat yleishyökkäyksen vihollisen Orelin ryhmittymää vastaan 12.8.-43. Natsit joutuivat siirtämään 7 divisioonaa KeskusR:aa vastaan toimivista joukoista pohjoisemmaksi. Siksi KeskusR saattoi yhtyä yleishyökkäykseen 15.7.-43. Tästä kehittyi kolmen rintaman yhteishyökkäys vihollisen Orelin ryhmän murskaamiseksi. Tämä operaatio sekä natsien voimien ehtyminen Belgorodin alueella pakottivat fasistijohdon (Manstein) vetämään joukkonsa Belgorodin alueella takaisin lähtöasemiin, joka niillä oli hyökkäyksen alkaessa 5.7.-43. Tämä onnistui fasisteilta 23.7.-43 mennessä, koska Puna-Armeijan 1.PsA sekä 6.-ja 7.KaA eivät väsyneinä kyenneet estämään fasistien vetäytymistä. Aron R:n ja Voronežin R:n joukot seurasivat perääntyvää vihollista, mutta eivät vielä 23.7. kyenneet aloittamaan yleishyökkäystä, koska joukot tarvitsivat lepoon, huoltoon ja materiaalin täydennykseen tauon. Vastahyökkäys ”Rumjantsev” eteläisellä kaarella alkoi 3.8.-43. Voronežin R:n tuli antaa pää-isku 5.- ja 6.KaA:n sekä 5.KaPsA:n ja 1.PsA:n voimin kiertäen Harkova lännestä suuntana Valki ja Novaja Vodolaga. Heistä oikealla hyökkäsivät 40.- ja 38.A suuntana Graivoro ja Trostjanets. Hyökkäyksen voimaa kuvaa se, että tykistön tiheys 5.- ja 6.KaA:n kaistalla oli 230 tykkiä ja kr-heitintä sekä 70 Ps-vaunua rintamakilometriä kohti ja divisioonan läpimurtokaistan leveys 3 km. Näin suuri voimien keskitys johtui siitä, että heti ensimmäisenä hyökkäyspäivänä lähetettiin läpimurtoon kaksi Ps-armeijaa. Aron R:n tehtävänä oli vallata Belgorod ja yhdessä Voronežin R:n päävoiman kanssa ajaa vihollinen pois Harkovasta. Belgorod ja Orel vapautettiin 5.8.-43

Ilmavoimien ja tykistön tulivalmistelun jälkeen vihollisen puolustus murtui nopeasti 5.- ja 6.KaA:n iskusta. Iltapäivällä hyökkäykseen yhtyivät 1.PsA ja 5.KaPsA, joiden etummaiset joukot etenivät 3.8.-43 iltaan mennessä 35 km ja mursivat kaistallaan vihollisen taktisen puolustuksen. Aron R:n joukot, jotka oli varustettu huonoimmin läpimurtovälinein etenivät iltaan mennessä n. 15 km. Vastarinta Aron R:aa vastaan voimistui edelleen 4.8., mutta oikealla etenevä Voronežin R eteni fasistien Belgorodin ryhmittymän sivustaan. Tämä pakotti hitleriläiset vetäytymään ja Aron R pääsi helpommin etenemään. Belgorod vapautettiin 5.8. klo 06.00 aamulla. Brjanskin R:n, LänsiR:n ja KeskusR:n 13.-15.7. alkanut vastahyökkäys eteni vaikeasti. Tästä kertoo Rokossovski: ”Vangeilta ja partisaaneilta saatujen tietojen mukaan vihollinen siirsi Orelin kaarelle koko ajan uusia voimia. Runsaan vuoden aikana, jonka saksalaiset olivat viettäneet Orelin kaarella, ne olivat rakentaneet sinne lujan puolustuksen. He kehittivät liikkuvaa puolustusta. Toisten yksikköjen puolustautuessa toiset miehittivät 6-8 km päässä olevan uuden linjan heittäen välillä vastahyökkäykseen Ps-joukkoja, joita heillä oli tarpeeksi”. Mutta hyökkäys eteni ja samana päivänä 5.8. Belgorodin vapautuksen kanssa vapautettiin Orelin kaupunki.

Prohhovkassa on iso alue, jonne on koottu jopa satoja taistelussa käytettyjä panssareita. Prokhovkassa kehittyi maailman suurin taistelu panssarivaunujen osalta. Tähän taisteluun osallistui jopa 2000 panssaria. Kuvassa murto-osa näyttelyalueen esineistöä (kuva: Heikki Männikkö)

Harkovan vapautus

Voronežin R:n 1.PsA ja 6.KaA valtasivat 7.8.Bogoduhovin kaupungin ja ylittivät 11.8. Poltavan-Harkovan rautatien. Vihollisella ei täällä ollut enää yhtenäistä rintamaa ja sen 4.A joutui eristetyksi natsien päävoimista. Fasistit kokosivat täällä reservinsä ja suuntasivat ne Ahtyrkan alueelle. Pelastaakseen Harkovan ryhmittymänsä joutumasta saarroksiin tekivät saksalaiset kolmen Ps-divisioonansa (”Totenkopf”, ”Wiking” ja ”Das Reich”) voimin 11.8. vastahyökkäyksen, jonka johdosta 1.PsA ja 6.KaA joutuivat vetäytymään. Vihollinen pysäytettiin kovien taistelujen jälkeen 16.8. yhteisvoimin apuun saatetun 5.KaPsA:n kanssa. Ahtyrkan alueella alkaneen natsien vastahyökkäyksen torjumiseksi käytiin useita päiviä raskaita taisteluja. Vihollisen voimakkaista vastaiskuista huolimatta Aron R:n joukot etenivät Harkovan läheisyyteen ja voimistivat iskuaan natsien Harkovan joukkoja vastaan ja 22.8. vihollinen alkoi vetäytyä kaupungista, jonka neuvostojoukot vapauttivat samana päivänä.

Taistelut kiihtyivät Smolenskista Tamanin niemimaalle

Harkovan vapauttamisen jälkeen Aron R:n joukot jatkoivat taistelua kaupungin eteläpuolella Merefan alueella. Voronežin R kykeni torjumaan Ahtyrkan vastahyökkäyksen ja asettui 25.8. linjalle Sumy – Gadjats – Ahtyrka – Konstantinovka. Molemmat rintamat saivat tehtäväkseen jatkaa hyökkäystä Dnjeprille sen keskijuoksulle. Orelin alueella kaupungin vapauttamisen jälkeen fasistit kykenivät kuljettamaan paikalle uusia voimia ja vetämään joukkonsa järjestyksessä lännemmäksi. Kolmen rintaman hyökkäys eteni hitaasti ja päättyi 18.8. Brjanskista 25 km itään linjalle Ljudinovo – Dimitrovsk – Orlovsk. Myös täällä hyökkäystä alettiin kehittää nopeasti Valko-Venäjän itäosaan ja Dnjeprille. Kurskin alueella saavutettua menestystä hyväksikäyttäen toteutettiin koko itärintamalla elosyyskuussa laajoja taistelu-operaatioita, jotka johtivat alkusyksyllä -43 mm. Donetskin laakion vapauttamiseen, Smolenskin ja Roslavin vapauttamiseen ja taistelujen siirtymiseen Valko-Venäjälle, neuvostojoukkojen etenemiseen Dnjeprille ja Desna-joelle sekä Kaukaasian lopulliseen vapauttamiseen.

Kurskin taistelussa ratkaiseva merkitys oli kokeneilla rintaman- ja armeijan komentajilla. Sovjetskaja Rossija-lehden liitteen artikkelin kuva (katso lähdeaineisto) ”LänsiR:n komentaja K.K.Rokossovski Kurskin kaarella”.

Kurskin lopputilitys, lopullinen aloite siirtyi Puna-armeijalle

Kurskin taistelu tuott merkii fasisteille tappion, josta ne eivät enää koskaan toipuneet. Hitleriläisillä oli voimaa jatkaa sotaa, mutta ne eivät kyenneet toteuttamaan enää yhtään laajamittaista hyökkäysoperaatiota. Kurskin alueella tuhottiin natsien 30 divisioonaa (joista seitsemän Ps-divisioonaa). Hitleriläiset menettivät 500000 sotilasta, 1500 tankkia, 3000 tykkiä ja 3500 taistelukonetta. Kurskin taistelun merkitystä on läntisissä lähteissä vähätelty. On muistettava, että hitleriläiset joutuivat siirtämään koko ajan joukkoja Länsi-Euroopasta itärintamalle. Samaan aikaan Kurskin taistelun kanssa suorittivat länsiliittoutuneet maihinnousun Sisiliaan siirtyen sieltä Italiaan. Ratkaiseva apu maihinnousun onnistumiselle oli Puna-Armeijan voitto Kurskissa. Toimitti Heikki Männikkö

Lähdeaineisto:
Marsalkka Žukovin muistelmat,
Marsalkka A.Vasilevski: Elämäni työ,
Marsalkka K. Rokossovski: Sotilaan velvollisuus,
APN: Toisen maailmansodan aattona,
Albert Axel: Stalin sodanjohtajana,
Grigori Deborin: 30 vuotta suuresta voitosta,
Boris Solovyov: The battle of Kursk, APN 1973
Sovjetskaja Rossija (72/13) liitteen ”isänmaalliset kirjoitukset” (13/13),
Andrei Raisfeldin artikkeli ”Zitadellen romahdus”.